Olenko vastuussa mieheni tyydytyksestä?
Hippasen käy harmittamaan, että jos mies ei ole saanut viikkoon niin kierii tuskissaan kuin kissa hiekkalaatikolla. Ihan hiton ärsyttävää. Eikö sitten vaan voi mennä hoitelemaan hommaansa vessaan tai ihan vaikka autossa matkalla töihin. Olenko minä vastuussa siitä, että hän ei ole saanut kun ei ole kunnolla edes tehnyt aloitetta?
Eilen aamulla makasi sängyssä vierelläni selällään ja huokaili. Ei koskettanut tai mitenkään muutenkaan yrittänyt lämmitellä vaan lopuksi sai sanottua, että "ota pikkarit pois ja pane mua". Voi hitto miten ärsyttävää. Tuonko pitäisi toimia esileikkinä? Tuntuu, että olen yksin vastuussa hänen saamisestaan. Monesti käy niin, että hän on ainoa joka saa tyydytystä ja minä jään miettimään, että tässäkö tämä taas oli. Ja ei muuta kuin suihkuun ja aamupalan tekoon. Voi hevetti suoraan sanottuna. Asiasta on keskusteltu, että tuollainen edm. lause ei lämmitä ketään, mutta ilmeisesti muisti on vaan niin lyhyt. Ja kyllä, kyllä hän saa viikoittain, mutta nyt vain yksi viikonloppu jäin väliin kun en lämmennyt tuolle ehdotukselle. Onko teillä muilla tällaista, että teille tulee itselle siitä syyllinen olo kun toinen on puutteessa?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Eikös miehet täällä ole toitottaneet, että jokainen on vastuussa omista orgasmeistaan?!
Naiset ainakin ovat toitottaneet että mies on vastuussa sekä omasta että naisen orgasmista.

Niinkuin ovatkin - mikäli naida haluavat jatkossakin.

Kyllä pantavia naisia riittää tässä maassa!
1) Olemalla kiukkuinen hänen onnettomista aloitteistaan et saa häntä muuttamaan toimintaansa.
Mieti mikä saa hänet käyttäytymään noin tyhmästi. Ehkä häntä pelottaa tehdä aloite? Ehkä hän luulee että sinä et halua ja soimaa itseään kun käyttää sinua? Ehkä hän ei vaan osaa?
Yritä tukea häntä aloitteen tekemisessä. Kehu vaikka vähän hänen ulkonäköään ja toivo että hän vastaa samalla mitalla.
2) Jos haluat muutosta, ole muutos. Tee itse sellainen aloite jonka haluat. Ole itse aktiivinen sängyssä ja johdata toiminta itsellesi nautinnolliseksi.
3) Itsesyytökset ovat turhia. Tilanne ei ylipäätään vaikuta toivottomalta, kun kuitenkin haluat tapa vaan on väärä.
Toisen köytöksen muuttaminen vaatii kärsivällisyyttä ja lempeyttä. Hän ei kuitenkaan ole vihollisesi vaan teette juttua kimpassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös miehet täällä ole toitottaneet, että jokainen on vastuussa omista orgasmeistaan?!
Naiset ainakin ovat toitottaneet että mies on vastuussa sekä omasta että naisen orgasmista.
Niinkuin ovatkin - mikäli naida haluavat jatkossakin.
Kyllä pantavia naisia riittää tässä maassa!
Ei näytä olevan kun saitti on täynnä puutteessa eläviä miehiä ja incellejä. Mutta sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä olen se jolla on haluja. Vaimolle ilmeisesti riittää lelunsa. Seksiä yhdessä on kerran kuussa, ehkä. Lopetin osaltani suutelun lähtiessä ja palatessa vuosia sit, sen jälkeen ei ole juuri suudeltu. En saa kosketusta enkä hellyyttä, olen saanut vaimon syliini viimeksi, öö, en muista. 20v sitten? Olen yrittänyt keskustella, ei apua. Seksistä puhuminen on ilmeisesti tabu, siitä ei voi puhua. Yhdessä oltu varmaan kohta 30v, en muista. Lapset on jo maailmalla. Pojat kylällä puhuu että rahalla saa kosketusta, mitähän lie tarkoittaa🤔? Hoitelen tarpeeni itse, en jaksa odottaa että koskahan on se kuukauden h-hetki.
Silloin kun seksiä oli, niin teitkö aina vaimollesi orgasmin? Ja miksi ihmeessä lopetit suukottelun jos seksiä haluat? Tyhmä teko!
Et, mutta jos mies sitten käy vieraissa, turha syyttää muita kuin ittees xDD
Heteroseksi on huonoa yleensä siksi että miehet on huonoja rakastajia. Olematon esileikki, nopea pano joka loppuu miehen orkkuun ja mies painelee suihkuun ilman jälkihoitoa. Ei naisia kiinnosta.
Naiset vaatikaa miehiltä enemmän niin alkaa seksinin kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kans näin, että koko päivänä ei välttämättä puhu mulle edes mitään tai kosketa, sitten yöllä tokaisee "oisko seksiä" tai "tuutko laittamaan minut nukkumaan". Kiitos ei, oon jo yleensä laittanut lapset nukkumaan.
Kun muistelet teidän parisuhdetta niin kuinka usein olet miehesi torjunut seksistä, kun hän on ehdottanut tai tehnyt tarvittavat teerenpelit. Kun pakkeja tulee tarpeeksi usein, niin ei sitä enää jaksa kuin tuohon tyyliin, kun pakit tulee kuitenkin.
mielenkiintoista.
voisin kuvitella ettei se ole kovinkaan hedelmällistä tai edes kiinnostavaa kuvitella mitään asioita sen toisen puolesta?
Itse en lähtisi yhtään sille tielle. en kenenkään takia
eiköhän se ole niin että jokainen voi olla sen oman onnensa seppä. kun ei sitä asiaa voi kenenkään toisen niskoille antaa. en minä ainakaan pysty siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuon kanssa kannata tunteilla . Hoida miehelle orkku , jos hän noin tuskaisena asiassa kärsii !!Ei tuossa pidä ruveta mitään oikeutta käymään.
Ja sama toistuu joka viikko, ja omat orkut saa huolehtia itse? Ymmärrän jos jossain kohtaa alkaa loppua kiinnostus yksipuoliseen seksiin ja kitisevään mieheen.
Nämä jotka arvelee miehen lähtevän vieraisiin, luuletteko että kukaan tuollaisella käytöksellä lähtee hänen mukaansa (paitsi sopivalla euromäärällä)? Vai onko niin että vieraita naisia sopii liehitelläkin, mutta vaimolta odotetaan vain palvelua?
Olen aina mieheni käytettävissä koska nautin itsekkin panemisesta. Useinkin huikkaan sohvalta, että tuus tänne ja otan suihin loppuun asti miehen seisoessa edessäni. Nukumme alasti niin mieheni on helppo naida jos haluaa, senkun vaan käy kimppuun. Hän myös nuolee, sormettaa, on hyvä naimaan ja kestävä. Hän ei juokse baareissa eikä poikiensaunailloissa vaan vietämme laatuaikaa kahdestaan nauttien hyvästä ruuasta jne. Älkää herrantähden naiset pihdatko, tyydyttäkää aina mies kun hänellä on tarve ja vaikka ei aina olisikkaan niin ottakaa vaikka suihin. Eron saatte aikaan vain kun pihtaatte ja olette äreitä ja ilkeitä. Dooris 45.
Hei ap, ota salarakastajaksi mies kongosta.
Harmi kun palstan vastaukset yllyttävät ap:ta vellomaan negatiivisuudessa, sen sijaan että kannustaisivat muutokseen. Niinhän se aina täällä menee.
Voishan sitä kokeilla miten käy jos itse ryhtyy pyytettömästi tekemään puolisolle hyvää, ajattelematta joka kerta että nyt meni väärin eikä m i n u a enää huvita. Voit myös virittää itse itsesi sille tuulelle ja käyttää miestäsi hyväksesi -molemmat hyötyy ja parisuhde virkistyy. Ei aina kannata ajatella että nyt menivheti pieleen (ja vauvapalstallakin oltiin sitä mieltä). Ilmeisesti mies on aina se aloitteellinen ja suunnilleen joka kerta jotain menee mynkään ihan jo siksi koska olette molemmat urautuneet siihen.

