Hybä kun kadonneista lapsista ilmoitetaan

Kun meidän lapset olivat pieniä ei ollut kännyköitä eikä kaikilla ees puhelinta, 80-luvulla.

Lapsia vaan etsittiin, kyseltiin, soiteltiin kavereille keiden kotona puhelin. Kerran soitin iltaseitsemältä ekaluokkalaisen opettajalle kun ei tavan konstein lasta löytynyt. Opettaja oli pannut merkille kenen uuden kaverin kanssa koulussa oli seukannut, yksi tiesi missä lapsi asui. Siellähän tyttö oli,  yh-äiti ei ollut kotosalla.

Toisen kerran 6 v hävisi pihasta ja sit selvisi että toinenkin oli poissa.  He olivat menneet kahden kilometrin päähän toisen mummolle kun se leipoo hyvää pullaa.

Kaupungin laidalla lähiö, jonka  sisäpihalla neljän kerrostalon keskellä 6- vuotiaat jo leikkivät ilman aikuista. Ei nykyisin tietenkään.