Tykkäsin lapsena ihan älyttömästi kesäleireistä. Onko aikuisille leirejä?
Kommentit (17)
Aikuisillekin voisi olla teltta-luonnossaselviytymisleirejä ihan sen elämyksen takia. Tietysti niiden pitää olla erittäin hyvin ohjattuja, kun monet ovat täysin vieraantuneet ns. alkeellisista oloista.
Erittäin hyvin johdettuja ja varsinkin turvallisia, jotta tyypillisiltä leirielämän ongelmilta vältytään ja keskitytään pelkästään tulemaan toimeen, pärjäämään, retkeilemään, ruokailemaan ja nukkumaan ulkona jne. Kaikenlainen nokkiminen ja muu kiusantekomahdollisuus on jo alunperinkin otettu huomioon, aikuiset osaavat tällaista vielä paremmin kuin nuoret.
Erityisille omat ja tavallisille omat leiriviikkonsa, nyt ei ole kyse integraatiosta tai muusta opettelusta, vaan samanhenkisten ulkoelämäviikosta samanlaisin edellytyksin, myös pitkiä retkiä, älypähkinöitä, kädentaitotehtäviä, vaikkapa partiolaisten taitojen opettelua jne. Kaikkien pitää voida oppia uutta niin paljon kuin haluavat ja nauttia samanlaisten seurasta ja ilman aatteen paatosta.
Leirikeskuksiakin on paljon vielä olemassa erämaamaisissa olosuhteissa, osa ruoanvalmistuksesta, varastoista jne. tarvitsevat tietenkin sisätilaa ja tarvitaan myös ns. toimisto- ym. työtilaa.
Ainakin jotain jooga- ja ratsastusleirejä on aikuisille, työkaverit on käyneet sellaisilla.
Vierailija kirjoitti:

Ei ne taida missään teltoissa asua.
On niitä! Joskus mietin tällaista, mutta ei ole vielä tullut lähdettyä. https://varala.fi/hidasta-hellita/
Onneksi ei tarvinnut koskaan mennä millekään keskitysleirille. Tarpeeksi vihattu olin jo koulussa.
Maanpuolustuskoulutus järjestää kaikenlaista.
Mikään ei tietenkään estä itseäsi järjestämästä leiriä.
Vapaaehtoistyöleirejä on ainakin. Kunnostetaan esim. jotain luonto tai kulttuurikohdetta. Itse en kyllä tässä iässä enää jaksaisi leiriä millään.
Vierailija kirjoitti:
Aikuisillekin voisi olla teltta-luonnossaselviytymisleirejä ihan sen elämyksen takia. Tietysti niiden pitää olla erittäin hyvin ohjattuja, kun monet ovat täysin vieraantuneet ns. alkeellisista oloista.
Erittäin hyvin johdettuja ja varsinkin turvallisia, jotta tyypillisiltä leirielämän ongelmilta vältytään ja keskitytään pelkästään tulemaan toimeen, pärjäämään, retkeilemään, ruokailemaan ja nukkumaan ulkona jne. Kaikenlainen nokkiminen ja muu kiusantekomahdollisuus on jo alunperinkin otettu huomioon, aikuiset osaavat tällaista vielä paremmin kuin nuoret.
Erityisille omat ja tavallisille omat leiriviikkonsa, nyt ei ole kyse integraatiosta tai muusta opettelusta, vaan samanhenkisten ulkoelämäviikosta samanlaisin edellytyksin, myös pitkiä retkiä, älypähkinöitä, kädentaitotehtäviä, vaikkapa partiolaisten taitojen opettelua jne. Kaikkien pitää voida oppia uutta niin paljon kuin haluavat ja nauttia samanlaisten seurasta ja ilman
Aikuisille on erätaitokursseja sekä ohjattuja vaelluksia.
Mäkin olen miettinyt, että olisipa kiva joku aikuisten leiri.

Kuulostaa kivalta. Miksi ei ihmiset ihan keskenäänkin voisi järjestää leirejä.
On! Esimerkiksi seurakunnat järjestävät leirejä myös aikuisille samoin kuin Luontoliitto. Erilaisilla yhdistyksillä saattaa olla leirejä, joihin kaikki ovat tervetulleita.
Aikoinaan, kun tuli paljon harrastettua palveluskoiratoimintaa niin niitä ihan porukalla järjestettiin milloin missäkin tietysti se kouluttaminen ykkösteemana.
Harvemmin niin, että olisi majoitusta järjestetty, mutta aina riitti innokasta samanhenkistä joukkoa ja usein porukalla palkattiin joku kouluttajakin.
Oli tosi kivaa.
Eli ei muuta kuin järjestämään. Maanomistajalta lupa tietenkin.
Kyllä leirityyppistä toimintaa eri aiheiden ympärille järjestettynä. On erilaisia vaelluksia ja lyhyempiä retkiä, eri liikuntalajien leirejä, retriittejä. Ja talkooleirit. Etsivä löytää.
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen miettinyt, että olisipa kiva joku aikuisten leiri.
Mutta ei mikään työleiri, joita täällä ehdotetaan.
Kyllä tämä hallitus varmasti vielä ehtii leiritkin järjestää...