Lue keskustelun säännöt.
Minkä ikäisenä vanhemman menettäminen on helpointa?
25.08.2024 |
Onko jotain tällaista ikää? Ehkä ekat vuodet mistä itsellä ei ole muistikuvia?
Kommentit (47)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
105. Välttämättä ei edes muista koko asiaa.
Vanhana asiaan on jo valmistautunut, lapselle traagista.
10v isän kuolema. Teininä ja 20v olisi voinut ahdistaa lisää, kun kaikki muutkin olivat kimpussa, jos olisi ollut yksi lisää kimpussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä mikä ikä, mutta meidän perheessä toisen vanhemman kuollessa vaikeinta tämä oli 11v siskolleni. Itse olen tosin vaan vuoden nuorempi. Nuorin alle kouluikäinen siskolle tuntui sopeutuneen nopeimmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhana asiaan on jo valmistautunut, lapselle traagista.
Riippuu ihan miten lapsi suhtautuu asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään ikä ole helppo. Samoin lapsen menetys on suruista suurin .
Lapsen menetys on suruista suurin, mutta vanhan ja sairaan vanhemman kuolema on luonnonlaki. Sitäkin saa ja pitää surra.
No onhan taas kysymys.
Mä menetin kaksi perheenjäsentä muutaman kuukauden erolla toisistaan kun olin 15-16.
Nyt 20 vuotta myöhemmin ihmettelen miten teinityttö siitä selvisi (no huonosti). Nykyään voin muutenkin niin huonosti niin en usko, että mulla olis enää voimavaroja puskea tuommoisesta läpi.
Eikai mikään ikä ole helppo, paitsi jos siitä ei ole muistikuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle kouluikäisenä. Ei välttämättä omia muistoja ja jos on niin todennäköisimmin ne on hyviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään ikä ole helppo. Samoin lapsen menetys on suruista suurin .
Miten niin samoin? Vanhempien kuuluu kuolla ennen lapsiansa. Se on siis tavallista ja ihan kaikki normaalit ihmiset selviävät siitä kyllä.
Omalla kohdalla uskoisin että alle kouluikäisenä ja vanhuksena. Teini-ikäisenä ainakin oli hyvin rankkaa kun muutenkin mieli oli myllerryksessä ja kuolema ei tapahtunut luonnollisesti.
Pikkulapsena.
Eikä lapsen menetys ole mitenkään kaikille suurin suru. Useimpia surettaisi taatusti enemmän esim oman järjen menetys eli vaikkapa skitsofreniaan sairastuminen ja loppuiän työkyvyttömyys ja yhteiskunnan vieroksunta.
Vanhempana alkaa ymmärtää että kuolema kuuluu elämään ja se on jokaisella joskus edessä.
Itse ole elämäni aikana kokenut kaikenlaista, vanhempieni pois meno oli toki surullista mutta en sitä pitkään mielessäni hautonut, elämän on jatkuttava eteenpäin ikävistä tapahtumista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään ikä ole helppo. Samoin lapsen menetys on suruista suurin .
Miten niin samoin? Vanhempien kuuluu kuolla ennen lapsiansa. Se on siis tavallista ja ihan kaikki normaalit ihmiset selviävät siitä kyllä.
Lapsi tarvitsee vanhempiaan kehittyäkseen aikuiseksi ja elättämään itsensä.
Vanhemmat eivät tarvitse lastaan. Ja lapsia voi olla monta. Lapsella taas on vain yksi äiti ja isä. Jos niitäkään.
Mitä vanhempana, sen parempi. Isäni kuoli, kun olin jo yli viisikymppinen. Sitä osasi jo odottaa ja tällä elämänkokemuksella asiaa oli helpompi käsitellä kuin jos olisi kuollut, kun olin lapsi.
Ei mikään ikä ole helppo. Samoin lapsen menetys on suruista suurin .