Epäitsenäinen 10-vuotias aloittaa KAIKEN "äiti"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävää. 10-vuotias, joka toistaa liikaa "äiti". Seuraa perässä ulos, kun äiti vie pyykkejä. Ei jätä äitiään rauhaan edes silloin, kun äiti haluaa maata auringossa rauhassa. Surullista! On ongelmallista, että lapsi kutsuu äitiä äidiksi? Toistaa maailman ihaninta sanaa? Kärkkyy äidin seuraa ja huomiota koko ajan, niin että äidiltä menee hermot.

Eikä itsenäisty. Voi herran tähden, mikä kiire 10-vuotiaalla on itsenäistyä? Antakaa lasten olla lapsia. Lapsellisia, tarvitsevia, vanhemmistaan riippuvaisia niin kauan, kun he eivät muuhun vielä ylety. Tämä aika ajaa muutenkin lapsia liian varhain käyttäytymään pikkuaikuisten tavoin, idolit löytyvät Tiktokien botox-beibeistä naisellisissa pikkuhepeneissään.

Ei aikaakaan kun tuo pieno tyttäresi on teini. Silloin hän jättää sinut rauhaan. Silloin hän viimein ymmärtää kylmyytesi ja hakee tukea ja turvaa kodin ulkopuolel

"Melko kylmä kommentti ihmiseltä, joka syyttää aloittajaa kylmyydestä."

Sinä näet kylmän kommentin, minä näen lapsen hädän. Jostain tuollainen tarvitsevuus kertoo. Sitä pitäis vain vanhemman jaksaa lähteä selvittämään. Ja edelleen olen sitä mieltä, ettei 10-vuotiaalla ole mitään kiirettä vielä "itsenäistyä".

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän tosi hyvin että sinua turhauttaa! Mutta jospa lapsesi vaatii "akun täyteen" huomiotasi ja roikkuu, koska olet henkisesti välttelevä. Pystyisitkö keksimään joka päivälle edes vähän jotain yhteistä jolloin keskittyisit häneen täysillä jonkin aikaa? Jos se rauhoittaisi ja toisi hänelle turvaa. Lapset ovat niin erilaisia...

Tätä olen pohtinut, mutta me teemme tallityöt lähes joka ilta yhdessä ja ainakin kerran viikossa rakennamme palapelejä samalla jutellen eri asioista. Ehkä siksikin väsyttää näin paljon, kun koen olevani asiassa aika keinoton. Että en osaa ohjata lasta oikeaan.

"Melko kylmä kommentti ihmiseltä, joka syyttää aloittajaa kylmyydestä. Väsymys lienee ymmärrettävää, ja äiti on maailman kamalin sana, jos sen kuulee kolmisen tuhatta kertaa vuorokaudessa. Been there done that."

Tämäpä. Ja minä myönnän, että henkilökohtaisesti verenpainetta nostaa se että kun lapsilla on KAKSI vanhempaa, niin miksi aina äiti? Jos se isä istuu siinä sohvalla ihan joutilaana, niin miksi minulle pitää tulla vessan oven läpi kertomaan juttua toissapäivänä metsästä löytyneestä kepistä, tai jos olen parhaillaan auttamassa toista lasta läksyissä, niin eikö sen piirustuksen voisi näyttää isälle sen sijaan että keskeyttää meidät neljästi ja sit ihmettelee kun sisko tiuskii? Parhaimmillaan lapset soittelee minulle kauppaan, harrastukseen tai töihin asioilla joita voisivat aivan mainiosti kertoa sille kotona olevalle isälle. 

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo, että lapsi kököttää auringossa valittamassa kuumuutta, on myös tyypillistä lasten toimintaa.

Ei se aurinko sille mammelillekaan tee kuin ihosyövän.

Vaikuttaa siltä, ettei ole ikinä saanut riittävästi huomiota äidiltä.

Vierailija kirjoitti:

"Melko kylmä kommentti ihmiseltä, joka syyttää aloittajaa kylmyydestä. Väsymys lienee ymmärrettävää, ja äiti on maailman kamalin sana, jos sen kuulee kolmisen tuhatta kertaa vuorokaudessa. Been there done that."

