Vauvan nopea kasvu, miten ymmärtää nauttia joka hetkestä?

Saimme kolmannen lapsen heinäkuussa ja nyt tämä asia mietityttää toden teolla.. En tiedä onko asiaan ratkaisua, mutta ehkäpä asian kirjoittaminen ja pohtiminen "ääneen" auttaa. Ja muidenkin ajatukset asiasta.



Tämä lapsi jää mitä todennäköisemmin perheemme viimeiseksi ja ajattelinkin jo raskaaksi tultuani, että nautin joka hetkestä sillä en tätä enää ikinä koe tämän jälkeen! Noh... Raskaus oli aika vaikea ja odotinkin sitten (varsinkin lopussa) sitä hetkeä, että saan vauvan syliini ja raskausaika on ohi.

Noh, synnytys sitten tuli ja meni. Sitten odotettiin kotiinpääsyä ihanan käärön kanssa ja sisaruksiin tutustumista. Kotiin päästiin ja sisaruksiinkin tutustuttiin ja sitten aloinkin jo odottamaan ensimmäistä hymyä. Äidille sitten hymyiltiin vajaan viiden viikon iässä ja nyt äiti sitten odottaakin jo monia muita uusia taitoja tytöltä...



Mutta nyt luin vauva lehteä ja silmiin osui juttu synnytyksestä ja siitä ihanuudesta mikä vallitsee kun vastasyntynyt ja uudet vanhemmat kohtaavat. Rupesin miettimään, että osasinko nauttia siitä hetkestä silloin tarpeeksi, varsinkin kun en sitä enää ikinä koe? Vai odotinko vain jo "seuraavaa vaihetta"?



Se onni mitä silloin kokee on jotakin aivan suuremoista. Siinä sekoittuu onni kivun loppumisesta, odotuksen loppumisesta, vastasyntyneen lapsesi näkeminen ja siitä kun näet onnen kumppanisi kasvoilta katsoessasi häntä kun vauva on rinnallasi. Voiko ihanampaa tunnetta ollakkaan?

Tai kun vauvasi hymyilee sinulle ensimmäistä kertaa katsoessasi sinua silmiin?



Nyt vauvamme täytti juuri 2 kk ja tuntuu, että aika on mennyt ihan siivillä vaikka onhan hän vielä todella pieni. Olenko nauttinut, joka hetkestä tarpeeksi? Osaanko keskittyä hetkeen?

Vauvat kasvavat liian nopeasti "isoiksi". Miten osaisin elää hetkessä ja olla murehtimatta tai odottamatta tulevaa?



Onko kukaan muu pohtinut samaa? Tai jopa keksinyt ratkaisua asiaan?



Viivi ja Vaavi 2kk