Mies ei jaksa viestitellä
Voiko tosiaan olla että mies on kiinnostunut, jos ei vastaa viesteihini? Vastaa siis hyvin lyhyesti usein, joskus unohtuu/ei jaksa näpytellä kuulemma kokonaan. On sanonut että haluaa kuitenkin nähdä ja on tapaamista ehdottanutkin.
Itse jotenkin koen viestittelyn "yhteydenpitona." Hänelle se ilmeisesti on vaikeampaa ja jopa vastenmielistä, mutta itsestäni tuntuu kovin välinpitämättömältä jos toinen ei vastaile kunnolla.
Kommentit (64)
Soittakaa hyvät ihmiset. Viesttely on ärsyttävää. En jaksa itsekään vastailla.
Joo eli ei olla vielä nähty livenä. Ollaan kyllä puhuttu siitä ja suunnitteilla on. Itselleni tosiaan on luontevaa tutustua viesteillä, miehelle kai ei. En todellakaan pommita häntä. Olen yrittänyt jopa kirjoittaa hyvin lyhyesti. Usein hän vastaa 1-2pv päästä. Mutta on käynyt niinkin ettei ole vastannut. Ja siksi tutustumisemme jäi katkollekkin kertaalleen. Sittemmin ilmaissut että kirjoittaminen hänelle vaikeaa.
Ehkä tosiaan annan mahdollisuuden ja tapaan. Kun täälläkin osa sanoi että ei välttämättä kerro,ettei kiinnostaisi.
T.ap
Olin yli neljä vuotta suhteessa miehen kanssa, jolle ei ollut millään tavalla tärkeää olla yhteydessä viestein tai puheluin. OLIN. Enää en lähtisi siihen. Kun kommunikaatio-ongelmat on kuitenkin se yleisin syy erolle, kyllä kannattaa alussa tsekata, miten tärkeää yhteydenpito on toiselle. Koska ei se siitä tule muuttumaan.
Mies viestittelee monen naisen kanssa. Olet valinnut komean miehen ja komealla on muita naisia ei se ehdi sun kanssa koko ajan kirjoitella.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs paljon tulitat "yhteydenpitoa"?
En ole ap, mutta edellisessä suhteessa oli tuota samaa. En laittanut kilometriviestejä, enkä viestiä tyyliin joka minuutti. Ihan vaan saatoin laittaa viestiä miten päiväni mennyt, jos oli sattunut jotain hauskaa/erityistä jne. Lukuluittaukset tuli, muttei vastausta.
Kyllähän siitä tulee vähän erikoinen olo. Samaan aikaan toinen puhui yhteenmuutosta jne, mutta tuntui etteivät asiani oikein kiinnosta. Eikä siis tullut tuo fiilis pelkästään viesteihin vastaamattomuudesta, mutta oli yksi osa siitä.
Vierailija kirjoitti:
Joo eli ei olla vielä nähty livenä. Ollaan kyllä puhuttu siitä ja suunnitteilla on. Itselleni tosiaan on luontevaa tutustua viesteillä, miehelle kai ei. En todellakaan pommita häntä. Olen yrittänyt jopa kirjoittaa hyvin lyhyesti. Usein hän vastaa 1-2pv päästä. Mutta on käynyt niinkin ettei ole vastannut. Ja siksi tutustumisemme jäi katkollekkin kertaalleen. Sittemmin ilmaissut että kirjoittaminen hänelle vaikeaa.
Ehkä tosiaan annan mahdollisuuden ja tapaan. Kun täälläkin osa sanoi että ei välttämättä kerro,ettei kiinnostaisi.
T.ap
Itse antaisin olla. Jos tutustuessa ei oikein jaksa viestitellä, niin kokisin ettei toinen kovin kiinnostunut ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta sanon että ei tule onnistumaan noiden miesten kanssa, jotka ei viitsi/jaksa/muista edes tapailun alkuvaiheessa viestitellä. Jos olisi tarpeeksi kiinnostunut, viestittelisi vaikka pitkin hampain. Olen myös itse joskus ollut huono viestittelijä joidenkin miesten kanssa ja se on tarkoittanut sitä että en ole ollut juurikaan kiinnostunut.
No itse en taas ymmärrä pitkin hampain, velvollisuudesta viestittelyä jos ei ole mitään asiaa. En itsekään viestittele, pommittele viesteillä ystäviänikään. Minua ei itseänikään haittaa, jos päivään ei tule viestiä. Tärkeintä on yhdessäolon sujuvuus, mutkattomuus. Näin ainakin mulla. Jos mies vaikuttaa muuten hyvältä, niin ei se viestien vähäisyys muuta mun arvostusta mieheen.
Niin no, se se juttu taitaa vähän ollakin. Eli jos ei ole toiselle juuri mitään asiaa ja yhteydenpito olisi tehtävä pitkin hampain, niin ei nyt omaan korvaan kuulosta kovin ihastuneen/kiinnostuneen kuvailulta.
Vierailija kirjoitti:
Kuka jaksaa viestitellä? Itse pidän suhdetta yllä soittamalla. Näin on tehty alusta asti. Mies harvoin edes viesteihini vastaa. Puheluun vastaa heti.
