Riikka Purran sakset iskivät: Tuet pois ihmiskaupan uhreilta, rauhanjärjestöiltä ja talousosaamisen koulutuksesta!
IS:
Toisekii suurimmat säästöt oikeusministeriön alla osuvat hankkeisiin, joilla on tarkoitus auttaa ihmiskaupan uhreja ja edistää talousosaamista. Molemmista kohteista leikataan 300 000 euroa. Muiltakin järjestöiltä höylätään rahoitusta. Esimerkiksi Ihmisoikeusliitto ry:ltä vähennetään ensi vuonna rahoitusta 130 000 euroa.
Rauhantyön järjestöjen avustuksista säästetään 325 000 euroa, mikä tarkoittaa sitä, ettei rauhanjärjestöjen yleisavustuksia makseta ensi vuonna lainkaan. Muun muassa Suomen Rauhanpuolustajat sai vielä tälle vuodelle avustusta 90 000 euroa.
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on liikaa yhdistyksiä, jotka ovat valtion rahoituksen varassa, näistä joutaa säästää. Jos yhdistys ei pysy pystyssä jäsenmaksuilla ja muilla tuloilla, ei sille yhdistykselle ole oikeaa tarvetta.
Itse kuulun muutamaan hyväntekeväisyysyhdistykseen jotka pyörivät verovaroin ja "auttavat" ihmisiä. Kovin vähän on mahdollista päästä auttamaan, mutta kaikenlaista turhaa humppaa on kyllä paljon vapaaehtoisten viihdyttämiseksi.
Sen lisäksi siellä on paljon jonkun sosiaalialan koulutuksen saaneita ihmisiä todellisissa suojatöissä, vaikka alalla olisi huutava työvoimapula ikävämmissä hommissa. Kuinka moni syöpäsairas käy esimerkiksi oikeasti jossain yhdistysten tapahtumissa?
Juuri näin. Eikä vapaehtoispalveluita markkinoida, jotta pääsisi vähemmällä. Ottaa aika vahvasti päähän, kun tietää että oikeasti ihmiset tarvitsisivat apua ja tekijöitäkin olisi, jos vain nuo palkkaa saavat viitsisivät tehdä työnsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on liikaa yhdistyksiä, jotka ovat valtion rahoituksen varassa, näistä joutaa säästää. Jos yhdistys ei pysy pystyssä jäsenmaksuilla ja muilla tuloilla, ei sille yhdistykselle ole oikeaa tarvetta.
Itse kuulun muutamaan hyväntekeväisyysyhdistykseen jotka pyörivät verovaroin ja "auttavat" ihmisiä. Kovin vähän on mahdollista päästä auttamaan, mutta kaikenlaista turhaa humppaa on kyllä paljon vapaaehtoisten viihdyttämiseksi.
Sen lisäksi siellä on paljon jonkun sosiaalialan koulutuksen saaneita ihmisiä todellisissa suojatöissä, vaikka alalla olisi huutava työvoimapula ikävämmissä hommissa. Kuinka moni syöpäsairas käy esimerkiksi oikeasti jossain yhdistysten tapahtumissa?
Voi hitto teidän kanssa, kun olette pimeää sakkia. Olen itse tehnyt vapaaehtoistyötä syöpäsairaiden lasten yhdistykselle ja nyt te haukutte siitäkin.
Mikä tätä maata nykyään vaivaa? Ihmiset on ihan sekaisin ja sairaita päästään. Kykyä mihinkään normaaliin myötäelämiseen ei enää ole.
"Tulee myös mieleen muuan Petteri Orpo, joka lupasi lopettaa valtion velkaantumisen, mutta onkin tehnyt kaikkien aikojen velkaennätyksen ja on luvannut talouskasvua sekä 100 000 uutta työpaikkaa, mutta saikin aikaan taantuman, konkurssiaallon ja työttömyyden kasvun."
