Millaisia reaktioita oot saanut kun kerrot mt ongelmistasi?

Omat ongelmani juontuvat hyvin kaukaa ja syvältä, ja juuri terapeutin kanssa puhuimme että niitä ei enää voi kokonaan parantaa mutta niitten kanssa on mahdollista oppia elämään ihan hyvää elämää.

Sen takia käyn terapiassa ja olen saanut valtavasti apua.  Oma ongelmani on dissosiaatio ja vaikea ahdistuneisuushäiriö.  En ole kertonut asioistani kenellekään ulkopuoliselle koska tiedän etttei siitä ole mitään hyötyä.  Sivusta seurannut muitten avautumisia ja reaktiot on että mitäs niitä enää muistelet. Ne on olleita ja menneitä jne. 

Ihmiset joilla ei ole hajuakaan varhaislapsuudessa alkaneesta traumatisoitumisesta ja siitä johtuvasta aivokemian muutoksista eivät tajua asiasta yhtään mitään, joten on paras olla siitä puhumatta.  

Ongelmani tietää tyttäreni ja poikani jotka ovat kanssani elämäänsä eläneet, sekä tyttären aviomies joka on aivan loistavan ihana ihminen.  En "ruikuta" enkä vaadi huomiota enkä kuormita ketään, päin vastoin, olen ikäni yrittänyt selvitä liikaakin yksin.  Terapiassa opetellut avaamaan itseäni ja löytämään rohkeuttta luottaa siihen että läheiset ei hylkää vaikka minulla  on vaikeita aikoja.

Terapeuttini saoo että olen vahva ihminen koska olen kyennyt rakentamaan itselleni hyvän ja menestyvän uran ja kykenen  löytämään itsestäni voimavaroja ja kestävyyttä jaksaa.  Olisi hyvin voinut käydä toisin; olisin katuojassa tai päihteitten käyttäjä tai  elämän syrjäpoluille pudonnut muuten.  Minulla on aina ollut kova sisu ja halu eteenpäin, se on kantanut läpi elämän ja siittä olen todella kiitollinen.

Apn saamat reaktiot:

Vakava masennus: Olin yläaste ikäinen ensimmäisen masennusdiagnoosin saadessani. Mun äiti olisi halunnut mulle rauhoittavia koska luuli että otan vaan tosi raskaasti koirani kuoleman. Kavereista suurinosa ei ymmärtänyt ja esim yks halus aina juottaa mut paremmalle mielelle. Isä kielsi koko asian ja 10v vanhemman siskon mielestä olin vain laiska. 

Myöhemmällä iällä sama diagnoosi ja muutama mun ystävistä oli todella välittävä, ymmärtävä ja auttoi mua paljon. 

Ahdistuneisuushäiriö: Vastaanotto oli pääasiassa tosi neutraalia, muutama kuitenkin kertoi sairastavansa samaa ja sain vertaistukea. Moni ystävistä ymmärsi todella hyvin, yks (joka on muuten mtp puolen lähihoitaja ja johon katkaisin lopulta välit) ei ymmärtänyt yhtään. Mm kun kerroin hänelle että mun tarvii ottaa lääkkeet että voin nähdä ees kavereita hän möläytti, että älä sitten nää kavereita jos on niin s*atanan vaikeeta. Äiti oli hämillään, mutta yritti ymmärtää.

