Millaista on arki muistisairaan kanssa?

On ihanaa, joka ikinen päivä. Yleensä sotketaan vessaa ulosteella keskenään ja huudetaan tosi kovaa. Hoitajat eivät taida tykätä meidän harrastuksista. Iloista eloa joka päivä.

Surullista , ikävää ja pelottavaa nyt kun edennyt. Kaiken lisäksi kaikki liikkuminen ei enää yksin onnistu niin surkealta näyttää. 

Kovasti on huolta. 

Samat asiat saa kertoa moneen kertaan kuten minne ollaan menossa, miksi, miten, missä me nyt olemme, miksi olemme täällä, mitä odotamme täällä, miksi emme vain mene koputtamaan lääkärin vastaanottohuoneen ovea, mistä näkee, milloin tulee meidän vuoro mennä labraan, mitä me nyt täällä odotamme, miksi odotamme, emmekö voi jo lähteä kotiin, ai lääkärinkö pitäisi kutsua meidät tästä huoneeseen jne.

Rankkaa. Sen voin kertoa, että monet jutut naurattavat ulkopuolisia ja itseäkin sitten vuosien päästä. Ei naurata silloin kun ne tapahtuvat.

Muutama esimerkki: Yöllä soi ovihälytin kun hän on pyrkimässä ulos. Ei kun sehän onkin palohälytin! Onneksi oli vain käryä eikä tulta. Yökukkuminen oli rasittavaa, kun ei koskaan tiennyt, mitä tulevana yönä tapahtuu. Ruokaa joko söi tai antoi kissalle ja koiralle, mutta vastaavasti laittoi ruuaksi koiranmakkaraa. Tämä siinä vaiheessa, kun oli vielä jokseenkin toimintakykyinen.

Vanhana tulee taas lapseksi: "onko tässä koulussa tilaa" , hän kerran kysyi. Kovasti ilahtui, kun kuuli että tilaa on eikä tarvitse lähteä kauemmas. "Pukeeko itse" kysytään toimintakykyä selvittävässä kyselyssä. Kyllä puki, 7 villapaitaa samaan aikaan. Muuten oli välillä vaikeaa, kun puki paitaa housuiksi tai päin vastoin.

Sitten vielä , kun ruoka ei enää maistu. On niin kuihtuneen näköinen. Välillä hyvällä tuulella ja välillä ihme raivoja. 

Raskasta/uuvuttavaa

En muista

Laittaa muoviastian hellan levylle, kun alkaa tehdä ruokaa.

Ei muista mistä tiskikone käynnistyy, joten se on aina "rikki".

Laittaa vettä kuumaan öljyyn ja saa aikaan tulipalon.

Raskasta vaikka ei edes vielä ole kovinkaan sekava/muistamaton. Etenkin se on itselle tuottanut hankaluutta, että yritän sietää (räjähtämättä) sitä ettei mun sanomisia noteerata/muisteta vaan ihan normaaliin jutusteluun/kysymykseen on vastaus usein ihan asian vierestä tai tyyliin aidan seipäästä sen aidan sijaan. Tai jos olen kertonut jotain niin hetken päästä asiaan palatessani toinen onkin ihan hoomoilasena, että mistä mä puhun.

On siis taustaa jo lapsuudesta asti siitä, etten tule huomioiduksi vaan mun päälle puhutaan ihan surutta ja ollaan kuin ei kuultaisikaan mitä puhun vaan ollaan joko ihan kuin kuuroja tai sitten ynähdetään jotain ihan vaan tavan vuoksi. Ja sehän sitten ei oikein edes osu kohdilleen vaan se njoo/ymph tulee jo ennen kuin olen sanonut lausetta loppuun.

Nyt sitten keski-iässä tuo yleinen ignooratuksi tuleminen on saanut aikaan välittömän raivon enkä siedä sitä enää keneltäkään. Siksi on sitten hankala hillitä itseään, kun tuo toisen välinpitämättömyys johtuukin muistisairaudesta. Varsinkin kun tuossa on niitä hyviä ja huonoja päiviä eli esim tänään toinen voi kuunnella ja keskustella ihan kuin ihminen ihmiselle ja sitten huomenna onkin taas kuin puhuisi seinille.

Lopulta sitten on itselläkin huono fiilis vaikka suuttuisi vaan sisällään eikä rähjäisi, mutta sitten sitä onkin vaikea sietää itseään jos pinna palaa. Etenkin kun sitten toinen vielä ottaa marttyyriasenteen, että toivottavasti hän sitten ei elä enää kauaa. Sekin mietityttää, että on kyllä jännä sairaus kun tuon asenteen kyllä muistaa vaikka mukamas muuta ei muistakaan tai tajua. Tuo marttyyrimäinen syyllistäminenkin kun on tuttua jo lapsuudesta niin sekin sitten ärsyttää vielä normaaliakin enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Laittaa muoviastian hellan levylle, kun alkaa tehdä ruokaa.

Ei muista mistä tiskikone käynnistyy, joten se on aina "rikki".

Laittaa vettä kuumaan öljyyn ja saa aikaan tulipalon.

Kaataa pesupulveria koko paketin pyykkikoneeseen, haluaa peseytä saunassa, eikä suihkussa ja kaata pesuvedet puulaatikkoon ( puukiuas saunassa). Kaataa pähkinärouheen kahvinkeittimen vesisäiliöön veden sekaan ja keittä kahvit.

Miespuolinen sukulainen tuli käymään, niin mummo alkoi riisua vaatteitaan. Likaisia alushousuja tunkee uskomattomiin paikkoihin.

Tässä nyt muutama pikkujuttu.

Vierailija kirjoitti:

Laittaa muoviastian hellan levylle, kun alkaa tehdä ruokaa.

Ei muista mistä tiskikone käynnistyy, joten se on aina "rikki".

Laittaa vettä kuumaan öljyyn ja saa aikaan tulipalon.

Ei näin, sillä tuossa kunnossa ei enää ole kotona yksikseen. Ei ole enää hellaa ,jonka voi laittaa päälle. Eikä pakastinta, koska voi ottaa milloin tahansa töpselin irti tai vaikka ottaa tavarat sieltä pois. Eikä missään tapauksessa sählää itsekseen kuumien öljyjen eikä edes kahvinkeittimen.  Se on eri juttu, jos on joku omaishoitajana. Mutta on rankkaa vahtia koko ajan!