Onko syfilis/kuppa kokonaan hävinnyt Suomesta?
Kommenteissä on esillä kaikenlaisia sukupuolitauteja, mutta en ole huomannut mitään kupasta. Vielä 1900 luvun lopussa se oli pelätty tauti.
Kommentit (5)
Jyväskylässä on monella, mennyt ihan aivoihin asti.
"Päinvastoin, kuppa on yleistynyt Suomessa ja maailmalla viime vuosina.
Yhdysvalloissa kehitys on niin huolestuttavaa, että testausta lisätään. Myös Maailman terveysjärjestö WHO painottaa testauksen ja hoidon piiriin pääsyn merkitystä.
Suomessa raportoitiin 457 kuppatartuntaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisteriin vuonna 2023. Tapauksia oli 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteessa väestöön kuppatapausten määrä ei ole suuri, mutta se on enemmän kuin kertaakaan aiemmin vuodesta 1995 lähtien, johon rekisteri ulottuu."
terveisiä googlelta
Lääkkeet tehoaa vielä toistaiseksi niin hyvin, että ihmiset ei ymmärrä miten vakavasta taudista on kyse! Siksi siitä ei niin paljon puhuta!
Johan jo mediassa on vuoden uutisoitu Suomessa lisääntyneistä kuppatartunnoista sitten sota-ajan. 60-luvulla tartunnat saatiin taltutettua, mutta nyt saa olla kupastakin huolissaan vielä helposti hoidettavan klamydian (tiedän, jos ei ymmärrä testata, niin sekin voi pitkälle edenneenä tehdä tuhojaan kehossa) lisäksi. Aika veemäinen tuo kuppa on oireiltaan, jos käy paska tsägä. Venäjältä suomalaiset tartuntansa olivat hankkineet, mutta uudet tartunnat lienevät pääosin Ukrainan pakolaisilta, jotka ovat saaneet mahdollisen tartuntansa lähtömaassaan vaikka ne tilastoidaan Suomessa uusiksi tartunnoiksi. Suomen sisällä lienee miesten välinen seksi suurin syypää kuppatartuntojen kasvuun, kun ei ole "enää" murhetta HI-viruksesta prepin takia, milloin ollaan aika vaarallisilla vesillä. Tosin kaikki homomiehet eivät välttämättä edes sitä prepiä napsi, vaikka siitä puhutaan paljon heidän keskuudessa. Toki tiedän, että tuota prepiä voi saada halutessaan heteromieskin, joka käy matkoilla Thaimaassa ja muissa seksituristirysissä.
Ainakin Töölöstä. Muusta Suomesta en tiedä.