Miksi teidän perheen sisaruksilla on etäiset välit?

Äitimme on persoonallisuushäiriöinen riidankylväjä. Aina näkyvästi suosinut välillä yhtä ja välillä toista, haukkunut, valehdellut ja puhunut pahaa aina siitä joka ei ole paikalla. Sisarusten kanssa ollut paljon riitoja lapsesta lähtien. Nyt aikuisena olen huomannut että he ovat oikeastaan mukavia ihmisiä, mutta meitä ei ole opetettu vetämään yhtä köyttä. En tiedä vieläkö se on mahdollista, varsinkin kun osa on edelleen äidin vaikutusvallan alla. 

Sisarukseni häipyi omaan elämäänsä, eikä ahdinkoni enää kiinnostanut sisarustani.

Kahden kanssa läheiset, kahden kanssa etäiset. Ei siellä mitään äärimmäisen tavallisesta poikkeavaa, klassiset syyt. 

Sisaruksen puoliso on kulissiliitossa elävä psykopaatti.

tuleeko sulle jotenkin yllätyksenä, että moni

psykopaatti elää näennäisesti päältä päin katsoen tavallista elämää? Kaikki, jotka tietävät rikollisista, tietävät että päälle päin ei tiedä mitään, mitä sisällä tapahtuu kun et ole näkemässä..ja mitä juonipelejä psykopaatit pelaa!

Pikkuveljen kanssa myös ikäero, mutta yleisellä tasolla olematon tunnekasvatus ja vanhemmat käytännössä pistivät meidät taistelemaan toisiamme vastaan niistä resursseista joita jokaisen vanhemman kuuluisi antaa lapsilleen automaattisesti. Aikuisena on puhuttu, anteeksi pyydetty ja annettu paljon, mutta vaikea yhtä puhua syvällisiä.

Ja he ovat silti läheisimmät ihmiset elämässäni. Surullista.

Emme ole veljeni kanssa ikinä olleet kovin läheisiä, ei edes lapsena. Välit ovat ihan kunnossa ja tapaamme pari kertaa vuodessa sukujuhlissa missä kyllä tulemme hyvin juttuun jne, mutta en muista että olisimme ainakaan 20 vuoteen tehneet yhdessä mitään oma-aloitteisesti. Meillä on yhteiset vanhemmat ja paljon yhteisiä lapsuuden muistoja, mutta emme kait ole ihmisinä kuitenkaan kovin samanlaisia. 

Oikeastaan vähän toivoisin että olisimme läheisempiä, mutta vähän vaikea sitä läheisyyttä on väkisinkin luoda kun ei se ole tähän viiden kymmenen ikään mennessä syttynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Äitimme on persoonallisuushäiriöinen riidankylväjä. Aina näkyvästi suosinut välillä yhtä ja välillä toista, haukkunut, valehdellut ja puhunut pahaa aina siitä joka ei ole paikalla. Sisarusten kanssa ollut paljon riitoja lapsesta lähtien. Nyt aikuisena olen huomannut että he ovat oikeastaan mukavia ihmisiä, mutta meitä ei ole opetettu vetämään yhtä köyttä. En tiedä vieläkö se on mahdollista, varsinkin kun osa on edelleen äidin vaikutusvallan alla. 

Tämä 

Nuorena minua ei arvostettu ja kohdeltiin huonosti, koin sellaisen loukkauksena. Meni luottamus ja etäännyin elämässäni heistä.

Kun muutettiin saman katon alta pois niin jotenkin vain etäännys iski. Ei vain ole jotenkin luonnollista yhtään ainakaan minulle olla sisarusten kanssa yhteyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena minua ei arvostettu ja kohdeltiin huonosti, koin sellaisen loukkauksena. Meni luottamus ja etäännyin elämässäni heistä.