Mutta miksi aina miehen eduksi?
Mies haluaa sinua eikä kättänsä. Miehelle seksi on parisuhteen perusta. Sinulle varmaan läheisyys. Jos ette saat tota korjattua, mietit muita miehiä kahden vuoden päästä. Yleensä nurmi ei ole vihreämpää.
Et ole, mutta voisit silti miehesi yllättää; annat hänelle seksiä luonnollisella tavalla ( ei pornofilmi- kopioitua), tavalla joka sinusta itsestäsi tuntuu sopivalta/ hyvältä Kerrot omista toiveistasi seksin suhteen ja kysyt, voisiko hän niitä joitakin toteuttaa. Yhdessä tekemistä, yhdessä tutustumista toisiinne, ilman aikatauluja tms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi kun palstan vastaukset yllyttävät ap:ta vellomaan negatiivisuudessa, sen sijaan että kannustaisivat muutokseen. Niinhän se aina täällä menee.
Voishan sitä kokeilla miten käy jos itse ryhtyy pyytettömästi tekemään puolisolle hyvää, ajattelematta joka kerta että nyt meni väärin eikä m i n u a enää huvita. Voit myös virittää itse itsesi sille tuulelle ja käyttää miestäsi hyväksesi -molemmat hyötyy ja parisuhde virkistyy. Ei aina kannata ajatella että nyt menivheti pieleen (ja vauvapalstallakin oltiin sitä mieltä). Ilmeisesti mies on aina se aloitteellinen ja suunnilleen joka kerta jotain menee mynkään ihan jo siksi koska olette molemmat urautuneet siihen.
Mutta miksi aina miehen eduksi?
No vaikka siksi jos rakastaa miestään ja haluaa pitää miestään hyvänä. Onneksi on sellaisiakin vaimoja.
Et tietenkään ole. Koska olet itsenäinen nainen, joka tekee itse päätöksenä. Joku toinen nainen hoitaa miehesi halut.
Asutko muuten Porvoossa?