Tämäpä. Ja minä myönnän, että henkilökohtaisesti verenpainetta nostaa se että kun lapsilla on KAKSI vanhempaa, niin miksi aina äiti? Jos se isä istuu siinä sohvalla ihan joutilaana, niin miksi minulle pitää tulla vessan oven läpi kertomaan juttua toissapäivänä metsästä löytyneestä kepistä, tai jos olen parhaillaan auttamassa toista lasta läksyissä, niin eikö sen piirustuksen voisi näyttää isälle sen sijaan että keskeyttää meidät neljästi ja sit ihmettelee kun sisko tiuskii? Parhaimmillaan lapset soittelee minulle kauppaan, harrastukseen tai töihin asioilla joita voisivat aivan mainiosti kertoa sille kotona olevalle isälle. 

Tämä kiristää myös hermoja. Ei meidän lapsemmekaan isää huutele, mutta äiti pitää kontaktoida kolmesti minuutissa. 

Meidänkin lapsi, täyttää 9v, hokee jokavälissä "äiti", kun selittää asiaa. Ja aina ensin odottaa, että vastaan, ennenkuin jatkaa.Varmistaa että todrlla kuulen mitä on asiaa.

On tosi kova puhumaan muutenkin. Mutta eiköhän ajan kanssa vähene. 

Voi, voi. Meillä kumpikin on tehnyt tuota yläkouluikään saakka. Jos on pitkään hiljaista ja ovat huoneessaan, niin joku tarkastusjuttu "äiti" tulee heti. Siihen voi vastata, "niin" ja sitten juttu ei jatku. Se oli oikeastaan aika hauskaa, että hakivat sen tarkastuksen ja turvan säännöllisesti. 

Nyt ikää 16 ja 20, ja enää ei kysellä. Ihan nuo normaaleja on. Vanhempi lapsi on tosi mukava, nuoremmalla vielä teiniangstia ja ottaa välillä hermoon.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo, että lapsi kököttää auringossa valittamassa kuumuutta, on myös tyypillistä lasten toimintaa.

Ei se aurinko sille mammelillekaan tee kuin ihosyövän.

Vaikuttaa siltä, ettei ole ikinä saanut riittävästi huomiota äidiltä.

Tämähän se on se yleinen tulkinta, ja usein totta. Mutta tosiasia on että jotkut lapset ovat aivan kyltymättömiä. Meillä on (nepsyerityinen) lapsi jonka tarinantuoton määrä ja tahti hämmästyttää jokaisen kohtaamansa ihmisen, hänellä on siis aina ja koko ajan asiaa, jolle tarvitsisi yleisön. Vaikka on saanut huomiota ja seuraa PALJON, ja ihan on monen ammattilaisen taholta saatu palautetta siitä miten hyvin kuunnellaan, huomioidaan ja osallistutaan lasta (mutta myös ohjataan ja opetetaan tapoja), mutta hän ei tule kylläiseksi ikinä. Hän ei muista niitä hetkiä, kun on kuunneltu, hän muistaa vain ne kun on ollut pakko sanoa että nyt pieni tauko, odota vuoroasi tai jatketaan myöhemmin. Lapselle tulee aina olo että häntä ei koskaan kuunnella, hänen asiansa ei ole tärkeitä ja hänet saa keskeyttää vaikka muita ei - mutta kun se puheenvuoro jatkuu ja jatkuu kun seisot kengät jalassa eteisessä lähdössä töihin niin jossain kohtaa on pakko keskeyttää ja lähteä.

Tämä on siis lapsi joka jo päiväkodin aamupiirissä tajusi että jos viittaa ja vastaa esitettyyn kysymykseen nopeasti eikä välissä hengitä, samaan pötköön voi alkaa polottaa omaa mielessä ollutta juttuaan ja saattaa ehtiä jonkun pätkän kertoa ennen kuin tädit muistuttaa mikä oli homman idea. Ja loppuuko juttu kun lapsi nukahtaa? Ehei, puhuu unissaankin. Silloin ei tosin vahdi ja varmistele onko yleisö skarppina. 

Meillä monesti miehen kanssa ihmeteltiin tätä, että miksi äiti tarvitaan aina passaamaan. Meillä on vielä hyvin tasa-arvoinen suhde ja mies on aina osallistunut kaikkiin lasten juttuihin. Silti leikki-ikäinen käveli toiseen päähän taloa pyytämään multa juomista, vaikka lähti olkkarista, jossa isä istui metrin päässä. Yleensä mä sitten kailotin sieltä kaukaa miehelle, että annatko juomista... Ja mies vielä totesi lapselle, että mähän olin tässä vieressä ja olisin voinut heti antaa. 

