Aika pahat pisti miehen sisko, pyysi lapsensa kummiksi vain miestäni

Mieheni sisko pyysi vain miestäni kummiksi ja olin oikein onnellinen, kun oma kummilapsikatras ei lisääntynyt. Minulla on neljä kummilasta, joista vain yksi on minun sekä mieheni kummilapsi. Valitettavasti tämä sisko muutti mielensä viime tingassa ja pyysi myös minua kummiksi.

Ihan sen takia tekisi melkein mieli erota kirkosta...

Sitten vasta loukkaantuisin, jos lapsen toisina kummeina miehesi lisäksi joku toinen pariskunta, esim. tuon lapsen äidin sisko miehineen tms. Silloin voisit kokea, että sinua syrjitään.

että toinen kummi on juuri pariskunta, se tässä nyt kismittää. Mutta muuten halusin vain kuulla yleisiä mieliiteitä ja näyttää siltä, että monista se on ihan normaalia. Omassa suvussa kummit aina ollut pariskuntia, joten se syy reagointiini. Oman lapsemme kummit ovat myös pariskuntia.



Mutta eipä sitten mitään, tietysti he päätäävät kumminsa itse. Kunhan vaan purkasin sitä, että loukkaannuin

Joku kehoitti sinua tukemaan miestäsi kummin tehtävässä. Mielestäni asia on päinvastoin. Tapauksessanne kummin homma on selkeästi osoitettu vain miehellesi. Mikäli miehesi kummin tehtävän ottaa vastaan, voit vallan mainiosti unohtaa kummipuolison velvollisuudet ja antaa miehesi hoitaa nimetty homma aivan niin hyvin tai huonosti kuin itse sen taitaa. Lahjakeijun tehtävä ei ole ulkopuolelle jätetyn vaimon homma!

Mieheni veli vaimoineen pyysi kummiksi vain miestäni, ei mua. Yhdessä oltu lähes 10 vuotta, joten kyllä suutuin.

niin minäkin sanoin tuohtunena miehelle, vaikkei se sen vika ole Mutta jos he tarkoituksella eivät halua minua kummiksi, niin mies saa käydä ostaan lahjat ja hoitaa muut velvollisuudet, joissa kieltämättä olisin ollut parempi.



ap

Tässä tarina omani kummeista. Pyysin parasta kaveriani kummiksi, hän tuntui tehtävään ihan etuoikeutetulta. hänen aviomiestään taas en, koska hän oli tekemässä kovaa vauhtia pesäeroa vaimoonsa. Korostan, että myös aviomies on minulle hyvä ystävä. Mutta koska ero tuntui heille niin todennäköiseltä, päätin estää tulevaisuuden kiusalliset synttärit, rippijuhlat ym, joihin molemmat kummit olisi kuitenkin pitänyt kutsua. Saman kohtelun sai lapseni toisen kummin avovaimo: ihan tasapuolisuuden nimissä vain veljeni on kummina. Myös tämä avovaimo on minulle rakas, eikä väleissä ole mitään kismaa, enkä usko/ toivi heidänkään eroavan koskaan.

relaa ja juo kahvia!nauti talven kuulakkaista päivistä!

Ajatelkaa nyt itsekin: kummin on jompi kumpi tuntenut yleensä koko ikänsä lapsesta lähtien, toki sellainen pyydetään kummiksi. Äiti pyytää yhden tällaisen ihmisen ja isä toisen. Pitäisikö jomman kumman kummi sitten hylätä sen takia, että saadaan kummiksi jomman kumman kummin puoliso, joka on tunnettu ehkä max 5v?

Ei kummius ole mikään pariskuntajuttu!

Tämä taitaa olla makuasia. Mieheni kieltäytyi kummiudesta kun vain häntä pyydettiinn. Muuten olemme aina suostuneet yhdessä. Eipä kai siinä mitään jos joku haluaa pyytää vain toista, ottakoon sitten vastaan mahdollisesti kieltäytymisen.

minä taas olen ystäväpariskuntamme kummi, mutta mieheni ei.

hänet on " säästetty" joskus tulevaa varten :)

aina niitä seurakuntaan kuuluvia ei ole lähipiirissä niin monia

Vähäjärkisen touhua. Samalla periaatteella noita pariskuntia voidaan hyljelsiä kaikenlaisissa sosiaalisissa tapahtumissa. Pariskuntien yhdessä pysymisen ennustaminen on vaikeaa ja siihen ryhtyminen on moukkamaista toisten asioihin sekaantumista. Itse en kehtaisi pyytää vain pariskunnan toista osapuolta kummiksi.



