Kumpaan kannattaa muuttaa? Vantaa vai Helsinki
Meille on tarjottu kummastakin vuokra- asuntoa. 2 teini-ikäistä äärimmäisen rauhallista tyttöä ja minä. Kaikilla perussairauksia. Asuttu joskus Herttoniemessä ja arki oli helppoa verrattuna nykyiseen paikkaan.
Haluan sujuvaa arkea siten, että aikaa jäisi muullekin elämälle. Tai ylipäätään elämälle.
En myöskään tahtoisi muuttaa enempää. Helsingin asunnossa houkuttaa se ettei olisi pakko muuttaa kun on pienempi asunto. Vanhin kuitenkin pian haaveilee omasta asunnosta ja jäisimme nuorimman kanssa yksin. Itsellä vaikeuksia liikkua, mutta kun olisi enemmän aikaa niin pääsisimme tekemään mukavia asioita yhdessä. Ihan elokuviin, teatteriin ja mahd konserttiin. Myös Ruotsiin pääsy sukulaisten luokse tärkeää.
Vantaaltakin kulkeminen kai jotenkin onnistuu paremmin kuin ennen, mutta joudun vaihtamaan asuntoa kun kumpikin tytöistä päättää lähteä kotoolta. Tosin tilaa olisi enemmän. Kavereitakin toivon mukaan enemmän kun täällä korvessa, joten mahtavatko sittenkin olla kavereiden kanssa paljon sisällä.
Eli enemmän merkitsee varmaan tuo paikka ja pysyvyys. Kiitos etukäteen!
Niin ja tarkemmin en paikkoja halua tuoda esille. Vantaan asunto lähellä palveluita eli liekö levoton? Helsingin asunto melko kivassa lähiössä ja keskustaan pääsee julkisilla alle 30min. Vantaalta menee tunnin verran Helsingin keskustaan. Kouluja en Vantaan asunnon lähettyvillä nähnyt kartasta.
Iso kiitos mielipiteistä jo etukäteen.