Suojatie pyöräkaistalla
Olen luullut että pyöräilijän ja skuuttaajan kuuluu päästää jalankulkijat yli mutta tähän mennessä yksikään ei ole pysähtynyt. Olenko väärässä?
Kommentit (17)
Kertaakaan en ole saanut sitä esteetöntä kulua, aina olen joutunut odottamaan että fillaristit ajaa pois.
En ole kuullut yhdenkään pyöräilijän osaavan ensimmäistäkään liikennesääntöä.
Kyllä, pyöräilijän on väistettävä jalankulkijaa, jos suojatie kulkee pyörätien / pyöräkaistan yli.
Olen itsekin havainnut (tosin linja-auton ikkunan läpi), etteivät pyöräilijät tätä noudata. Edes siis silloin, kun suojatie menee jalkakäytävältä bussipysäkille sen pyöräkaistan yli. Tieliikennelaissa kun on erikseen vielä säädetty, että pyöräilijän on annettava linja-autoon pyrkivälle ja siitä poistuvalle esteetön kulku.
Olet oikeassa, mutta harva pyöräilijä sitä noudattaa. Hulluin tilanne oli kun pyöräilijä ajoi yksisuuntaista pyöräkaistaa väärään suuntaan punaisia päin ja suojatiellä vihreillä ollut jalankulkija joutui väistämään ettei jäänyt alle.
Ainakin Oodin kulmalla saa pelätä henkensä edestä, siellä pyöräilijät ei edes hidasta. Eikä skuutit. Jalankulkijat jyrätään siellä ihan 100!!
Olen huomannut, että todella harva tietää noista kevyen liikenteen keskinäisistä väistämisvelvollisuuksista. Ilmeisesti asiaan ei juuri kiinnitetä huomiota.
Älkää unta nähkö että spandex antaisi tietä jos pyöräkaistalla on suojatie.
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa, mutta harva pyöräilijä sitä noudattaa. Hulluin tilanne oli kun pyöräilijä ajoi yksisuuntaista pyöräkaistaa väärään suuntaan punaisia päin ja suojatiellä vihreillä ollut jalankulkija joutui väistämään ettei jäänyt alle.
Mulla hulluin tilanne on ollut se, kun ajoin autolla tasa-arvoiseen risteykseen, jossa vasemmalta tuli pyöräilijä, ajaen yksisuuntaista väärään suuntaan ja ajoi suoraan eteen.
Onko myös sellaista että jalkakäytävällä on suojatie ja kävelijöiden pitää antaa tietä yli meneville pyöräilijöille?
Vierailija kirjoitti:
Onko myös sellaista että jalkakäytävällä on suojatie ja kävelijöiden pitää antaa tietä yli meneville pyöräilijöille?
Ei, koska suojatien väistämissäännöthän eivät mitenkään päde pyöräilijöihin. Pyöräilijöitä koskevat väistämissäännöt menevät sen mukaan, mitä on liikennemerkein määrätty tai jos ajoneuvo kääntyy risteyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Kertaakaan en ole saanut sitä esteetöntä kulua, aina olen joutunut odottamaan että fillaristit ajaa pois.
En minäkään, sen sijaan kuulin vain ttuilua, huutelua ja kellon rämpyttämistä. Teki mieli parkkeerata siihen suojatielle pidemmäksikin ajaksi. Mutta minä tunnen liikennesäännöt, toisin kuin tuo kyseinen fillaristi.
Jos on erillinen pyöräkaista, niin silloin pyöräilijän pitää ajaa siinä autoilijan säännöillä. Eli heidän pitää antaa suojatietä käyttävälle jalankulkijalle esteetön kulku. Lisäksi jos suojatien eteen on pysähtynyt auto tai pyörä, niin silloin toinen auto tai pyörä ei saa ohittaa sitä pysähtymättä ellei välissä ole suojakoroketta tai vapaata kaistaa.
Se on yksi pyöräilijöitten huonoimmin noudattamista liikennesäännöistä niin että siihen ei kannata koskaan luottaa, mutta lain mukaan homman pitäisi mennä niin.

Todella harva erottaa yksisuuntaista pyörätietä pyöräkaistasta vaikka ensin mainitulla liikutaan kevyenliikenteen säännöillä ja jälkimmäisellä ajoneuvosäännöillä.
Oli mennä hermot näiden pyöräilijöiden kanssa kun hulluna hinkkaavat vaikka oli maalattu suojatie, niin vain seison ja aloin jo huutelemaan niille ääliöille
Ei pyöräilijät tunne liikennesääntöjä. Eikä heidän tarvitsekaan, hehän ovat vihreitä homoja. Siis parempia kuin muut.
Mulle yksi päivä pyöräilijä huusi kun ylitin suojatietä, että olen väärällä puolella ja meinasi ajaa yli. Miten mä pääsisin tien yli sinne jalankulkijoiden puolelle, jos en ensin ylittäisi tietä suojatien kautta. Ei sinne ajotiellekään voi jäädä päivystämään ja odottamaan että arvon pyöräilijät menevät ensin.
Ei tarvi pysähtyä, riittää että antaa esteettömän kulun. Mutta vierestä kulkijalle ei.