Porvoosta päivää. Samankaltainen trollallaa oli tässä joku päivä

10-vuotias on vielä aivan lapsi ja lapset kehittyvät eri tahtiin. Kuulostaa siltä, että lapsesi haluaa huomiotasi ja ehkä kokee turvattomuutta, ehkä henkisellä tasolla. Muista kannustaa ja rohkaista pientä. 

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävää. 10-vuotias, joka toistaa liikaa "äiti". Seuraa perässä ulos, kun äiti vie pyykkejä. Ei jätä äitiään rauhaan edes silloin, kun äiti haluaa maata auringossa rauhassa. Surullista! On ongelmallista, että lapsi kutsuu äitiä äidiksi? Toistaa maailman ihaninta sanaa? Kärkkyy äidin seuraa ja huomiota koko ajan, niin että äidiltä menee hermot.

Eikä itsenäisty. Voi herran tähden, mikä kiire 10-vuotiaalla on itsenäistyä? Antakaa lasten olla lapsia. Lapsellisia, tarvitsevia, vanhemmistaan riippuvaisia niin kauan, kun he eivät muuhun vielä ylety. Tämä aika ajaa muutenkin lapsia liian varhain käyttäytymään pikkuaikuisten tavoin, idolit löytyvät Tiktokien botox-beibeistä naisellisissa pikkuhepeneissään.

Ei aikaakaan kun tuo pieno tyttäresi on teini. Silloin hän jättää sinut rauhaan. Silloin hän viimein ymmärtää kylmyytesi ja hakee tukea ja turvaa kodin ulkopuolelta. Silloin ehkä sinä pyydät ja anelet, mutta hä

Näin mä tein. Riittävän monta selkäsaunaa vain perskärpäsyyden takia. 

Millainen saasta on tuon lapsen kasvattanut kun se on noin kelvoton?

No kun te ette kuuntele niitä lapsianne, vaan tuijotatte puhelimianne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo, että lapsi kököttää auringossa valittamassa kuumuutta, on myös tyypillistä lasten toimintaa.

Ei se aurinko sille mammelillekaan tee kuin ihosyövän.

Vaikuttaa siltä, ettei ole ikinä saanut riittävästi huomiota äidiltä.

Tämähän se on se yleinen tulkinta, ja usein totta. Mutta tosiasia on että jotkut lapset ovat aivan kyltymättömiä. Meillä on (nepsyerityinen) lapsi jonka tarinantuoton määrä ja tahti hämmästyttää jokaisen kohtaamansa ihmisen, hänellä on siis aina ja koko ajan asiaa, jolle tarvitsisi yleisön. Vaikka on saanut huomiota ja seuraa PALJON, ja ihan on monen ammattilaisen taholta saatu palautetta siitä miten hyvin kuunnellaan, huomioidaan ja osallistutaan lasta (mutta myös ohjataan ja opetetaan tapoja), mutta hän ei tule kylläiseksi ikinä. Hän ei muis

Tämä kuulosti niin tutulta. Ja siinä kohtaa, kun kuulet neljännen kerran saman asian välissä äiti, niin kyllä se jossain kohtaa ottaa aivoon, kun siihen pitää aina vastata. Muuten sitä äitiä jankataan tasan niin kauan kunnes vastaat siihen. Meillä 11v. ja edelleen tämä on päivittäistä. Myös se että juttua riittää koko päivän ja yön, koska tosiaan ne jutut jatkuu unissakin.

Vierailija kirjoitti:

No kun te ette kuuntele niitä lapsianne, vaan tuijotatte puhelimianne.

Mutta. Mutta... Onko sekään nyt ihan tervettä että ihminen tarvitsee jokaiselle ajatukselleen yleisön? En minä muista että omat vanhempani olisivat viettäneet iltoja tiiviissä katsekontaktissa monologejani kuunnellen, vaikka taloudessa ei ollut yhtä ainoaa älypuhelinta. Lapsia PITÄÄ kuunnella ja lasten kanssa pitää jutella, mutta oikeastiko tätä nykypäivänä tapahtuu vähemmän kuin 20-50 vuotta sitten ja oikeastiko se lapsen kanssa juttelu menee kaiken ohi? Kasvaako sillä tavalla joustavia ja vastavuoroisuuteen kykeneviä aikuisia?

Muistan kun luin lasteni ollessa pieniä jonkun artikkelin, jonka mukaan jos lapsi tulee kertomaan juttua kesken imuroinnin, imurointi pitää lopettaa ja juttu kuunnella. Tää kuulostaa minusta ihanalta, juuri tällainen äiti halusin olla! Ja samaan aikaan, jos olisin toteuttanut sitä itse, ei imuroinnista olisi ikinä tullut valmista. 