Eiköhän liene se yleisin syy etääntymiseen. Nuorena ollaan ajattelemattomia ja "liian tuttuja", lapsellisia ja kehittymättömiä. Äitini koti oli esimerkki hyvästä yhteishengestä, isäni päinvastaisesta. Äitimme ei saanut juurrutettua kuitenkaan kotinsa henkeä omaan perheeseensä, koska isä ja ikävä sukunsa jakoivat lapset vuohiin ja lampaisiin hyvin selkeästi ja se loi sisäisen perheen erimielisyyden ja nokkimisjärjestyksen siemenen. Ikävää, vaikka olen minä kuitenkin melkein kaikkiin sisaruksiini yhteydessä monta kertaa vuodessa. Yhteistä bisnestäkin on.

Elämässä on niin paljon muuta puolin ja toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veljen vaimo on varsin erikoinen. Toimii takapiruna monessa asiassa ja veljeni sellanen tossu, että en jaksa katsoa menoa. 

Et taida olla ainoa jolla on tällainen kuvio.

Miten se miniä onkin aina se erikoinen? Etteivät vaan suvun naiset olisi mustasukkaisia uudelle tulokkaalle, varsinkin jos on nuori, kaunis ja koulutettu? Aina veljen vaimo on ongelma. Onneksi maailmassa ei ole sellaista pakkoa, että miehen sukulaisten kanssa on pakko viettää yhtään aikaa. Kannattaa muistaa..

Sisarus mielisairas omanedun tavoittelija. Rahan kiilto silmissä. Himoitsee vanhempiemme rahoja, vaikka edelleen ovat hengissä. Ei halua olla avuksi, mutta erittäin huolissaan on vanhempiemme rahoista. Yksi vanhemmista ei pärjää enää kotona. Tämä sisarus raivoaa hänelle "miten olet mennyt noin huonoon kuntoon!!?" "Ei mihinkään hoitokotiin, ovat niin kalliita". Kaiken huipuksi on merkitty vanhemman lähiomaiseksi. Vanhempi pelkää häntä.

Ei vaan ole aikaa eikä voimia tavata. Ei jakseta muuta kuin työt, lapset, lasten harrastukset ja koulu, omat vähät harrastamiset, kodin- ja mökinhoito yms arki. 

Vierailija kirjoitti:

Sisarus mielisairas omanedun tavoittelija. Rahan kiilto silmissä. Himoitsee vanhempiemme rahoja, vaikka edelleen ovat hengissä. Ei halua olla avuksi, mutta erittäin huolissaan on vanhempiemme rahoista. Yksi vanhemmista ei pärjää enää kotona. Tämä sisarus raivoaa hänelle "miten olet mennyt noin huonoon kuntoon!!?" "Ei mihinkään hoitokotiin, ovat niin kalliita". Kaiken huipuksi on merkitty vanhemman lähiomaiseksi. Vanhempi pelkää häntä.

Mistä tiedät, että rahoja himoitsee? On ihan normaalia, että lapset perii vanhempansa ja raha-asioista puhutaan. Puhut sisaruksestasi tosi rumasti  mielisairaana ja tuntuu, että tarinasi on keksitty osin. Haluat mustamaalata sisarusta ja kadehdit sitä, että hänet on merkitty lähiomaiseksi. Todellisuudessa taidat itse himoita rahoja ja projisoit tämän sisaukseesi. Vaikutat tosi aggressiiviselta.

Vierailija kirjoitti:

Äitimme on persoonallisuushäiriöinen riidankylväjä. Aina näkyvästi suosinut välillä yhtä ja välillä toista, haukkunut, valehdellut ja puhunut pahaa aina siitä joka ei ole paikalla. Sisarusten kanssa ollut paljon riitoja lapsesta lähtien. Nyt aikuisena olen huomannut että he ovat oikeastaan mukavia ihmisiä, mutta meitä ei ole opetettu vetämään yhtä köyttä. En tiedä vieläkö se on mahdollista, varsinkin kun osa on edelleen äidin vaikutusvallan alla. 

Äiti, äiti ja äiti. Helppoa on vanhaa ihmistä aina syytellä. Kasvakaa aikuisiksi. Lapsuus on lyhyt osa elämää ja isoa osaa siitä ei edes aikuisena muista. Ottakaa vastuu omasta elämästä ja tunteistanne aikuisina. 

