Kannattaako raskaasta elämäntilanteessa kertoa töissä?

Esihenkilölle vain jos asialla on vaikutusta työssä jaksamiseen. Olen kertonut lähimmälle työkaverille johon voin luottaa ja saanut tukea. Muuten ei todellakaan kannata puhella missään kahvipöydissä. Mulla lähes 30 v työkokemusta. On kokemusta myös ns. työkavereista, jotka tiukan paikan tullen kääntävät selkänsä. Lukuisat YT olen käynyt läpi ja nähnyt miten jotkut muuttuu pelätessään oman työpaikkansa puolesta. Ovat valmiita tekemään mitä tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitten muka parempi olla kuin myrkynniellyt ja vähäpuheinen kertomatta syytä? Siitäkö ei asema työpaikalla vaarannu? Sehän on vielä oudompaa ja luullaan, että ap vain vihaa työtään niin paljon että käyttäytyy noin...

Työpaikalla voi käyttäytyä normaalisti, ei tarvitse olla myrkyn niellyt vaikka olisi mikä tilanne. Herätys.

Työpaikoilla on omat kuppikunnat ja viestitellään selän takana haukkuen tiettyä/tiettyjä henkilöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Ja en siis todellakaan menisi yksityiskohtiin, vaan kertoisin ympäripyöreästi, että nyt on raskasta ja käytökseni johtuu siitä. Saan nimittäin nyt jo kummastelua, kun en jaksa sosialisoida työpaikalla. Enkä jaksa esittää, että kaikki on ok kun ei todellakaan ole. Jos vain voisikin tehdä vaan työnsä, mutta kun pitäisi innostua lisähommista ja projekteista, joita ehdotetaan nykyisten työtehtävien lisäksi ja kiinnostua, mitä työkaverit ovat tehneet viikonloppuna jne.

Ap

Öö, ei sinun tartte innostua mistään. Normaali käytös ei rasita. Jos joku kertoo kuulumisiaan, voit todeta että kiva juttu ja jättää lisäkysymykset aiheesta. Ei se ole sen vaikeampaa.

Jos jaksat käydä töissä, voit sanoa myös "vai niin" tai "kiva kuulla" silloin tällöin. Ei sun tartte hyöriä suuna päänä jossain kahvipöydässä.

Jos taas et jaksa tehdä työtehtäviä, asia kuuluu pomon ja sinun välille sekä työterveyshuollolle. Eli esihenkilöön yhteys. 

Monella on työpaikan ja pomojen ymmärryksen suhteen naiivi suhtautuminen siihen, että kaikesta olisi hyvä puhua. Jos haluaa uralla eteenpäin, kaikki avautumisen kannattaa unohtaa. Jos taas on joku kioskimyyjä, voit kertoa kaikki miehesi juopottelusta ripuliisi, koska työhösi ei ole tunkua. 

Riippuu paljon työpaikasta. Omassani en ole nähnyt ongelmaa kertoa, mutta kaikki paikat eivät ole samanlaisia. Nykyiseen paikkaan tullessani kerroin jopa työhaastattelussa, että on ollut perhetilanteen vuoksi rankat pari vuotta, joten haluan firman vaihdon yhteydessä pitää pari viikkoa lomaa, jotta ehdin palautumaan paremmin, ja palkkasivat mut silti. (Oma alani on ns. kylmä insinööriala, eli ei sellainen, jota pidetään empaattisena.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se sitten muka parempi olla kuin myrkynniellyt ja vähäpuheinen kertomatta syytä? Siitäkö ei asema työpaikalla vaarannu? Sehän on vielä oudompaa ja luullaan, että ap vain vihaa työtään niin paljon että käyttäytyy noin...

Työpaikalla voi käyttäytyä normaalisti, ei tarvitse olla myrkyn niellyt vaikka olisi mikä tilanne. Herätys.

Herätys vaan itsellesi. Sulla ei ole tainnut koskaan olla vaikeaa elämässä. Siis oikeita haasteita. Kun puhut noin typeriä.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikoilla on omat kuppikunnat ja viestitellään selän takana haukkuen tiettyä/tiettyjä henkilöitä. 

Itseään kehutaan ja korotetaan sen minkä ehtii. 

Mulla oli työkaverina tällainen ap:n kaltainen joka itki joka ikinen päivä ihan pikkuasiaa (näin elämänkokemuksen näkökulmasta) ja häntä olisi ihan jatkuvasti pitänyt lohdutella ja kannatella ja antaa jättää työtehtävät hoitamatta sen takia. Vaan eipä ole enää....

Viera kirjoitti:

Siviili ja työelämä kannattaa pitää mahdollisimman pitkälle erillään, myös ihmissuhteissa. Myös omaa aikaa voi ihan hyvin ottaa lounastunneilla, kun kertoo avoimesti, että tarvitsee sitä . Voi kuunnella vaikka äänikirjaa kuulokkeista niin saa olla rauhassa  eikä kukaan loukkaannu. 

