Tunnen itseni turhaksi ihmiseksi

Sama täällä. Alku on aina hyvä ja kova innostus päällä. Sitten joku asia, yksi toisensa jälkeen, alkaa turhauttaa ja lopulta ei enää mikään kiinnosta. Aina sama juttu. En tiedä kuinka pääsen tästä kierteestä ulos.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Alku on aina hyvä ja kova innostus päällä. Sitten joku asia, yksi toisensa jälkeen, alkaa turhauttaa ja lopulta ei enää mikään kiinnosta. Aina sama juttu. En tiedä kuinka pääsen tästä kierteestä ulos.

Ja sama täälläkin. Just tuo, että vaikka olisi millainen tsemppi ja jaksaa panostaa siihen muutokseen, niin ei sitä virtaa vaan loputtomiin riitä kun mikään ei ala edetä edes osin smoothisti ja omalla painollaan vaan aina on hirmuista tahkoamista kaikki. Se on ihan käsittämätöntä kuinka aina voikaan kaikki olla jotenkin poikkiteloin ja vastahankaan eli se ikinä riitä, että jaksaa muuttaa elämänsä suuntaa (jossa siinäkin on ihan tarpeeksi voimia vieviä elementtejä kun uutta opettelee ja siihen tottuu) vaan sen lisäksi tulee extravastustusta ihan kaikesta ja kaikilta.

Sitten loppuu voimat ja turhautuu kun toteaa ettei pääse eteenpäin vaan on kuin jossain juoksuhiekassa rimpuilemassa. Vanhaan ei toki palaa, mutta jää just sellaiseen välimalliin että se porkkana tavallaan kyllä roikkuu siellä nenän edessä mutta sitä ei kuitenkaan ikinä saavuta.

Ja sitten huomaakin, että enää ei edes ehdi saavuttaa vaikka minkä loppukirin ottaisi viimeisillä voimillaan vaan sinne meni koko elämä.

Olet oikeassa.

Se teistä, joka on kaikkein pienin, on todella suuri.

Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumissa. 

Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jep. Innostun ja herpaannun. Ei ole pitkäjännitteisyyttä opetella asioita loppuun. Kohellan ja uuvun. Ehkäpä teenkin jotain pienempää, jossa onnistun. 

Maailmassa on ihmisiä joille kaikki onnistuu ja asioita tapahtuu kuin itsestään. Valitettavasti itse en ole yksi heistä vaan kaikki on vaikeaa ja jos herpaantuu hetkeksikään niin siihen se jää.