Post traumaattinen stressihäiriö: Suurinosa ei tiedä mitä se tarkoittaa ja reagoi neutraalisti ja aiheesta siirrytään eteenpäin. Kukaan ei oo udella mistä kokemuksista se tulee jos on tiennyt mitä se tarkoittaa. Tän kanssa ihmiset tuntuu olevan todella varovaisia mitä arvostan. Kukaan mun perheestäkään ei oo kysynyt tästä mitään. Mun miehelle ja parille muulle jota tapailin ennen häntä oon kertonut näistä ja oon saanut todella välittäviä ja ymmärtäviä reaktioita ja todella kärsivällistä käyttäytymistä.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö: isä kielsi aluksi tämänkin, mutta on nyt tottunut. Äiti oli arvellut jo ennen diagnoosia, että mulla on tää. Myös osa mun ystävistä oli arvellut mulla olevan tää. Sisko ei ymmärrä yhtään ja pitää asiaa vaan tyyliin sanana jota ei tajua. Sinkkuaikana tää ei ollut kellekään tapailukumppanille ongelma. Useat oli uteliaita siitä mitä tää mun kohdalla tarkoittaa. Kavereille ja työkavereille kun kerroin niin yllättävän usea kertoi sairastavansa samaa. Mun kummitädin reaktio oli ihana. Hän totesi vähän innoissaan, että bipo on luovien ihmisten sairaus. Sit juteltiin siitä kun maalaan ja harrastan teatteria. Mun mies on tosi ymmärtäväinen tän suhteen. Hänellä on kyllä muutenkin loistavat tunne- ja keskustelutaidot. Hän ymmärtää ja tukee, joskin oon ollut jo useamman vuoden tasapainossa. Kun tavattiin bipo ei ollut hänelle mikään ongelma ja mä jankkasin siitä jatkuvasti, että hän varmasti tietää mihin ryhtyy mun kanssa. 

Mania jaksoja ihmiset ei aina oikein ymmärrä. Yllättävän moni viittaa hyvään oloonsa maniana ja sen koen loukkaavana, koska he eivät ymmärrä, että mania on ihan oikea ongelma ja omalla kohdalla koen sen yhtä pahana kuin masennusjakson. Molemmista seuraa järkyttävä määrä huonoja asioita. Moni ei tajua just sitä, että vaikka mania voi vaikuttaa ulospäin tuottosalta, innostuneelta, super hyvältä fiilikseltä niin esim maniaan kuuluvat ylis*ksuaalisuus, tuhlaaminen ja itsesuojeluvaiston puuttuminen aiheuttaa älyttömän määrän ongelmia ja kaatumista.

Mun mielestä mt ongelmat ei ole tabu ja oon ihan julkisesti puhunut näistä. Nää ei oo aiheita, joita tuon jatkuvasti esille, mutta en myöskään salaa niitä ollenkaan. Jos tulee puheeksi niin tulee ja en koe, että mulla on mitään hävettävää. Toivon että näin tekemällä pystyn antamaan esim vertaistukea toisille koska mulle se vertaistuki oli todella iso apu kun voin huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Omat ongelmani juontuvat hyvin kaukaa ja syvältä, ja juuri terapeutin kanssa puhuimme että niitä ei enää voi kokonaan parantaa mutta niitten kanssa on mahdollista oppia elämään ihan hyvää elämää.

Sen takia käyn terapiassa ja olen saanut valtavasti apua.  Oma ongelmani on dissosiaatio ja vaikea ahdistuneisuushäiriö.  En ole kertonut asioistani kenellekään ulkopuoliselle koska tiedän etttei siitä ole mitään hyötyä.  Sivusta seurannut muitten avautumisia ja reaktiot on että mitäs niitä enää muistelet. Ne on olleita ja menneitä jne. 

Ihmiset joilla ei ole hajuakaan varhaislapsuudessa alkaneesta traumatisoitumisesta ja siitä johtuvasta aivokemian muutoksista eivät tajua asiasta yhtään mitään, joten on paras olla siitä puhumatta.  

Ongelmani tietää tyttäreni ja poikani jotka ovat kanssani elämäänsä eläneet, sekä tyttären aviomies joka on aivan loistavan ihana ihminen.  En "ruik

Hienoa et oot saanut terapiasta apua! Joskus ulkopuoliselle puhuminen on paljon helpompaa. Vähän surullista on, että koet ettet voi kertoa asiasta muille, mutta sehän on tietenkin sun päätös mitä teet ja kaikki ei toimi kaikille. Mä koin yllättäen löytyneet vertaistuet tärkeäksi itelleni, mut ei sekään kaikille toimi ja ainahan siinä on tietenkin se riski, ettei toinen ymmärrä jos sille kertoo. Oon samaa mieltä sun terapeutin kanssa, että oot vahva ihminen. Onneksi oot päässyt elämässäsi noin pitkälle, etkä päätynyt sivuraiteille <3

Ap

Up

Okei otanta vaan 7 mut ihana nähdä, ettei kukaan oo saanut pelkkiä negatiivisia vastaanottoja.