HS Tutkimus: Portugalin veroporkkana sai varakkaat suomalaiset liikkeelle
Kyse ei tosiaan ollut vain kolmesta tai neljästä vuorineuvoksesta. Portugalissa oleskelleiden varakkaiden, ennen eläköitymistä ylimpään tulokymmenykseen kuuluneiden suomalaisten osuus kasvoi verouudistuksen aikana lähes 20 prosenttiyksikköä.
HS kertoi Portugaliin muuttaneista, eläkkeellä olevista suomalaisista pörssiyhtiöiden johtajista vuonna 2015. Esimerkiksi Keskon entinen pääjohtaja Matti Halmesmäki ehti viettää Portugalissa kolme vuotta verovapaalla eläkkeellä.
Halmesmäki ei maksanut yli 600000 euron vuosieläkkeestään lainkaan veroja Suomeen kolmen vuoden aikana 20162018.
Ulkomaille muuttaneet eläkeläiset muodostavat myös sellaisen ryhmän, joka saattaa vanhetessaan palata takaisin Suomeen.
Viimeistään silloin he palaavat käyttämään suomalaista terveydenhuoltoa ja tuovat siten oman lisänsä kasvaviin terveysmenoihin.
Kyse ei tosiaan ollut vain kolmesta tai neljästä vuorineuvoksesta: https://www.hs.fi/talous/art-2000010674621.html
Kommentit (4)
Ikivanha juttu! Se verosopimus on ollut jo pitkään Suomen ja Portugalin välillä.
Eipä yllätä. Suomen rikkaat on omasta mielestään ihan hirveässä tulokuopassa, ei vaan mitenkään pärjää sillä 600 000 eurolla vuodessa eläkkeellä, jos pitäisi verot maksaa. Joko he ovat siis tyhmiä tai ahneita, tai molempia. Ainakaan isänmaallisia he eivät ole.
Jaa