Purran politiikka ei tullut yllätyksenä, mutta Petterin lupailut olivat kyllä sellaista populismia että ei mitään rajaa. Samalla kun EKP-kiristi korkopolitiikkaa, hillitäkseen inflaatiota ja kuumentuneita työmarkkinoita, Petteri lupaili tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi muuten suomen pitäisi edelleen tukea jotain neuvostoaikaisia propagandajärjestöjä? Perustakoot vasurit noita itse jos niitä katsovat tarvitsevansa ja hankkikoot niihin rahat töitä tekemällä tai jotain.
Enkä nyt sanoisi että vasurien talousosaamista kannattaa levittää ympäriinsä kun sen seurauksena kaikki nää leikkaukset tehdään :D
Katsopa ekan sivun järjestölistausta. Niillä ei ole yhtään mitään tekemistä Neuvostoliiton, saati propagandan kanssa.
Mikseivät ne toimi omalla rahoituksellaan?
Miksi talousosaamista tarvittaisiin, kun edes edellinen pääministeri ei ymmärtänyt taloudesta mitään. Silti on pärjännyt ihan kohtuullisesti.
Purra voisi käydä läpi Ylen tiedeohjelmat ja leikata jälkikaronkka ohjelman rahoituksen pois. Ohjelmassa esitetään mm. Että lehmän perseestä vuotaa timantteja yms. Asioita ja ilmeisesti ohjelman tekeminen kustannetaan verovaroin marginaali katsojaryhmälle.
"Voi hitto teidän kanssa, kun olette pimeää sakkia. Olen itse tehnyt vapaaehtoistyötä syöpäsairaiden lasten yhdistykselle ja nyt te haukutte siitäkin.
Mikä tätä maata nykyään vaivaa? Ihmiset on ihan sekaisin ja sairaita päästään. Kykyä mihinkään normaaliin myötäelämiseen ei enää ole."
Ainakin minä arvostelen hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka keräävät hillot, pyörittävät organisaatiota mutta loppujen lopuksi tuottavat vähän palveluita, vaikka vapaehtoisia olisi käytettävissä.
Sinun tapauksesta en tiedä.
Talousosaamisesta on hyvä leikata, koska hallituskin toimii ilman osaamista. Muuta ei tarvita kuin leikkaamista? 💩
Aika joko/tai ajattelua tuntuu keskustelu olevan. Mitä eroa sillä on, onko rikollinen kantasuomalainen, vai maahanmuuttaja? On lukuisia maahanmuuttajia, kantasuomalaisista puhumattakaan, jotka eivät koskaan tee rikoksia, ei ole kansallisuudesta johtuvaa.
Eikö olisi järkevämpää miettiä, miten näitä rikoksia voitaisiin ehkäistä ja ovatko nykyiset tuomiot väkivalta- ja seksuaalirikoksista toimivia? Ilman muuta vakavaan rikokseen syyllistynyt henkilö, jolla ei ole suomen kansalaisuutta, tulisi karkoittaa, mutta on järjen köyhyyttä syyllistää kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Itäpeikotko täällä trollaa vai onko kotimaisen vasemmiston Z-sukupolven poliittisen historian tietämyksen taso todella näin nolla? Pliis sanokaa, että kyse on vain itämaisista peikon penteleistä?
Olisikin.
Vierailija kirjoitti:
Aika joko/tai ajattelua tuntuu keskustelu olevan. Mitä eroa sillä on, onko rikollinen kantasuomalainen, vai maahanmuuttaja? On lukuisia maahanmuuttajia, kantasuomalaisista puhumattakaan, jotka eivät koskaan tee rikoksia, ei ole kansallisuudesta johtuvaa.
Eikö olisi järkevämpää miettiä, miten näitä rikoksia voitaisiin ehkäistä ja ovatko nykyiset tuomiot väkivalta- ja seksuaalirikoksista toimivia? Ilman muuta vakavaan rikokseen syyllistynyt henkilö, jolla ei ole suomen kansalaisuutta, tulisi karkoittaa, mutta on järjen köyhyyttä syyllistää kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi.
Siis mitä? Oletko väärässä ketjussa?
