Mitä tässä muutaman vuosikymmenen aikana tapahtui kun ennen hoitajia kyllä arvostettin?
90-luvulla, ehkä hieman vielä sen jälkeenkin. Sinne kouluun ei niin vaan myöskään kävelty. Puhun nyt näistä lähihoitajista ensisijaisesti.
Kommentit (51)
Kyllä mä arvostan hoitajia. Lääkäreitä kohtaan on arvostus tippunut.
Meille on syntynyt sellainen väestönosa, joka ajattelee, että sillä on pelkkiä oikeuksia ja sillä on oikeus kohdella julkisen sektorin työntekijöitä halveksuvasti. Tämä porukka on lähinnä syrjäytyneitä kantiksia ja terrorisoivat paitsi hoitoalalla, myös sosiaalialalla ja kouluissa, päiväkodeissa.
Noh, kun kukaan järkevä ei halua enää olla hoitaja, niin alalle otetaan ketä vain. Sitten siellä on suoraan sanottuna tyhmiä, sosiaalisesti lahjattomia ja nykyään myös kielitaidottomia. Ei kai se ole ihme, että arvostus tippuu.
Koko ajan tulee harjoitteluihin mitä kummallisempia tapauksia.
Sh
Kun mä 1996 hain perusasteen jälkeisiin opintoihin niin terveydenhoito-oppilaitokseen oli joku ikäraja ja vielä jokin soveltuvuuskoe tms. Huonolla keskiarvolla ei päässyt. Muistanko oikein ettei näkyviä tatuiointejakaan saanut olla? Jäi silloin hakematta.
Vierailija kirjoitti:

Kyllä tätä tapahtui jo yli 20 vuotta sitten, kaiken maailman työkokeilijoita ja kädettömiä opiskelijoita tuupattiin osastoille, sitten niille ei oikeasti uskaltanut antaa muuta hommaa kuin vieressä katseleminen tai liinavaraston järjestely.
Kokoomus haluaa teettää hoitajien työt halvalla, ja siksi hyväksytään esim. hoitokoteihin työntekijöiksi ihmisiä jotka eivät puhu edes suomea, joten työn arvostus laskee. Takana terveysjättien voitontavoittelu, mikäs muu.
siellä tehdään hommia nykyään ihan täydellisesti suomen kielen taidottomana, joten taso on vuosien aikana varmasti laskenut. Hoitajan työ on ihmisläheistä ja siinä pitäisi pystyä potilaan kanssa kommunikoimaan selvästi. Eipä toteudu nykypäivänä.
Pikkupoikana oli Kike Elomaan ihailijajuliste huoneeni seinällä ja kun luin että oli röntgenhoitaja, päätin että tuleva vaimoni on röntgenhoitaja. Nilkka murtui, innolla odotin pääseväni kuvaukseen ja karvaasti huomasin ettei kaikki röntgenhoitajat olleetkaan samasta muotista. Näin hylkäsin haaveen röntgenhoitajavaimosta.
Vierailija kirjoitti:
Kun mä 1996 hain perusasteen jälkeisiin opintoihin niin terveydenhoito-oppilaitokseen oli joku ikäraja ja vielä jokin soveltuvuuskoe tms. Huonolla keskiarvolla ei päässyt. Muistanko oikein ettei näkyviä tatuiointejakaan saanut olla? Jäi silloin hakematta.
Monellako "normaali" ihmisellä silloin oli tatuointeja?
Vierailija kirjoitti:
Noh, kun kukaan järkevä ei halua enää olla hoitaja, niin alalle otetaan ketä vain. Sitten siellä on suoraan sanottuna tyhmiä, sosiaalisesti lahjattomia ja nykyään myös kielitaidottomia. Ei kai se ole ihme, että arvostus tippuu.
Koko ajan tulee harjoitteluihin mitä kummallisempia tapauksia.
Sh
Lähihoitajana työskentelee entinen koulukaverini, jolla on väkivaltainen tausta. Hänen tapauksessaan ei voida puhua enää nuoruuden virheistä.
Vierailija kirjoitti:
Meille on syntynyt sellainen väestönosa, joka ajattelee, että sillä on pelkkiä oikeuksia ja sillä on oikeus kohdella julkisen sektorin työntekijöitä halveksuvasti. Tämä porukka on lähinnä syrjäytyneitä kantiksia ja terrorisoivat paitsi hoitoalalla, myös sosiaalialalla ja kouluissa, päiväkodeissa.
Ja tästä johtuu mielestäsi hoitoalan aliarvostus?
Tämä porukkako päättää yksityistämisistä, soteuudistuksesta, riittämättömästä hoitajamitoituksesta ja siirtymisestä esim. toimimattomiin kirjaus- ja palkanmaksujärjestelmiin? Tämä ihmisryhmäkö antaa kiitoksena hoitajille tsemppikortit samaan aikaan kun poistetaan esimerkiksi kahvihuoneesta ne kahvit ja maidot?
Vai, että amk:n on helppo päästä. Kokeile hakea ja tule sitten ensi syksynä kertoo pääsitkö.
Arvostus terveys ja sosiaalialaa kohtaan on laskenut.Sosiialityöntekijöiden arvostus on heikompaa kuin lähäreiden.Lääkäreitä ja sairaanhoitajia arvostetaan vielä jonkin verran.
Ei kai ennen ollut lähihoitajia erikseen.
Hoitajat ovat nykyään kiinnostuneita vain rahasta. Vaikeaa sellaista on arvostaa.
Hoitaja on kokoomuslainen voittaja. Se herättää kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä arvostan hoitajia. Lääkäreitä kohtaan on arvostus tippunut.
Perustele !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kun kukaan järkevä ei halua enää olla hoitaja, niin alalle otetaan ketä vain. Sitten siellä on suoraan sanottuna tyhmiä, sosiaalisesti lahjattomia ja nykyään myös kielitaidottomia. Ei kai se ole ihme, että arvostus tippuu.
Koko ajan tulee harjoitteluihin mitä kummallisempia tapauksia.
Sh
Lähihoitajana työskentelee entinen koulukaverini, jolla on väkivaltainen tausta. Hänen tapauksessaan ei voida puhua enää nuoruuden virheistä.
Tiedän kaksi ihmistä tappaneen lähihoitajan.
Vierailija kirjoitti:
Kun mä 1996 hain perusasteen jälkeisiin opintoihin niin terveydenhoito-oppilaitokseen oli joku ikäraja ja vielä jokin soveltuvuuskoe tms. Huonolla keskiarvolla ei päässyt. Muistanko oikein ettei näkyviä tatuiointejakaan saanut olla? Jäi silloin hakematta.
17 v oli ikäraja ja muutenkin pääsyvaatimukset. Moni korotti numeroita kymppiluokalla, että sai riittävästi todistuspisteitä ja että täytti sen 17 v.
Tuosta tatuointi asiasta en tiedä, mutta jotkut asiat sentään menee suvaitsevampaan päin. Niillä tatuoinnilla ei ole työn kannalta mitään merkitystä ja jos ne jonkun mieltä vaivaa, niin voi ihan tykönänsä miettiä, että mitä omassa päässä on silloin vikana.
Piti siis vielä jatkaa, että yleinen ilmapiiri on kovasti muuttunut tuosta ajasta.