Alkanut ärsyttämään hammaslääkäreiden yllätyshinnat
Aivan turha mussuttaa että katso hinnasto. Siellä ei ole joka ikistä toimenpidettä. Katsoisin hinnaston jos se auttaisi asiaa. ALVin korotus ei myöskään selitä tätä.
Sähköpostilla (jota ei monessa hammashoitolassa edes ole käytössä, mikä on p*rseestä) annetaan hintahaitari. Sanotaan, että noin pieni toimenpide on todennäköisesti x €.
Vastaanotolla ilmaisen vielä, etten ole varautunut mihinkään valtaviin summiin. Myös varauksen yhteydessä olen kertonut mihin summaan olen varautunut (johtuen siitä aiemmasta hinta-arviosta, tosin sitä en mainitse koska tietävät kyllä hintansa ihan itsekin.)
Hinnasta ei sanota sanaakaan, ei vaikka otan sen itse puheeksi. Jään vähän kuin odottamaan, että hammaslääkäri sanoo hinnasta jotain. No ei sano, paitsi veloitusvaiheessa, jolloin summa tulee aina täysin yllätyksenä.
Minä joudun yleensä menemään hammaslääkäriin todella äkillisesti, jolloin en tosiaankaan ole varautunut mihinkään yllätysmaksuihin. Sitten siihen lisäksi veloitetaan vielä ekstraa, vaikka juuri sillä hetkellä ei ole ollut sitä pientäkään summaa ja olen tämän tuonut rivien välistä selkeästi esiin (en ala selostamaan rahatilannettani palveluntarjoajalle, enkä ole köyhä, vaan äkilliset menot eivät vain sovi usein budjettiini koska hammaslääkärikäynnit ovat aina kalliita.)
Käyn vain yksityisellä, koska julkiselle ei ikinä pääse ja minulla on usein esteettisiä toimenpiteitä.
Eikä raha ole yleensä ongelma, nyt on vain tällainen erilainen tilanne vielä jonkin aikaa.
Mitä tekisit tällaisessa tilanteessa?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen työelämässä ja saan hammashoidon ja täydet terveyspalvelut veloituksetta työterveydestä.
Tuskin esteettistä hoitoa. Se on minulle se tärkein. Tarkastus vuoden parin välein (suositeltu 2 v, mutta joskus käyn useammin)
Nämä esteettiset käynnit tulevat mukavasti aina täysin puskista ja sotkevat raha-asiat enemmän tai vähemmän.
Kertoisitko, että mitä nämä esteettiset puskista tulevat asiat ovat?
Menin paikkaa hammasta mut se poistettiinki ja hinta nousi 500e. Mukana toki oli sunnuntailisät jne.... olin varautunut 250e eikä päätilillä ollu tarpeeks rahaa. Oli ikävää siirrellä säästötililtä
Suomeen on tullut uusi ilmiö maailmalta eli rahastus. Jos asiakas tuntee itsensä huijatuksi, niin todennäköisesti näin on tapahtunut. Yksityislääkäreiden ja hammaslääkäreiden hinnat ovat korkeita. Tietenkään kaikilla ei ole varaa käydä yksityisellä, joten rahastavat niiltä, jotka käyvät.
Joopa joo. Hampaanpoisto olisi maksanut yksityisellä noin 250€ (sisältäen kelakorvauksen). Kävin julkisella ja hinta 52,50€. Eli ihan oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Olen tältäkin palstalta lukenut että juuri sitä varten kaikki kitsaat tädit säästävät rahaa koko elämänsä että sitten vanhana käyttävät sen lääkäriin. 😆
Sellaista tämä elämä suomessa on. Viisaasti tehty! Voi ainakin hymyillä kauniilla, kalliilla hammasrivällä ja todeta olevamme maailman onnellisin kansa!
Vierailija kirjoitti:
Pari implantti hammasta olisi maksanut noin 10 000€. Italiassa sama remontti 3500€. Kuka kusettaa?
Kouvolassa 4000-5000€ nuo pari legoa olisi maksanut.
Esim. hampaiden lohkeamat on mulla ihan nätisti korjattu julkisella. Ja nuo kuuluu akuuttihoitoon, olen päässyt samana päivänä kun aamulla on soittanut.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai kaikki lääkärit tajuavat että ihminen on haavoittuvimmmillaan silloin kun tarvitsee lääkäriä eli kukkaron nyörit ovat täysin auki.
Lääkäreitä on tullut rosvokopla.
Noista voisi varmaan kysellä ainakin Kuluttajaneuvonnasta. Itse katsoisin netistä kuvailevia suosituksia eri asemille. Voihan sitä matkustaa toiselle paikkakunnallekin.
