Riita tulee joka asiasta
Olemme reilut 60-vuotias pariskunta. Viimeaikoina riita tulee joka asiasta, vaikka esittäisin asiani ystävällisesti. Mies haluaa sanoa aina viimeisen sanan ja olla olevinaan oikeassa. Ostimme uuden pakastimen, kun luin käyttöohjeista, että pitää olla pakastusasento vuorokauden ennen pakastamista, teilasi ohjeen täysi. " eikun sinne vaan kerralla kaikki". Pyysin viemään junasemalle, hän vitkutteli ja sanoi, ettei sinne tarvitse mennä puolta tuntia aijemmin. Niinpä sitten kävi, että jouduin hyppäämään viime tingassa junaan. Jälkeenpäin sanoi, ettei tiennyt miltä raiteelta lähtee, ja että joudun menemään hissillä ylös ja alas, aina ennen on lähtenyt raiteelta1. Liikenteessä on epäkohtelias ja kiilailee, ajaa rinnalla, haukkuu, jos joku hidastelee tai ohittaa. Kaikki tv- ohjelmat haukkuu, kuitenkin tuijottaa telkkaria tuntikausia iltaisin. On ollut äkäinen jo vuosia. Kun yritän epäkohdista puhua, käskee olla hiljaa, sanoo: " älä aloita, anna syödä rauhassa, pitääkö pilata tämäkin hetki". Sanoi jopa että minä olen aiheuttanut hänen verenpaineensa. Hänellä ei ole ystäviä, mökkinaapurit on suututtanut... Nyt alkaa olla mummon mitta täysi....
Tuo onkin jotenkin maaginen ikä miehillä, voin sanoa et kaikki tuntemani 60 vuotiaat ovat pahapäisiä, poislukien ne jotka söivät rauhoittavia.
Kyllä se siitä muutaman vuoden päästä jos oppii hidastamaan ja tajuamaan ettei joka hemmetin asia koskekaan häntä vaikka siltä vahvasti tuntuisikin.
Ja et kiireellä sekä stressillä ei saa tuossa iässä muuta kuin sydänvaivoja.