En oikeastaan osaa sanoa. Kotona asuessa oltiin vielä tekemisissä ja suht normaalisti mutta kun omilleen muutettiin niin sitä ei vaan tule oltua minkäänlaisissa yhteyksissä juurikaan. Ei tunnu yhtään luonnolliselta esim. viestitellä oman sisaruksen kanssa tai käyttää edes hymiöitä viesteissä, sitä menee jotenkin lukkoon. No samapa se on kyllä vanhempienkin kanssa. Kaipa se lapsuus kotona oli sitten jotenkin kieroonkasvanutta aikaa mistä kaikki perheen jäsenet jollain tavalla muistuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisarus mielisairas omanedun tavoittelija. Rahan kiilto silmissä. Himoitsee vanhempiemme rahoja, vaikka edelleen ovat hengissä. Ei halua olla avuksi, mutta erittäin huolissaan on vanhempiemme rahoista. Yksi vanhemmista ei pärjää enää kotona. Tämä sisarus raivoaa hänelle "miten olet mennyt noin huonoon kuntoon!!?" "Ei mihinkään hoitokotiin, ovat niin kalliita". Kaiken huipuksi on merkitty vanhemman lähiomaiseksi. Vanhempi pelkää häntä.

Mistä tiedät, että rahoja himoitsee? On ihan normaalia, että lapset perii vanhempansa ja raha-asioista puhutaan. Puhut sisaruksestasi tosi rumasti  mielisairaana ja tuntuu, että tarinasi on keksitty osin. Haluat mustamaalata sisarusta ja kadehdit sitä, että hänet on merkitty lähiomaiseksi. Todellisuudessa taidat itse himoita rahoja ja projisoit tämän sisaukseesi. Vaikutat tosi aggressiiviselta.

Minä en tarvitse kenenkään rahoja. Jokaisen pitäisi käyttää ne omaan hyvinvointiinsa vielä, kun voi eläessään. Todella kuvottaa sinunlaiset ihmiset.

Kolme vuotta vanhempi siskoni kiusasi minua siihen asti, kunnes olin 13 vuotias, hän 16v ja muutti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Elämäni paras päivä. Nykyään hän asuu toisella puolen maailmaa, mikä on hyvä etäisyys meille.

En usko että hän tietää kiusanneensa, luulen että hänen luonteensa vain on sellainen veemäinen. Oli yhtä helvettiä kun koko ajan joutui omassa kodissaan olemaan varpaillaan. Vanhemmatkaan eivät tätä huomanneet, vaan syyttivät minua sitten kun reagoin kiusaamiseen huonolla käytöksellä.

M43

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitimme on persoonallisuushäiriöinen riidankylväjä. Aina näkyvästi suosinut välillä yhtä ja välillä toista, haukkunut, valehdellut ja puhunut pahaa aina siitä joka ei ole paikalla. Sisarusten kanssa ollut paljon riitoja lapsesta lähtien. Nyt aikuisena olen huomannut että he ovat oikeastaan mukavia ihmisiä, mutta meitä ei ole opetettu vetämään yhtä köyttä. En tiedä vieläkö se on mahdollista, varsinkin kun osa on edelleen äidin vaikutusvallan alla. 

Äiti, äiti ja äiti. Helppoa on vanhaa ihmistä aina syytellä. Kasvakaa aikuisiksi. Lapsuus on lyhyt osa elämää ja isoa osaa siitä ei edes aikuisena muista. Ottakaa vastuu omasta elämästä ja tunteistanne aikuisina. 

Tämä! Äidit niinkuin te haukkujatkin tekevät virheitä. Äidit ovat inhimillisiä, erehtyväisiä ihmisiä. Heidän omat tunnetaidot voi olla huonot ja hekin ovat jonkun lapsia. Jotka eivät puolestaan ole olleet niin täydellisiä vanhempia.  Lasten kasvatus on myös usein varsin rankkaa ja joskus olosuhteet voi olla myös äidille huonot eri tavoin. Usein on vain kyvyttömyyttä ottaa vastuuta omasta elämästä ja omista tunteista ja sitten syytellä vanhempia kaikesta. Jopa silloin, kun omassa elämässä on kaikki hyvin. Mutta kyn mikään ei riitä.