80-luvulla meidän kodissa sanottiin ihan vanhemman etunimi. Ei äiti tai isä. Joillakin oli mami tai muori, isä tms. Ei sentään mumma.

Vierailija kirjoitti:

Ja minä myönnän, että henkilökohtaisesti verenpainetta nostaa se että kun lapsilla on KAKSI vanhempaa, niin miksi aina äiti? Jos se isä istuu siinä sohvalla ihan joutilaana, niin miksi minulle pitää tulla vessan oven läpi kertomaan juttua toissapäivänä metsästä löytyneestä kepistä, tai jos olen parhaillaan auttamassa toista lasta läksyissä, niin eikö sen piirustuksen voisi näyttää isälle sen sijaan että keskeyttää meidät neljästi ja sit ihmettelee kun sisko tiuskii? Parhaimmillaan lapset soittelee minulle kauppaan, harrastukseen tai töihin asioilla joita voisivat aivan mainiosti kertoa sille kotona olevalle isälle. 

Tuon turhautumisen sinun åitäisi purkaa miehellesi, eikä lapsellesi. Lapsi on liian nuori kantaakseen tuollaista taakkaa; sellainenhan se on, epäsuora syyllistäminen miksi hän häärii vain sinun ympärillä, kun isäkin on talossa. Minkälainen suhde teillä on miehesi kanssa? Pystyttekö kommunikoimaan? Vai elääkö mies vain sohvallaan, on etäinen perheelleen ja siksi lapsi hakeutuu sinun luoksesi? Tärkeätä selvittää tilanne miehen kanssa eikä tiuskia ja osoittaa kiukkua lapselle asioista, mitkä eivät hänen ikäiselleen kuulu.

panostaako isä lapsiin tarpeeksi sillä on myös merkitystä, jos omat harrastukset ja kaverit yms. ovat tärkeämpiä niin lapsille jää vain äiti läheiseksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kun te ette kuuntele niitä lapsianne, vaan tuijotatte puhelimianne.

Mutta. Mutta... Onko sekään nyt ihan tervettä että ihminen tarvitsee jokaiselle ajatukselleen yleisön? En minä muista että omat vanhempani olisivat viettäneet iltoja tiiviissä katsekontaktissa monologejani kuunnellen, vaikka taloudessa ei ollut yhtä ainoaa älypuhelinta. Lapsia PITÄÄ kuunnella ja lasten kanssa pitää jutella, mutta oikeastiko tätä nykypäivänä tapahtuu vähemmän kuin 20-50 vuotta sitten ja oikeastiko se lapsen kanssa juttelu menee kaiken ohi? Kasvaako sillä tavalla joustavia ja vastavuoroisuuteen kykeneviä aikuisia?

Muistan kun luin lasteni ollessa pieniä jonkun artikkelin, jonka mukaan jos lapsi tulee kertomaan juttua kesken imuroinnin, imurointi pitää lopettaa ja juttu kuunnella. Tää kuulostaa minusta ihanalta, juuri tällainen äiti halusin olla! Ja samaan aikaan, jos olisin toteutt

Kuulostaa kyllä hullulta, että pitäisi esim. imurointi lopettaa jos lapsi tulee kertomaan juttua. En itse pidä tuota edes ihanana ajatuksena, vaan kuulostaa huonolta kasvatukselta jos lapsi opetetaan siihen että hänen juttunsa pysäyttävät kaiken muun ja kotityöt jätetään kesken, kun lapsi keksii kertoa jutun. Jos noin kasvattaisi, niin aika itsekeskeistä jälkeä varmaan tulisi.

Älypuhelinkoukku on kyllä todellinen ongelma nykyään, mutta ei ennenkään vanhemmat olleet jatkuvasti kuuntelemassa lasten juttuja. Omassa lapsuudessa muistan, että juttujani kyllä kuunneltiin ja kanssani keskusteltiin, mutta oli myös normaalia, että aikuiset keskusteli keskenään eikä sitä saanut keskeyttää (mielestäni hyvä tapa jota kannatan edelleen), aikuiset luki lehteä tai kirjaa eivätkä heti kuunnelleet (tämäkin mielestäni ihan ok tapa, ei tarvitse heti keskeyttää vaan voi lukea esim. artikkelin tai luvun loppuun) tai tekivät omia hommia ja piti odottaa.