Iltalehti : Purra Ylen päätöksestä aloittaa arabian ja somaliankieliset uutislähetykset - Järjetöntä
Ensinnä katson, mitä mieltä olen tästä Ylen ulostulosta ja päätöksestä. Sitä perusteltiin kotouttamisella ja meidän moninaistuvalla yhteiskunnalla. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että paremmin niin somalin kuin arabian kieltä puhuvia maahanmuuttajia integroidaan sillä, että he oppivat suomen tai ruotsin kieltä. Integroituvat yhteiskuntaan. Sillä tavalla maahanmuuttoa voidaan edistää, että eletään yhteiskunnan perusteiden mukaisesti maassa maan tavalla, Purra vastasi. Purran mukaan hän ei aja nykyiseen Yle-lakiin muutoksia, mutta kysyy, missä raja kulkee. Purra mainitsi esimerkkeinä MM-hiihdon ja Pikku Kakkosen. Samaan aikaan Yleltä viestittiin näiden säästöjen seurauksena, että nyt pitää tarkastella MM-hiihtoa ja välillä on väläytelty jopa Pikku Kakkosen alasajoa mahdollisten säästöjen vuoksi. On se mielestäni hieman ihmeellistä, että johonkin sitä rahaa, resurssia ja energiaa kuitenkin riittää.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/14a7def1-8c8c-4580-9cad-9a25d9901…
Hyvinvointialueiden alijäämät paisuvat niin kovaa vauhtia, että se uhkaa Orpon (kok) hallituksen taloustavoitteiden toteutumista. Monien kansalaisten näkökulmasta tilanne näyttää lohduttomalta. Tiukka aikataulu ja valtavat säästötavoitteet ajavat alueita hakemaan nopeita säästöjä, jotka eivät välttämättä ole pidemmällä aikavälillä järkeviä. Osa alueista esimerkiksi on lähtenyt hakemaan säästöjä ennaltaehkäisevistä palveluista. Käytännössä näin merkittävien säästöjen saaminen tällä aikataululla on hyvin vaikeaa ilman, että ne heikentäisivät palveluiden saatavuutta tai laatua.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3180fcb9-b81d-4115-8ec4-3a8cc4e19…
Rahaa ei ole, mutta ideologisiin tavoitteisiin kuitenkin on. Mitäpä sitä kantasuomalaisella väliä..
Kommentit (452)
Suomessa asuu useita kansalaisuuksia. Miksi vain eräät tarvitsevat kotoutushoitoa ?
Monet muut pärjäävät ihan ilman ja kotoutuvat paremmin kuin nämä kotoutusta saavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aidosti keksi tästä uudistuksesta mitään huonoa. Mielestäni on tosi hyvä, että oma valtamediamme tuo tarjolle erikielisiä uutislähetyksiä.
Eli vasenmistolaista propagandaa myös muilla kielillä. Sensuuria kuten Neuvostoliiton aikaisessa pravdassa. Mädätys uutisia somaliaksi 😂 moskeijaa odotellessa
Samat uutiset Ylellä pyörii, kuin muissakin medioissa.
Vain suodatettuna Ylellä. Monipuolisuus koulutuksen tulosta . Lue esim tampereella ammutun naisen uutisointi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikkuli se vaan ulisee. Uli uli uli kuuluu.
Vihervasemmiston älykäs kommentti. Ihan maisteritasoa.
Onhan se sinun vaikea ymmärtää apukoulun käyneellä.
Nonni "maisteri" demari 😂 menes nyt laulamaan puna armeija lauluja kadulle. Tai vaikka itäkeskukseen.voit päästä somaliaksi uutisiin
Persun ulinaa, mene ihan itse sinne punaiselletorille vinkumaan. Näitä teboilin kaljakööri persujen jutut lähinnä huvittaa
Vierailija kirjoitti:
Olin aikanaan Venäjällä töissä useamman vuoden.
Minkäänlaista kotoutusta en saanut. Njet proplem...
Voit palata takaisin sinne.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuu useita kansalaisuuksia. Miksi vain eräät tarvitsevat kotoutushoitoa ?
Monet muut pärjäävät ihan ilman ja kotoutuvat paremmin kuin nämä kotoutusta saavat.
Vaikka suomenruotsalaiset, joille kyllä on omaa ohjelmatarjontaa. Eivät ole omaksuneet suomen kieltä vuosisatojenkaan jälkeen, mutta onnistuivat pooliittisesti kikkailemaan niin, että ruotsista tehtiin toinen virallinen kieli. Mutta tällaista ratkaisua en itsekään olisi ehdottamassa. Että arabia ja somali vahvistettaisiin Suomen uusiksi virallisiksi kieliksi.
Somalinaiset saattaisivat uutisista kuulla kaikenlaista pahaa: naisten kansalaisoikeudet, yhteiskunnan lait, ehkäisy, tasa-arvo jne.
Parempi, että kysyvät miehiltään.
Kuntouttavatyö pakolliseksi muslimeille.
Vierailija kirjoitti:
Persut yrittää tuhota ylen. Älytöntä touhua.
