Jääkausi tulee 40 vuodessa
Nyt viimeinkin myös Yle uskalsi kertoa sen etusivun artikkelissaan, josta kirjoitin tänne jo tammikuussa 2022.
Eli Golf-virta pysähtyy ja pysähtyy pian, n 20 vuodessa me jokainen tunnemme sen. Tänne tulevat arktiset talvet ja 2050 on jo paikkoja, jotka eivät sula kesälläkään. Yle käyttää nimitystä mini-jääkausi, mennään sitten sillä nimellä.
Eli sitä omakotitaloa on turha rakentaa, suomeen ainakaan. Mihin sinä tai lapsesi lähtevät jääpagolaisiksi?
https://yle.fi/a/74-20107311
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En malta jännitykseltä oikein hengittää.
Nämä ilmastohihhulit on viimeisen 60 vuoden aikana ennustaneet milloin mitäkin katastrofia suurin piirtein kerran vuoteen.
Öljyn piti loppua 1976 tai 1982 tai 1990, eikun 2000 sori se olikin 2010 tai sitten 2020.
Kaupungeissa ei voi liikkua ilman kaasunaamareita 1985 jälkeen.
1974 tiedettiin että otsonikato tuhoaa kaiken elämän ihan pian.
1988 tiedettiin että Malediivit jäävät veden alle 2018.
1989 mukaan meren pinnan nousu hukuttaa saari valtioita ja rannikkoseutuja vuoteen 200 mennessä mm. osia New Yorkista.
2005 ennustettiin että Manhattan jää veden alle vuonna 2015.
2000 jälkeen syntyneet lapset eivät tiedä mitä lumi on.
2002 maailman laajuinen nälänhätä jos emme lopeta kalan, lihan ja maitotuotteiden syöntiä.
Muistan hyvin 70 luvulla koulussa tuon Öljyn loppumisella pelottelun. Samoin tuon merenpinnan nousun ja jäätiköiden sulamisen.
Sitten oli vielä se ydintuhokin. Ja saasteisiin hukkuminen.
Hei mietitäänpä taas syvemmin. Mistä kertoo että milloin puhutaan lämpenemisestä, milloin jääkaudesta? Onko näiden takana taloudellisia intressejä? Todennäköisesti, joku näitä tutkimuksia viljelee ja rahoittaa. Lisäksi ovat kaikenlaiset uskonlahkot jotka odottavat ja jopa edesauttavat maailman tuhoutumista ja sotia toivoen lopun ajan olevan tulossa.
Minä uskon että lämpeneminen on totta, mutta uskon kyllä näihin tutkimuksiin pohjoisatlantin virtojen heikkenemisestäkin. En ole seuraavaa jääkautta näkemässä, joten yksi hailee. Osakehuoneisto Tarragonassa jää lapsilleni, jotka löytänevät sieltä ainakin väliaikaisen turvabaikan.
Paniikkia on turha lietsoa, aikaa on itse kelläkin järjestää tulevaisuutensa.
Höpö höpöä koko juttu. Elkää uskoko yleä, levittää valheita jotta kansaa olisi helpompi hallita. Maapallo ei pyöri koska se on litteä. Aurinko kiertää maapalloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne maa hanmu uton vastustajat saattavat törmätä yllättävään ongelmaan, kuka huolii teidät durvabaikanhagijoiksi? Nauretaanko teille sitten? Sietäisi miettiä hyvissä ajoin...
Ei tarvi sanoa taikasanaa, kun on vaaditut matkustusasiakirjat kunnossa.
Mutta onko rahaa millä elää, ei ole parin viikon etelän reissusta kysymys. Suomalaisten omaisuus on pääsääntöisesti asunnoissa, eihän niitä saa myytyä jääkauden tulessa. Esim.Ranskassa pitää olla hyvät vakituiset tulot ja vakuudet jotta pääset edes vuokralle. Ei sinne eu passilla vaan marssita sisään.
Ehkä tälle keskustelulle on parempi aika talvella pakkasella, silloin väki huolestuu kun ajattelevat että ehkä tämä pakkanen ei lopukaan... No kyllä se loppuu, mutta kesä on vähän lyhyempi ja todellakin 20 vuoden päästä on suomessakin alueita, joista ei routa sula enää lainkaan. Toki pohjoisessa ensin, mutta britit vitsailivat tämän saman uutisen tiimoilta, että taas pääsee luistelemaan Thamesilla...
Vierailija kirjoitti:
Mieluummin ikuinen jää, kuin matusakki.
Mita mita mita sina sanoa eiko kela olla auki jos olla kylma.
Hyvä koonti ilmastohätätilojen historiasta. Ennustaminen on vaikea taitolaji, kun muuttujia on niin paljon. Tämä koskee niin ilmastoa, taloutta kuin vaikkapa väestökehitystä. Luin vastikään, että maapallon väestön kokonaismäärä on alkanut pienentymään enismmäistä kertaa koskaan. Tämä hieno uutinen oli pienesti esillä mediassa, ei kissankokoisia kirjaimia jne.kun ei sovi pelon ja hysterian lietsontaan.
Katsotaan ihan rauhassa miten ihminen täällä porskuttaa (ja luonto). Tehdään mahdollisimman ekologisia ratkaisuja omassa elämässä. Rauhoitutaan ja nautitaan neljästä vuodenajastamme. Vaikka mitä ihminen tekee, niin maapallon tuho häämöttää vääjämättä kuitenkin. Kaikella on alku ja loppu, auringolla ja itse galaksillammekin. Maailmankaikkeuden suhteen en uskalla spekuloida.