Julkisella saa kipuaikoja nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Olen tältäkin palstalta lukenut että juuri sitä varten kaikki kitsaat tädit säästävät rahaa koko elämänsä että sitten vanhana käyttävät sen lääkäriin. 😆
Näin on käynyt minullakin. Mitään ei hoideta terkkarin kautta. Yksityisellä hammaslääkärillä tehtiin suun kokonaisvaltainen perushoito. 1hampaan poisto, kaksi pientä paikkaa ultra puhdistus, puudutukset ja kuvantaminen tarkastuksineen. 1500 euroa. Lopulta lääkäri kertoi, että 4impalanttia ja etuhampaiden kuluneet pinnat tulisi uusia korotuksineen. Hinta 10 000 euroa. Ei tehty ei 10 000. Maisassa sitten luki ettei asiakkaalla ole varoja asianmukaiseen hammashoitoon. Pitäisi hoitaa varmaan homma Turkissa 3000 euroon. Kyllä minulla on ikää 72v ja joudun muutoinkin hoitamaan yksityisellä kaikki sairauteni. No olen pysynyt hoikkana, kun ei rahat riitä kovin leveään elämään. Paras se on nuorena säästää. Ikääntyessä tarvitse silmälasit, kuulokojeen apuvälineitä ja lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo. Hampaanpoisto olisi maksanut yksityisellä noin 250€ (sisältäen kelakorvauksen). Kävin julkisella ja hinta 52,50€. Eli ihan oma valinta.
Totta niinkin. Mutta kun kuuntelee tuota sotealueiden pohjatonta rahantarvetta, niin tuohon sinun viidenkympin laskuusi lisätään ainakin pari-kolmesataa yhteiskunnan maksamaa lisäeuroa päälle.
Olen sanonut hammaslääkärille, että 400 eurolla tärkeimmät toimenpiteet. Se riitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsisin koska asialle ei tulla koskaan tekemään mitään
Jaa miksei?
Ei rahamiehiä kiinnosta
Vierailija kirjoitti:
Minun hammaslääkärini oli hankkinut sellaisen CAD/CAM työaseman, jolla sorvaillaan keraamisia paikkoja. Yhtäkkiä amalgaamipaikat oli muuttuneet vaarallisiksi suussani. Vaikka käypä hoito suositus kertoo ihan muuta.
No, minä luotin lääkärin konsultaatioon. Sen tähden olin lääkäriin mennyt. Muutenhan olisin voinut kysyä vaikka kavereilta. Lääkäri pisti hihat heilumaan, ja muutamia vuosia uusittiin talkoilla amalgaamipaikkoja. Siinä tuli se sorvi mukavati maksuun.
Ehkä kannatti, jos amalgaamit olivat vanhoja. Ne säilyvät vielä hautausmaallakin, mutta hammas hajoaa paikan alta ja ympäriltä. Siksi minun amalgaamit ovat vaihtuneet, kun on korjattu reikiintynyttä hammasta..
Vierailija kirjoitti:
Menin paikkaa hammasta mut se poistettiinki ja hinta nousi 500e. Mukana toki oli sunnuntailisät jne.... olin varautunut 250e eikä päätilillä ollu tarpeeks rahaa. Oli ikävää siirrellä säästötililtä
Miksi poisto maksoi niin paljon? Oliko joku retinoitunut ja kirurgisella toimenpiteellä kiireellisesti poistettava vai mikä? Normaali hampaanpoisto puudutuksineen maksaa kymppejä.
Ei kyllä tarvii Italiaan tai Turkkiin lähteä, varsin edullisesti ja etukäteen sovittuun hintaan on saanut hampaansa jiiriin ihan tuosta lahden eteläpuolelta päiväristeilyn maissaoloaikana.
Isommat hammasremontit kannattaa teettää Unkarissa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olen työelämässä ja saan hammashoidon ja täydet terveyspalvelut veloituksetta työterveydestä.
Ikäväkseni olen työelämässä, mutta minulla ei ole hammashoitoa. Joudun siis veroissani maksamaan sinunkin hammashoitosi. Sehän on sinulle ilmaista.
Minun hammaslääkärini oli hankkinut sellaisen CAD/CAM työaseman, jolla sorvaillaan keraamisia paikkoja. Yhtäkkiä amalgaamipaikat oli muuttuneet vaarallisiksi suussani. Vaikka käypä hoito suositus kertoo ihan muuta.
No, minä luotin lääkärin konsultaatioon. Sen tähden olin lääkäriin mennyt. Muutenhan olisin voinut kysyä vaikka kavereilta. Lääkäri pisti hihat heilumaan, ja muutamia vuosia uusittiin talkoilla amalgaamipaikkoja. Siinä tuli se sorvi mukavati maksuun.