Ne eronneet ylijäämäkummit tippuvat elämän pyörityksessä ihan " luonnollisella" tavalla pois. Eivät varmasti jää kummittelemaan ja mankumaan synttärikutsua lapsenne kakkukahvipöytään.

Meni pari kuukautta ja pariskunta erosi. Olivat olleet vuosia yhdessä mutta kumpikaan meistä ei tuntenut naista kovin hyvin joten pyydettiin pelkkä mies.

Ihan samaa PASKAA kuin se että heti loukkaannutaan kun häihin ei kutsuta lapsia, tämä asia kuuluu tasan samaan kastiin.

Kummeus on kunnia asia, ei silloin marmameta että mua ei pyydetty yhyyy.

Pariskuntana sitä kai yleensä tuota kummeuden kunniatehtävääkin käydään toteuttamassa kakkukahvien ja lahjojen merkeissä.

Buhuuu :' (

Ymmärrän kyllä sen, että kummiksi pyydetään kenet haluaa, mutta mielestäni kuulun jo osaksi mieheni perheeseen ja siten kummastuttaa, että minua ei pyydetä, mutta toinen kummi on pariskunta.



Varmaa on se, että tulevaisuudessa kaikki synttärit, nimpparit jne. kakkukahvitellaan yhdessä, joten miksi sitten minua ei voinut pyytää? Tavallaan tekee hallaa itselleen, koska nyt ei hirveesti kiinosta ostaa lahjoja tm. enhän ole kummi.



Mutta ei tähän lasta sotketa ja sa erittäin hyvän kummin miehestäni! Mutta ehkä enemmän jää kaivelemaan meidän aikuisten välejä.



Koko kummi idea perustuu kirkkoon ja siinähän juuri suositaan pariskuntia hoitamaan tehtäviä. Ja mieheni sanoi suoraan, etä mulle yleensä aina jää lahjojen ja korttien teko ja osto.



Musta se on ajattelemattomuutta olla pyytämättä aviopuolisoa, niin kuin en häihinkään jättäisi kutsumatta siskoni miestä.

vaan sitä, miksi toinen vain pyydettiin ja siten jää miettimän, etä onko välillämme jotain vialla tai miksi se loukkaa. Mutta ei kai tästä enempää jaksa jaaritella, kun kaikilla omat käytännöt.

Puolisonsa kanssa lapseni kummit tulevatkin synttäreile ym. Toisen kummin kohdalla vaan ero oli jo viittä vaille vireillä , joten ikävä jako tuntui tarpeelliselta - muuten en olisi sitä edes ajatellut. Kyllä kaikki kummit ja puolisotkin tietävät, miksi vain toinen pariskunnasta on kummina: ei sitä kukaan ole kyseenalaistanut eikä kumpikaan " virasta jätetyistä" ole asiaa itseensä ottanut. käytännössä myös nämä puolisot ovat kummiudessa täysin mukana, mutta virallisesti ovat papereissa ne, jotka ovat takuuvarmasti lapseni elämässä mukana, vaikka ero joskus tulisikin. Ihan hyvin toimii. Toisekseen, eihän tuo kummius enää ole muutenkaan sitä, mihin se perinteen mukaan on tehty: Alun alkaen se tarkoitti vastuuta lapsen kristillisestä kasvatuksesta, ja kasvatusvastuusta, jos lapsen vanhemmille jotain tapahtuisi. Olivat ns. uskottuja henkilöitä lapselle. Ei taida toteutua tuo perinne enää muutenkaan, joten miksi vaahdota enää tästä pariskunta-asiasta : erotkin kun ovat jo arkipäivää nykusuomessa, jos vaikka vertaa tilanteeseen 50 vuotta sitten.