Vierailija kirjoitti:
Budjetin erikoisuuksiin kuuluu Suomen Pankin sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle. Momentille myönnetään ensi vuonna noin miljoona euroa. Tänä vuonna summa oli 1,9 miljoonaa.
Euroryhmä päätti vuonna 2016 osana Kreikan talouden sopeutusohjelman jatkoa, että euromaat siirtävät Kreikan valtionvelkakirjoihin tehdyistä sijoituksista saadut tuotot Kreikan valtiolle.
#suomalaisetensin
Nerokasta! Kuka tämänkin on keksinyt??
Kyllä siihen karma kolahtaa ja sitten ei naurata ...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä siihen karma kolahtaa ja sitten ei naurata ...
Karma? Ooksä hindu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Budjetin erikoisuuksiin kuuluu Suomen Pankin sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle. Momentille myönnetään ensi vuonna noin miljoona euroa. Tänä vuonna summa oli 1,9 miljoonaa.
Euroryhmä päätti vuonna 2016 osana Kreikan talouden sopeutusohjelman jatkoa, että euromaat siirtävät Kreikan valtionvelkakirjoihin tehdyistä sijoituksista saadut tuotot Kreikan valtiolle.
#suomalaisetensin
Nerokasta! Kuka tämänkin on keksinyt??
Demarit ja Katainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on Nato ja Puolustusvoimat, miksi erikseen pitäisi maksaa rauhantyön järjestöille?
Sodantyölle kaikki rahat? Joskus muinoin Suomi vielä kuvitteli olevansa suuri rauhansovittelija. Asetelma on muuttunut päälaelleen.
Ahtisaari sai rauhansovittelustaan Nobelin. Onneksi hän ei ole näkemässä haittahallituksen aiheuttamaa alennustilaa.
Silloin niitä jaettiin, kelle sattuu. Obama palkittiin pelkistä puhelahjoistaan ja sille burmalaiselle muijalle annettiin pysti ja otettiin sitten pois. Valtaan päästyään ihmiset eivät olekaan ihan sitä, mitä julistavat.
Valtaan päästyään ihmiset eivät olekaan ihan sitä, mitä julistavat. Hyvin sanottu!
Tulee i
Meillä on kokoomus-sanni sosiaaliministerinä. Luvannut leikata toimeentulotuesta, mutta joutunut myöntämään, että nykyhallituksen keinoin tuenhakijoiden määrä ei puolitukaan, vaan tuplaantuu.
Mitenkäs se Purran ja Orpon laiva ei kännykkään.....kehuvat että hieno ohjelma . Nyt paikallaan uppoaa koko ajan ...huuoohh...moukat .
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs se Purran ja Orpon laiva ei kännykkään.....kehuvat että hieno ohjelma . Nyt paikallaan uppoaa koko ajan ...huuoohh...moukat .
Sinun ei kannata ehkä vaivata näillä asioilla päätäsi.
Valtaan päästyään ihmiset eivät olekaan ihan sitä, mitä julistavat. Hyvin sanottu!
Tulee ihan mieleen eräs Riikka Purra, joka vaalien alla lupasi, ettei vähävaraisilta leikata ja nyt kun katsoo valtion tuoretta budjettia, niin huomaa, että aivan kaikki leikkaukset tehdään nimenomaan vähävaraisilta, sairailta ja kaikin tavoin heikoimmassa asemassa olevilta, jopa ihmiskaupan uhreilta ja lapsilta. Ja lähetetään miljoona Kreikkaan ja ollaan kolminkertaistettu mmyytto, koska työvoimapula, eikös niin. Suomalaiset ensin.
Tulee myös mieleen muuan Petteri Orpo, joka lupasi lopettaa valtion velkaantumisen, mutta onkin tehnyt kaikkien aikojen velkaennätyksen ja on luvannut talouskasvua sekä 100 000 uutta työpaikkaa, mutta saikin aikaan taantuman, konkurssiaallon ja työttömyyden kasvun.