Miten jotkut ihmiset onnistuu aina kaikessa, mitä tavoitteekseen ottaa?

Minä ainakin vaan nyt olen tällainen voittaja. Toiset sekä muut luusereita, osa on  varmasti on niitä        katkeria Persuja sekä muutenkin mielenterveytensä menettäneitä.

Ei kukaan onnistu aina. Sinä näet vain ne onnistumiset, et epäonnistumisia. Harva kertoo avoimesti epäonnistumisistaan. Sen sijaan onnistumiset jaetaan mielellään.

Jos sinusta tuntuu, että alisuoriudut monesti tärkeällä hetkellä, se voi johtua jännittämisestä ja puutteellisesta paineensietokyvystä. Kokemus auttaa, mutta voit myös tietoisesti tehdä harjoitteita, joilla pystyt keskittymään jännityksestä huolimatta. Googlaa apua asiaan.

Ei aina ole kyse siitä, etteikö ne epäonnistujat yrittäisi uudelleen. Toisille ihmisille vain kasautuu huonompaa tuuria kuin toisille, tiedä sitten mistä johtuu. Itselläni on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja silti tuntuu, että kaikki mahdollinen mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Siitä on tullut tietyllä tapaa lähipiirissäni jopa vitsi. Siitä huolimatta olen aina yrittänyt vain kovempaa, mutta toistaiseksi sitä ei ole palkittu. Toki välillä olen väsynyt jatkuviin vastoinkäymisiin, jopa niin että olen oireillut psyykkisesti, mutta siitä huolimatta noussut aina jaloilleni yrittämään uudestaan.

Välillä olen miettinyt että mitä olen tehnyt ansaitakseni niin paljon paskaa, mutta en ole jäänyt rypemään katkeruudesta ja itsesäälissä (kuin korkeintaan hetkellisesti). Äitini aina sanoo minulle, että pakko sen auringon on joskus paistaa risukasaankin ja siihen jaksan uskoa, vaikka vielä niin ei ole tapahtunutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei aina ole kyse siitä, etteikö ne epäonnistujat yrittäisi uudelleen. Toisille ihmisille vain kasautuu huonompaa tuuria kuin toisille, tiedä sitten mistä johtuu. Itselläni on ollut hyvät lähtökohdat elämään ja silti tuntuu, että kaikki mahdollinen mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Siitä on tullut tietyllä tapaa lähipiirissäni jopa vitsi. Siitä huolimatta olen aina yrittänyt vain kovempaa, mutta toistaiseksi sitä ei ole palkittu. Toki välillä olen väsynyt jatkuviin vastoinkäymisiin, jopa niin että olen oireillut psyykkisesti, mutta siitä huolimatta noussut aina jaloilleni yrittämään uudestaan.

Välillä olen miettinyt että mitä olen tehnyt ansaitakseni niin paljon paskaa, mutta en ole jäänyt rypemään katkeruudesta ja itsesäälissä (kuin korkeintaan hetkellisesti). Äitini aina sanoo minulle, että pakko sen auringon on joskus paistaa risukasaankin ja siihen jaksan uskoa, vaikka vielä niin ei ole tapahtunutkaan.

Niin minullakin, paljon monenlaista epäonnea. Hyvä lapsuus oli, kunnon kotikasvatus ja apua ja tukea oli riittävästi. Aikuisena sitten tullut monenlaista. Sairauksia, pitkä sairaalakierre, toisaalta toipumista. Puoliso petti, kun olin raskaana, mikä aiheuttanut pitkäaikaisia luottamuksen ongelmia parisuhteeseen. Kun oli ihana työpaikka, missä viihdyin hyvin, se lakkautettiin. Sain siirron aivan kauheaan työyksikköön, jossa työntekijät tiuski toisilleen, oli monenlaista asiatonta käyttäytymistä. Kotona oli samaan aikaan huolta lapsesta ja omalla kaukana asuvalla vanhemmallani muistisairaus. En ymmärrä, miten henkisesti edes selvisin tuosta ajasta.

Muistan kun erään hirveän työpäivän jälkeen ajoin autolla itkien vanhempani luo, oli perjantai, ja kun sinne pääsin, hän oli raivannut suurimman osan irtaimistosta ulos.Toimintakykyinen muistisairas. Hänen puolisonsa oli sairaalaan joutunut, Oletus oli, että kyllä vanhempani iltaan asti itsekseen pärjää. Hänhän kävi siihen aikaan vielä joka päivä lenkilläkin ja ruokakaupassa ja keskusteli ja oli paljon arjen taitoja. Mutta kun se Alzheimerin tauti on oikeasti aivan kamala ja arvaamaton, yhtäkkiä voi tulla jokin päähänpisto. Muuttaminen vaikka juolahtaa mieleen.

Juuri kun Suomeen iski korona, onnistuin vaihtamaan työpaikkaa. Se olikin melkoinen mullistus, tuli monenlaisia rajoitteita ja olen ollut myös lomautettuna. Montakohan kertaa olin karanteenissakin korona-altistuksien takia. Ja muistisairaan vanhempani luona yhteen aikaan en uskaltanut edes käydä, tosin hänelle se eristäytyminen oli hyväkin asia. Ennen koronaa liikkui paljon yksin lenkillä ja kuntosalilla jumpissa ja ruokakaupoissa. Ei häntä enää oikein yksin olisi voinut päästäkään ja niin itsepäinen ihminen, että milläpä olisi rajoitettu, mutta koronarajoitukset hänkin tajusi, että ei ole auki kuntosalin jumpat tai että nyt tilataan kaupasta ruuat kotiin.

Kaikesta minäkin olen selvinnyt, mutta joskus miettinyt, miten paljon vaikeuksia yhdelle ihmiselle voi kasaantua. Nyt on asiat aika hyvin, kävin eräässä leikkauksessa ja kotona toipumassa, toivotaan, että nyt tulisi terveempi olo ja jaksaminenkin sitä myötä paranisi. Terveys on tärkeä, mutta tärkeämpää on oppia elämään sairauksien tai vammojen kanssa, silloin kun niitä kohdalle sattuu.

Onnistujilla on hyvät taustajoukot.