            Ei kannata vuodattaa.  Vahingon ilo on Suomessa AINOA oikea ilo.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli työkaverina tällainen ap:n kaltainen joka itki joka ikinen päivä ihan pikkuasiaa (näin elämänkokemuksen näkökulmasta) ja häntä olisi ihan jatkuvasti pitänyt lohdutella ja kannatella ja antaa jättää työtehtävät hoitamatta sen takia. Vaan eipä ole enää....

En kyllä itke pikkuasioista. Enkä jätä töitä tekemättä. Päinvastoin olen joutunut suuren vaihtuvuuden takia tekemään pitkään myös muiden töitä. Mutta se on toinen juttu.

Mutta taidan kallistua sen kannalle, etten puhu mitään työpaikalla. Sinnittelen. Ketjunkin perusteella ihmiset ovat hyvin epäempaattisia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli työkaverina tällainen ap:n kaltainen joka itki joka ikinen päivä ihan pikkuasiaa (näin elämänkokemuksen näkökulmasta) ja häntä olisi ihan jatkuvasti pitänyt lohdutella ja kannatella ja antaa jättää työtehtävät hoitamatta sen takia. Vaan eipä ole enää....

En kyllä itke pikkuasioista. Enkä jätä töitä tekemättä. Päinvastoin olen joutunut suuren vaihtuvuuden takia tekemään pitkään myös muiden töitä. Mutta se on toinen juttu.

Mutta taidan kallistua sen kannalle, etten puhu mitään työpaikalla. Sinnittelen. Ketjunkin perusteella ihmiset ovat hyvin epäempaattisia.

Ap

Työpaikalle tullaan tekemään töitä ja jos se ei onnistu, mennään työterveyshuoltoon hakemaan apua. Työkaverit eivät sitä voi antaa ja/tai keventää taakkaasi tai mitä ikinä heiltä oletkin vailla. Todella raskasta jos työyhteisössä on tuollainen empatian kerjääjä.

Vierailija kirjoitti:

Ja en siis todellakaan menisi yksityiskohtiin, vaan kertoisin ympäripyöreästi, että nyt on raskasta ja käytökseni johtuu siitä. Saan nimittäin nyt jo kummastelua, kun en jaksa sosialisoida työpaikalla. Enkä jaksa esittää, että kaikki on ok kun ei todellakaan ole. Jos vain voisikin tehdä vaan työnsä, mutta kun pitäisi innostua lisähommista ja projekteista, joita ehdotetaan nykyisten työtehtävien lisäksi ja kiinnostua, mitä työkaverit ovat tehneet viikonloppuna jne.

Ap

Aloituksessa puhuit eri asiassa. Puhuit työkavereista ja siitä, että et jaksa kahvipöytäjuttuja. Nyt tässä viestissä et jaksa töitäkään.

Työtehtäviin ja työnkuvaan liittyvät asiat kuuluu käsitellä esihenkilön kanssa. 

Eli kumpi sinun ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Monella on työpaikan ja pomojen ymmärryksen suhteen naiivi suhtautuminen siihen, että kaikesta olisi hyvä puhua. Jos haluaa uralla eteenpäin, kaikki avautumisen kannattaa unohtaa. Jos taas on joku kioskimyyjä, voit kertoa kaikki miehesi juopottelusta ripuliisi, koska työhösi ei ole tunkua. 

Mä olen ylempi toimihenkilö, eli työkavereina niitä urallaan eteenpäin päässeitä. Uran aikana on tullut kaikenlaisia avautumisia vastaan: Omia sairauksia, loppuunpalamisia ja stressiä, lasten ongelmia, avioeroja tai muuten perhetilanteen kriisejä, läheisen itsemurha jne.

Omissa työpaikoissani nuo eivät ole tuntuneet olevan hidaste työelämässä. Kaikki tajuavat, että elämän varrella tulee erilaisia tilanteita, eikä joku väliaikainen juttu ole ongelma. Itsekin olen selvinnyt kuivin jaloin kaksista yt:eistä ja saanut uusia vastuita, vaikka olen avoimesti kertonut kroonisesta sairaudestani.

Vierailija kirjoitti:

Kerroin pomolle ja kun tilanteen parannuttua kotona  pyysin viikon vapaata omaan lepoon, sain sen palkallisena :)

Muuten juttelin asiasta vain parin lähimmän ja ikäiseni työkaverin kanssa, en todellakaan avautunut kaikille.

Mutta mulla onkin hyvä työpaikka ja -työyhteisö.

Vähän kysymyksiä herättävää. Kerroitko esim. eronneesi ikävästä puolisosta ja pomo antoi palkinnoksi palkallisen viikon loman?

