Miksi en laihdu
Liikun säännöllisesti, 2x viikko kunnon hikijumppa 3-4 lenkkiä viikossa + paljon ihan arkiliikuntaa
Syön terveellisesti,vältän rasvaa sokeria ja hiilareita(vaikka kyllä noitakin jonkunverran tulee)
Mutta yhtään en laihdu kymmenestä kilosta pitäisi päästä eroon ja puolessa vuodessa olen laihtunut kilon.
Missä siis vika, mitä teen väärin? Mistä apu?
Kommentit (17)
Ennen minulla oli se ongelma etten syönyt päivässä paljon mitään. Nyt olen sitten kiinnittänyt huomiota syömiseeni, tehnyt terveellisempää ruokaa ja syönyt säänöllisesti.
Tuo ruokapäiväkirja voisikin olla hyvä kokeilla
Meinaan, usein käy niin, että läski korvautuukin kasvavilla lihaksilla ja paino ei laske, vaan voi jopa nousta. Mutta peilikuva näyttää ihan erilaiselta ja päälle menee pienemmät vaatteet.
ja jos oikeasti et paljoa syö, käy tarkistuttamassa kilpirauhasarvosi. Minulla on ollut kilpirauhastulehdus, ja nyt en valitettavasti tunnu laihtuvan vaikka syön vähän.
Vähäkalorisesti laihduttavat kun pyrkivät syömään mahdollisimman vähärasvaisesti ja karpit, eli vähähiilariset taas saavat suurimman energiaprosentin rasvasta. Kummallakin suosituksena syödä noin 25-30E% proteiinina.
Ei puntarilla, ei mittanauhalla eikä peilistä huomaa mitään eroa.
Pitääpä aloittaa tuo ruokapäiväkirja kunhan tästä flunssasta toipuu (näin kipeänä ei jaksa ihan niin tarkkaan syödä)
Voiko oikeasti olla joku sairaus?
t: ap
tai unihäiriöitä? tai molemmat?
ne voi sotkea hormonitoimintaa ja vaikeuttaa laihduttamista. pitäisi saada siinä tapauksessa stressitaso matalammaksi.
Olen vain vaihtanut vaalean leivän ruisleipään, ostan vähärasvaisia tuotteita yms... siis ihan perusruokaa mutta terveellisimmillä vaihtoehdoilla.
Ei ole stressiä tai suurempia unihäiriöitä. Tätä normaalia lapsiperhe elämää.....
t: ap
Joko syöt runsashiilarisesti ja vähärasvaisesti tai sitten päinvastoin.
Vähärasvaisuus ja vähähiilarisuus ei yhdessä toimi.
Liikut aika paljon, oletko varma että saamasi energiamäärä on yksissä kulutuksen kanssa? Joskus se on pielessä että ei kuitenkaan syödä tarpeeksi kulutuksen suhteen ja paino ei putoa.
Voiko kroppa olla turvoksissa paljosta treenistä? Pidä viikon treenitauko ja katso pieneneekö mittasi. Silloin voi olla kyse siitä, ettei kroppasi vain ehdi palautua tarpeeksi.
Minusta liikut ainakin todella paljon.
Jos muu ei auta, tutkituta kilpirauhanen, lisämunuainen ja mitä niitä onkaan.
Voiko kroppa olla turvoksissa paljosta treenistä? Pidä viikon treenitauko ja katso pieneneekö mittasi. Silloin voi olla kyse siitä, ettei kroppasi vain ehdi palautua tarpeeksi.
Minusta liikut ainakin todella paljon.
Jos muu ei auta, tutkituta kilpirauhanen, lisämunuainen ja mitä niitä onkaan.
uskomatonta, jollain näppäinyhdistelmällä sain viestini kopioitumaan.
Niin, piti vielä sanomani ettei sinun välttämättä kannata tuijottaa vaakaan - sinun ei varmaan tarvitsisi laihtua kuin 5 kiloa niin olisit jo kivan kokoinen. Tiedän mistä puhun, sillä itsekin olen all 160 cm " pitkä" .
En muista mainitsitko käyväsi kuntosalilla. Jos et vielä käy, lisää lihasvoimatreeni liikuntaohjelmaan. Lihakset ovat muutenkin käteviä, mutta lisäksi lihasmassa kuluttaa energiaa.
Välillä nyt tulee sorruttua herkkuihin, mutta harvemmin.
Toiseen noista hikijumpista sisältyy kuntosalitreeni samalla ( ohjattuja liikunta ryhmiä siis molemmat)
t: ap
Minulla on kilpirauhasen vajaatoimintaa, josta johtuu todella huono aineenvaihdunta. Olen kyllä nyt hoikka, mutta saan syödä TODELLA vähän muihin verrattuna, etten liho. Liikunnalla ei ole paljon merkitystä painonpudotuksessa! Syömisen vähentäminen on ainoa keino.
Kokeile valmiita VLCD-dieettejä, niin et saa liikaa kaloreita, mutta tarvittavat ravintoaineet. En tiedä, kannattaako lisäksi syödä monivitamiineja, kalkkia, kalaöljykapseleita tms. Uskon, että riittävän alhainen kalorimäärä saa sinutkin laihtumaan, mutta siihen täytyy löytyä raudanlujaa tahtoa!!
Jos syöt liian vähän elimistösi on voinut mennä säästöliekille. Eli kuvittelee sinun olevan hengenhädässä ja pitää kaikista ruokavarastoista tiukasti kiinni. Pidä yksi herkkupäivä viikossa niin elimistösi ei mene säästöliekille.
T: -5kg tammikuun alusta
Elimistö kuluttaa kaloreita jo pelkkään ruuansulatukseen. Eli kokeilepa " huijata" elimistöäsi syömällä PALJON kuitupitoista mutta vähäenergistä ruokaa,kasviksia,hedelmiä,papuja. . Tai jos tarmoa ja itsekuria riittää kokeilen täysin hiivatonta dieettiä,poisti ainakin mulla ylim. kiloja ja turvotusta!
eli jokaikinen asia kirjataan ylös, sieltä saattaa löytyä joku yllätys.