Mielenkiinnosta, kuinka usein / harvoin tulee sitten soiteltua?
Ja näissä on hyvä erotella tilanteet tutustumisen alkuhuumassa / vuosia kestäneessä avioliitossa, jossa suhde arkipäiväistynyt.
Jos toinen ei edes alun huumassa jaksa viestitellä ja soitellaan sitten kun on jotain tähdellistä asiaa, niin en kokisi toisen kovin tunteella olevan mukana.
En minäkään naisena jaksa näpytellä pitkiä viestejä jatkuvalla syötöllä. Soita jos on asiaa. tosin nyt kuulostaa sitlä että kiinostus on yksipuuolista. Älä ota yhteyttä viikkoon, siinähän selviää muistaako sun olemassaoloa.
Kaiken kaikkiaan sanoisin että vaihtamalla paranee. Miksi tuhlaisit elämääsi tyypin kanssa joka selvästi vain odottaa jotain parempaa ilmestyvän. Sitten jäätkin kuin nalli kalliolle.
Oletko ajatellut, että mies voi olla vaikka työssa tai hänellä on oikeasti muutakin ohjelmaa kuin viestitellä monta kertaa päivässä "joutavia" vain viihdyttääkseen sinua?
Itse naisena koen raskaana jos joka päivä pitää viestitellä. En halua elää koko ajan puhelimenruutua vahdaten. Toisaalta en usko että minulle sopisikaan mieheksi sellainen joka koko ajan on viestiä laittamassa, se kun kertoo jotain ihmisen arvoistakin. Koen että elämä menee ohi elämättä jos on liikaa puhelimessa kiinni.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään naisena jaksa näpytellä pitkiä viestejä jatkuvalla syötöllä. Soita jos on asiaa. tosin nyt kuulostaa sitlä että kiinostus on yksipuuolista. Älä ota yhteyttä viikkoon, siinähän selviää muistaako sun olemassaoloa.
Kaiken kaikkiaan sanoisin että vaihtamalla paranee. Miksi tuhlaisit elämääsi tyypin kanssa joka selvästi vain odottaa jotain parempaa ilmestyvän. Sitten jäätkin kuin nalli kalliolle.
Jos mies on ehdottanut tapaamista ja et ole siihen vielä suostunut, niin sekin voi syödä miehen kiinnostusta sinuun. Ajattelee ettet ole tosissasi, muuten vaan viestittelet. Paljon on sellaisiakin ihmisiä.
Olen nainen enkä myöskään tykkää viestitellä jos en ole koskaan edes nähnyt toista. Siinä menee monesti aikaa vaan hukkaan. Luontevampaa on viestitellä sitten kun on edes kertaalleen tavattu. Eikä silloinkaan koko aikaa. Me viime vuosituhannella syntyneet dinosaurukset emme tykkää naputella viestejä koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Mies tuntuu kirjoitustaidottomalta idiootilta, joka hakee vain seksiseuraa. Tällainen tyyppi ei luultavasti osaa edes keskustella, ei lue mitään ja on muutenkin ikävää seuraa.
Joo on idiootti eikä osaa keskustella ei.
Mitäs muuta haukuttavaa te mammat keksitte?
Kai nyt jotain. Koska ainahan mies on paska.
En minäkään kyllä tuntemattoman kanssa haluaisi viestitellä hirveän paljon. Kun tosiaan ei ole vielä mitään tietoa siitä, onko ihminen edes kiinnostava. Tavatkaa.
Toki on epäkohteliasta olla päiväkausiin vastaamatta, ja sekin kertoo jotain.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen huomannut, että ne jotka eivät edes alkuvaiheessa jaksa viestitellä, eivät kyllä muutenkaan tule mitään vaivaa sen suhteen eteen näkemään. Ei ole kiinnostunut ja haluaa housuihisi minimivaivalla. Ehkä useampia kiertossa.
Sitä kyllä kaipaa aikoja siihen aikaan kun oli vain lankapuhelimet ja kirjeet oli käytössä. Kukaan ei vaatinut mitään turhaa "miten sun päivä on mennyt" viestin näpyttelyä ja loukkaantumista tästä jos se ei kiinnosta. Silloin turhan näpyttelyn sijaan puhuttiin puhelimessa ja nähtiin livenä jolloin voitiin ne kuulumiset vaihtaa miljoona kertaa miellyttävämmin ja mukavammin.

Vaikka älypuhelimet on tuonut paljon hyvää, niin tämä jatkuva viestien näpyttämisen vaatimus parisuhteessa on kyllä saatanasta. Paljon nopeampaa, helpompaa ja kätevämpää on soittaa sillä puhelimella mitä näpyttää viestiä jos on asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Viestittely on rasittavaa
Viestittely on todella rasittavaa.
Voi samaistua täysin mieheesi. Viestittely on rasittavaa ja epämiellyttävää ja siis ihan eri juttu kuin livenä kommunikointi. Ei siis tartte välttämättä huolestua, jos joku ei innostu viestittelystä.
Taaaas sama aloitus !