Jep. Jännää että persut väittävät olevansa niitä "tosisuomalaisia", mutta haluavat heikentää kotimaisen yleisradioyhtiön asemaa, joka tukee suomalaista kulttuuria monin tavoin ja on uutis- ja ajankohtaisohjelmissa aivan eri tasolla kaupallisiin kanaviin verrattuina. Esimerkiksi YLE:n radiotoimittajat ovat puheohjelmissa pääosin omien alojensa asiantuntijoita eivätkä pelkkiä vitsejä kertovia tiskijukkia.
Eikö englannin kieli ole persuille ongelma, sillä sujuvasti englantia puhuvilla on luultavasti vähemmän tarvetta opetella suomen kieltä kuin muitten kielten puhujilla olipa heidän alkuperäinen kotimaansa Amerikassa, Aasiassa tai Afrikassa.
MItä tulee Suomen viralliseen kaksikielisyyteen, niin suomenruotsalaiset ovat varmasti nettoveronmaksajia, joiden veroeurot kattavat kevyesti mahdolliset ruotsin kielestä aiheutuvat kustannukset.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuu useita kansalaisuuksia. Miksi vain eräät tarvitsevat kotoutushoitoa ?
Monet muut pärjäävät ihan ilman ja kotoutuvat paremmin kuin nämä kotoutusta saavat.
Moniko englantia puhuva ulkomaalainen vaivautuu opettelemaan sujuvan suomen kielen taidon vaan luottaa pikemmiinkin siihen että suomalaiset osaavat englantia?
Aiheuttavatko vahvat psyykelääkkeet ihon ja hiusten rasvoittumista?
Aivan oikein toimittu YLEltä. Eri kieliset uutiset palvelevat osaa kansasta, vaikka persulit toisin haluaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Purra noudattaa omaa kiukkupolitiikkaansa ja yrittää kyynel silmäkulmassa keksiä asia-argumentteja väitteilleen. Ei onnistu, tyhmä ja typerä ihminen päästetty ministeriksi.
Ihan oikeassahan hän on .Itse olet tyhmä vihervassari joka laittaisi kaikki verorahat humpuukiin.Kyllä kieli pitää opetella jos tänne tunkee ja sitten töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuu useita kansalaisuuksia. Miksi vain eräät tarvitsevat kotoutushoitoa ?
Monet muut pärjäävät ihan ilman ja kotoutuvat paremmin kuin nämä kotoutusta saavat.
Vaikka suomenruotsalaiset, joille kyllä on omaa ohjelmatarjontaa. Eivät ole omaksuneet suomen kieltä vuosisatojenkaan jälkeen, mutta onnistuivat pooliittisesti kikkailemaan niin, että ruotsista tehtiin toinen virallinen kieli. Mutta tällaista ratkaisua en itsekään olisi ehdottamassa. Että arabia ja somali vahvistettaisiin Suomen uusiksi virallisiksi kieliksi.
Useimmat suomenruotsalaiset ovat sujuvasti kaksikielisiä ja he ovat varmasti nettoveronmaksajia eivätkä ole yliedustettuina rikostilastoissa tai sosiaalituen saajissa.Suomella ja Ruotsilla on pitkä yhteinen historia minkä ansiosta Suomestakin kehittyi länsimaa, sillä ilman Ruotsia tätä maata olisi ollut vaikea puolustaa vuosisatojen ajan Venäjää vastaan. Suomalaisten ja ruotsalaisten samankaltaisuudet ilmenevät myös monien tapojen kautta kuten kenkien ottaminen pois sisätiloissa ja monet perinneruuat.
Eikö persuloideille voisi järjestää omia uutislähetylsiä, joissa luettaisiin MV-lehteä, Suomen uutisia ja Jallun vanhoja numeroita selkokielellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikkuli se vaan ulisee. Uli uli uli kuuluu.
Vihervasemmiston älykäs kommentti. Ihan maisteritasoa.
Onhan se sinun vaikea ymmärtää apukoulun käyneellä.
Nonni "maisteri" demari 😂 menes nyt laulamaan puna armeija lauluja kadulle. Tai vaikka itäkeskukseen.voit päästä somaliaksi uutisiin
Persun ulinaa, mene ihan itse sinne punaiselletorille vinkumaan. Näitä teboilin kaljakööri persujen jutut lähinnä huvittaa
Persu hukku taas paikalla.
Riikkulia harmittaa kun kannatus laskee laskemistaan.
Vierailija kirjoitti:
Aiheuttavatko vahvat psyykelääkkeet ihon ja hiusten rasvoittumista?
Runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa myös noita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa asuu useita kansalaisuuksia. Miksi vain eräät tarvitsevat kotoutushoitoa ?
Monet muut pärjäävät ihan ilman ja kotoutuvat paremmin kuin nämä kotoutusta saavat.
Moniko englantia puhuva ulkomaalainen vaivautuu opettelemaan sujuvan suomen kielen taidon vaan luottaa pikemmiinkin siihen että suomalaiset osaavat englantia?
Minä en ainakaan heille englantia puhu jos eivät suomea ymmärrä niin se on voi voi.
Mites ois kieliopin opettelu ihan perusyhdyssanojen osalta?