Rupesin miettimään miksi olen niin tunnevammainen mies, en syytä ketään tälläinen minusta tuli

Kun olen toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, parisuhteissa en käytännössä osaa näyttää tunteita, enkä luota keneenkään. Olen kasvanut lapsuuteni yh-perheessä, jossa mitään tunteita ei koskaan näytetty, ei halattu, eikä muutenkaan sanottu mitään positiivista. Sama jatkui lastentarhassa, kouluissa, ei koskaan mitään positiivista sanottavaa tein mitä tahansa, pelkkää torumista, joskus raivoamista. Aikuisiällä en ole ikinä kuullut mitään positiivista myöskään tein mitä tahansa, jos menee huonosti päänaukojia ja moraalisaarnaajia riittää.

Minusta sitten kasvoi mies joka on täysin tunnevammainen, en osaa näyttää tunteita, välillä olen miettinyt onko minulla tunteita ollenkaan, yksin ollessa niitä saattaa ilmentyä, mutta ei koskaan toisten ihmisten kanssa. Mikä on avauksen pointti, no vaikka se, että on olemassa syy miksi monet ihmiset ovat minkälaisia he ovat ja kannattaa miettiä jos teillä on lapsia minkälaisia aikuisia heistä tulee, vanhempien, kasvattajien, läheisten ihmisten käytöksellä on vaikutusta.

Paljon olen joutunut ja joudun nyt aikuisiällä painimaan tämän ongelman kanssa, lähes empatiakyvytyön tunnevammainen mies ei pidemmän päälle kestä pitkissä ja merkittävissä pari ja ihmissuhteissa. Olen erittäin rauhallinen ihminen, olisi kuitenkin kiva tuntea jotakin, myös muiden ihmisten kanssa, se rikastuttaisi omaa ja varmasti myös muiden elämää.