Kannattaako raskaasta elämäntilanteessa kertoa töissä?

Ei kannata kaikkea tullaan käyttämään sinua vastaan ennemmin tai myöhemmin. Ei heitä kiinnosta elämäsi raskaus.

Ei ole kokemusta, mitta en avaisi elämääni töissä. 

En todellakaan avautuisi yksityisasioistani. 

Kaikkea mitä kerrot itsestäsi tai elämästäsi tullaan käyttämään sinua vastaan

Sulla on ihan väärät lähtökohdat. Et ole töissä miellyttämässä työkavereita ja paskaa jauhamassa vaan sinun tehtäväsi on olla asiallinen ja hoitaa työsi. Se riittää.

Älä kerro, kun tulee yritysneuvottelut, lähdet ensimmäisenä. 

Kertooko kukaan muu ikinä mitään? Millaiset välit muuten on, onko paljon seläntakana puhumista? Voi elämä käydä vielä raskaammaksi jos menet siitä kertomaan väärille ihmisille.

Kerroin pomolle ja kun tilanteen parannuttua kotona  pyysin viikon vapaata omaan lepoon, sain sen palkallisena :)

Muuten juttelin asiasta vain parin lähimmän ja ikäiseni työkaverin kanssa, en todellakaan avautunut kaikille.

Mutta mulla onkin hyvä työpaikka ja -työyhteisö.

Riippuu asiasta, esim kroonisesta sairaudesta ja avioerosta olen kertonut, koska ovat vaikuttaneet jaksamiseeni. En ole saanut siitä mitään negatiivista kokemusta, on enemmänkin ollut hyötyä, kun esimies on ymmärtänyt tilanteeni.

Minä olen kertonut sekä pomolleni, että parille lähimmälle työkaverilleni. Ovat sitten paremmin ymmärtäneet, miksi olen välillä poissaoleva ja hajamielinen. Näin tein edellisessä työpaikassani, kun tuli ero pitkästä suhteesta 20 vuotta sitten ja viime talvena, kun sairastuin masennukseen ja akuuttiin ahdistushäiriöön.

Ymmärsivät paremmin, etten minä laiskuuttani tai ilkeyttäni jättänyt asioita tekemättä ja että tein, kun ymmärtäväisesti muistuttivat. Olen kiitollinen heidän kärsivällisyydestään. 

Ja en siis todellakaan menisi yksityiskohtiin, vaan kertoisin ympäripyöreästi, että nyt on raskasta ja käytökseni johtuu siitä. Saan nimittäin nyt jo kummastelua, kun en jaksa sosialisoida työpaikalla. Enkä jaksa esittää, että kaikki on ok kun ei todellakaan ole. Jos vain voisikin tehdä vaan työnsä, mutta kun pitäisi innostua lisähommista ja projekteista, joita ehdotetaan nykyisten työtehtävien lisäksi ja kiinnostua, mitä työkaverit ovat tehneet viikonloppuna jne.

Ap

Mua naurattaa, että ap kuvittelee ihmisten suhtautuvan tähän ymmärtävästi. He alkaisivat aivan varmasti pohtia, mitä kaikkea sinulla onkaan meneillään ja haukkuisivat sinua. Lopulta varmaan ajattelisivat, että mene sairauseläkkeelle, jos on noin hirveää. Tässä kohtaa varmaan joutuisit esimiehen juttusille siitä, miten ankeutat koko työyhteisön tunnelmaa. Näin toimii elämä ja ihmiset. 

Ei kannata olla noin mahdottoman lapsellinen ja hölmö.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea mitä kerrot itsestäsi tai elämästäsi tullaan käyttämään sinua vastaan

Eihän ihminen kerro mitään 

Lapsen sairaus, kyllä. Miehen alkoholismi, ei. Jälkimmäisestä tulee stigma sinulle itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin pomolle ja kun tilanteen parannuttua kotona  pyysin viikon vapaata omaan lepoon, sain sen palkallisena :)

Muuten juttelin asiasta vain parin lähimmän ja ikäiseni työkaverin kanssa, en todellakaan avautunut kaikille.

Mutta mulla onkin hyvä työpaikka ja -työyhteisö.

Miksi edes osallistut keskusteluun, kun sinulla oli joku viikon kestävä pikkuongelma? Oliko nuha vai finni nenässä? Aikuisten ongelmat eivät poistu viikossa, eikä se, että sinulla on hyvä työyhteisö ole sinun aikaansaannostasi. Mieti näitä, kun sinulle tulee niitä oikeita ongelmia esimerkiksi puolison kuolema :)

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa, että ap kuvittelee ihmisten suhtautuvan tähän ymmärtävästi. He alkaisivat aivan varmasti pohtia, mitä kaikkea sinulla onkaan meneillään ja haukkuisivat sinua. Lopulta varmaan ajattelisivat, että mene sairauseläkkeelle, jos on noin hirveää. Tässä kohtaa varmaan joutuisit esimiehen juttusille siitä, miten ankeutat koko työyhteisön tunnelmaa. Näin toimii elämä ja ihmiset. 

Ei kannata olla noin mahdottoman lapsellinen ja hölmö.

Akkavaltaisella alalla alle kolmikymppisten seurassa?

8 on onneksi töissä teknisen alan, elämää nähneiden konkarien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerroin pomolle ja kun tilanteen parannuttua kotona  pyysin viikon vapaata omaan lepoon, sain sen palkallisena :)

Muuten juttelin asiasta vain parin lähimmän ja ikäiseni työkaverin kanssa, en todellakaan avautunut kaikille.

Mutta mulla onkin hyvä työpaikka ja -työyhteisö.

Miksi edes osallistut keskusteluun, kun sinulla oli joku viikon kestävä pikkuongelma? Oliko nuha vai finni nenässä? Aikuisten ongelmat eivät poistu viikossa, eikä se, että sinulla on hyvä työyhteisö ole sinun aikaansaannostasi. Mieti näitä, kun sinulle tulee niitä oikeita ongelmia esimerkiksi puolison kuolema :)

Sä et vaan osaa lukea.

Siviili ja työelämä kannattaa pitää mahdollisimman pitkälle erillään, myös ihmissuhteissa. Myös omaa aikaa voi ihan hyvin ottaa lounastunneilla, kun kertoo avoimesti, että tarvitsee sitä . Voi kuunnella vaikka äänikirjaa kuulokkeista niin saa olla rauhassa  eikä kukaan loukkaannu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua naurattaa, että ap kuvittelee ihmisten suhtautuvan tähän ymmärtävästi. He alkaisivat aivan varmasti pohtia, mitä kaikkea sinulla onkaan meneillään ja haukkuisivat sinua. Lopulta varmaan ajattelisivat, että mene sairauseläkkeelle, jos on noin hirveää. Tässä kohtaa varmaan joutuisit esimiehen juttusille siitä, miten ankeutat koko työyhteisön tunnelmaa. Näin toimii elämä ja ihmiset. 

Ei kannata olla noin mahdottoman lapsellinen ja hölmö.

Akkavaltaisella alalla alle kolmikymppisten seurassa?

8 on onneksi töissä teknisen alan, elämää nähneiden konkarien kanssa.

Miesvaltaisella IT-alalla rekrytoijana eli näen ja kuulen kaiken. Ette uskoisi, miten paljon ihmiset haukkuvat toisiaan selän takana. 

Onko se sitten muka parempi olla kuin myrkynniellyt ja vähäpuheinen kertomatta syytä? Siitäkö ei asema työpaikalla vaarannu? Sehän on vielä oudompaa ja luullaan, että ap vain vihaa työtään niin paljon että käyttäytyy noin...