Onko täällä muita, joita aliarvioitiin opinnoissa, esim yliopistossa, mutta jotka loistavat nykyään silti työelämässä?

ei kai ne hikipinkotyypit pärjää

Jäi koko yliopisto kesken mutta nyt loistaa kyllä. Ei tullut kyllä mieleenkään, että se olisi jonkun muun syy, joten vastaan ei.

Vierailija kirjoitti:

Jäi koko yliopisto kesken mutta nyt loistaa kyllä. Ei tullut kyllä mieleenkään, että se olisi jonkun muun syy, joten vastaan ei.

nyt kyllä käsitit jotenkin aivan väärin aloiutksen. Ei kai tässä mitään syyllisiä haettu

Tavallaan joo. Opiskelukaverini suuttui kerran, kun tällainen tyhmiäinen kuten minä olin saanut kurssista paremman arvosanan kuin hän. Puhahti vihaisesti ja kivahti vaan jotain (en enää muista mitä sanoi). 

Toivottavasti olisi. - Itse en aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun säännöllisen epäsäännöllisesti jaksetaan kaivella ministerien tai esim presidentin vaaliin ehdiokkaiksi lupautuneiden vuosilkymmeniä vanhoja ylioppilastodistuksia ja samalla sivuuttaa tai jättää vain vähällä huomiolle se, mitä ovat sen jälkeen opiskelleet, jos ovat opiskelleet. Onhan sekin omanlaisensa saavutus, että on voinut kohota useita kertoja kansanedustajaksi, toimia ministerinä ja tulla toiseksi valtakunnan "ykkösvirasta" kisatessa Suomen kaltaisessa maassa, joka on verraten hyvin "koulutus-uskovainen".

Aina tietysti on poikkeuksia. Ja välillä tuntuukin, että törkeintä olet hyvä tyyppi.

Toisaalta osa ei arvosta opiskelemalla saavutettua "henkistä pääomaa" itsessään vaan paljon korkeammalle nostetaan se, että saa huomattavan suuria rahassa laskettavia tuloja tai omaa huomattavan rahassa mitattavaa omaisuutta.

Erityisen arveluttavana koetaan, jollei ole edes erityisen kiinnostunut, joko itse hankkimaan mahd.suuria tuloja varallisuutta mutta tuloista riippumatra olisi ennen kaikkea tulisi olla kiinnostunut ja innostunut jatkuvasti kuluttamaan. 

Mä en uskonut itsekään itseeni. Koin olevani ihan väärällä alalla, ja jätinkin yliopiston kesken. Pääsin kuitenkin sen alan töihin joita olin opiskellut, ja ajattelin että teen niitä, kunnes keksin mikä olisi sitten se oikea ala, jolle opiskella ja työllistyä. 

No, nyt olen tehnyt niitä alkuperäisen alan töitä 25 vuotta jo, enkä enää harkitse alanvaihtoa. Työelämässä alku oli hidas, koska tosiaan itsekin koin olevani väärällä alalla ja vain tilapäisesti, varmaan 10 vuotta kesti että minusta tuli edes suunnilleen keskinkertainen. Siinä vaiheessa alkoi sitten tajuta, että kun en mä ole sitä mun unelma-ammattia vieläkään keksinyt, niin tuskin tulen keksimäänkään, joten pitäisiköhän laittaa vähän isompi vaihde silmään tämän alan kanssa. Ja niinhän sitä alkoi pärjäämään, kun kovasti teki töitä sen eteen eikä enää ajatellut että "mä nyt vaan roikun täällä mukana kunnes keksin parempaa".

Mua vähäteltiin ja mulle kai naureskeltiinkin.

Muutin pohjoissuomesta helsingin yliopistoon. Olen ydinperheessä kasvanut kantasuomalainen lihansyöjäjuntti, joka ei ollut juuri maailmaa nähnyt.

Kurssikaverit oli helsinkiläisiä eettisesti pukeutuvia metroseksuaaleja hippejä vihreitä vegaaneja.

No mä aloin saada niitä vitosia vasta syventävistä opinnoista ja harjoitteluista. Kirjotin parhaan gradun. Sain sen työpaikan, mitä moni muukin haki.

Hitto että oon ylpee itestäni. Vaikka oon edelleen ihan juntti. Töissä ura ollut nousujohteinen.

Se ärsyttävin kurssikaveri on ollut jo 10vuotta vaan eurokankaassa myyjänä 😳