Kun on lapsena lytätty, hyväk.ikäytetty ja syyllistetty
Etsiikö alitajuisesti samanlaista suhdetta aikuisena?
Olen niin monesti lukenut että liian kiltti ja alistuva päätyy usein samanlaiseen suhteeseen, koska on kaikista helpoin hyväksikäytettävä.
Sitten kun kasvaa ja ymmärtää että ne keiden piti rakastaa eniten, ovatkin vain satuttaneet, ja vihdoin kykenee lähtemään suhteesta, onkin kaikkien mielestä se pahan alku ja juuri. Miten voi päästä eteenpäin ilman että piina jatkuu vaikka eroaisi? Haluaisin vaan olla yksin ja rauhassa.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy oppia arvostamaa itseänsä eikä saisi antaa kenenkään käyttää itseänsä hyväksi. Oma syy jos sellaisessa suhteessa kituu. Ei siis pidä paikkaasa se aloituksen väite.
Et tiedä yhtään mistä puhut. Syyllistät hyväksikäytön ja manipuloinnin uhria. Kitumisen voi lopettaa eroamalla, kyllä. Joskus se päättyy siihen että kitunut ns. pääsee lopullisesti tuskistaan. Ole hiljaa kun et ymmärrä aiheesta mitään.
Oletpa typerä, ymmärrän ihan kaiken. Et kestäisi kuulla asioitani. En uhriudu, valita ja hae hyväksyntää vaan käsittelen asiani, hyväksyn itse itseni ja menen eteenpäin. En jaksa teitä sadistisen ilkeitä ihmisiä, täytyy lopettaa vastaaminen palstalla näihin ketjuihin.
Oppikirjaesimerkki peilaamisesta. Jokainen sana kertoo itsestäsi.
Itselläkin traumaattinen tausta. Olen käynyt läpi pitkän terapian (joskus muinoin sellaiseen vielä köyhäkin pääsi) silti on vaikeaa arvostaa itseään ja elämäänsä. Löytää itsensä ala-arvoisista ihmissuhteista. Menneisyyden traumat ikään kuin altistavat niille.
Täälläkin puhutaan näistä asioista aivan kuin ne olisivat vain tahdonasioita, että typerä traumatisoitunut ihminen vaan ei päätä hankkia hyvää itsetuntoa ja kykyä arvostaa itseään.
Nämä ovat niin vahvasti tunneasioita, joihin ei oikein järjellä voi paljonkaan vaikuttaa. Jos voisi niin kuka täällä olisi masentunut, ahdistunut tai hyväksikäytettävänä jos vain voisi päättää järjellä olematta ja tuntematta näin.
Toki ajan kanssa oppii sanomaan ei ja hyvällä onnella löytää korjaavia kokemuksia hyvien ihmissuhteiden kautta mutta kaikillehan ei niin käy. Itse en ole juurikaan saanut korjaavia kokemuksia ehkäpä enemmänkin päin vastoin.
Silti jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään ja hyvinvoinnistaan. Siihen pitää pyrkiä mutta ei se helppoa aina ole.
Kyllä uhrin roolista on vaikea päästä irti jos lapsesta asti on kaltoinkohdeltu.