Minkä vastapalveluksen teet työpaikalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en siis todellakaan menisi yksityiskohtiin, vaan kertoisin ympäripyöreästi, että nyt on raskasta ja käytökseni johtuu siitä. Saan nimittäin nyt jo kummastelua, kun en jaksa sosialisoida työpaikalla. Enkä jaksa esittää, että kaikki on ok kun ei todellakaan ole. Jos vain voisikin tehdä vaan työnsä, mutta kun pitäisi innostua lisähommista ja projekteista, joita ehdotetaan nykyisten työtehtävien lisäksi ja kiinnostua, mitä työkaverit ovat tehneet viikonloppuna jne.

Ap

Aloituksessa puhuit eri asiassa. Puhuit työkavereista ja siitä, että et jaksa kahvipöytäjuttuja. Nyt tässä viestissä et jaksa töitäkään.

Työtehtäviin ja työnkuvaan liittyvät asiat kuuluu käsitellä esihenkilön kanssa. 

Eli kumpi sinun ongelma?

Hoidan kyllä nykyiset työni, joita riittää ihan täydet työpäivät ja enemmänkin. Mutta en ole kiinnostunut uuvuttamaan itseäni lisätöillä, joita yritetään tyrkyttää. Ymmärrätkö?

Ap

Ihan riippuu millaiset välit teillä on työporukkana. Jos tuntuu, että sieltä tulisi tukea ja tsemppiä, niin silloin avoimuudesta voi olla apua jaksamiseen. Jos kyräilevä ja juoruileva porukka parempi olla hiljaa.

Itellä oli vaikee vaihe. Lopulta työkaveri tuli ja kysy onko kaikko ok. Kerroin sitten karkealla tasolla, että on vähän ollu vaikeeta omassa elämässä (en avannut tarkemmin, eikä hän udellut enempää). Tämä jo auttoi jaksamaan töissä paremmin, kun tiesin sieltä saavani tukea sitä tarvitessani. Työyhteisö oli avoin ja reilu, kaverillinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en siis todellakaan menisi yksityiskohtiin, vaan kertoisin ympäripyöreästi, että nyt on raskasta ja käytökseni johtuu siitä. Saan nimittäin nyt jo kummastelua, kun en jaksa sosialisoida työpaikalla. Enkä jaksa esittää, että kaikki on ok kun ei todellakaan ole. Jos vain voisikin tehdä vaan työnsä, mutta kun pitäisi innostua lisähommista ja projekteista, joita ehdotetaan nykyisten työtehtävien lisäksi ja kiinnostua, mitä työkaverit ovat tehneet viikonloppuna jne.

Ap

Aloituksessa puhuit eri asiassa. Puhuit työkavereista ja siitä, että et jaksa kahvipöytäjuttuja. Nyt tässä viestissä et jaksa töitäkään.

Työtehtäviin ja työnkuvaan liittyvät asiat kuuluu käsitellä esihenkilön kanssa. 

Eli kumpi sinun ongelma?

Hoidan kyllä nykyiset työni, joita riittää ihan

No niistä lisätöissä juuri on kyse esihenkilän kanssa sovittavista asioista. Ei kukaan työkaveri voi niitä sinulle antaa. Jos tyrkyttäjä on esihenkilö, keskustelet hänen kanssaan. Työkavereilla ei ole natsoja antaa sinulle lisää tehtäviä ja siitä viis veisaat.

Vierailija kirjoitti:

Älä kerro, kun tulee yritysneuvottelut, lähdet ensimmäisenä. 

Itse lähtisin ihan vapaaehtoisesti tuollaisesta työpaikasta, jossa ei siedetä hitustakaan inhimillisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en siis todellakaan menisi yksityiskohtiin, vaan kertoisin ympäripyöreästi, että nyt on raskasta ja käytökseni johtuu siitä. Saan nimittäin nyt jo kummastelua, kun en jaksa sosialisoida työpaikalla. Enkä jaksa esittää, että kaikki on ok kun ei todellakaan ole. Jos vain voisikin tehdä vaan työnsä, mutta kun pitäisi innostua lisähommista ja projekteista, joita ehdotetaan nykyisten työtehtävien lisäksi ja kiinnostua, mitä työkaverit ovat tehneet viikonloppuna jne.

Ap

Aloituksessa puhuit eri asiassa. Puhuit työkavereista ja siitä, että et jaksa kahvipöytäjuttuja. Nyt tässä viestissä et jaksa töitäkään.

Työtehtäviin ja työnkuvaan liittyvät asiat kuuluu käsitellä esihenkilön kanssa. 

Eli kumpi sinun ongelma?

Hoidan kyllä nykyiset työni, joita riittää ihan

Kuka sinulle tyrkyttää lisätöitä? Ei työkaverit anna toisilleen lisätöitä vaan työnkuvasta sovitaan aina esimiehen kanssa.