Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onkohan minulla todellisuuden tajun vääristymiä!! Apua??

Vierailija
22.08.2024 |

Eli olen perusterve nainen 32v. Toisinaan koen oloni pakkomielteiseksi ja levottomaksi. Olen välillä vainoharhainen, pakko-oireinen häiriö ja ahdistuneisuus on todettu. Esimerkiksi olin reissussa ja epäilin, että läheiseni käy salaa asunnossani, koska hänellä on avain. Syyksi ajattelin, että hän on utelias. Tullessani kotiin tutkin paikat ja haistelin ilmaa. En huomannut mitään poikkeavaa. Unohdin asian. Tuollaisia ohi meneviä ajatuksia tulee. Tiedostan, etteivät ne ole välttämättä totta.

Välillä olen myös todella uupunut henkisesti niin, kuin nytkin. Tuntuu, että toimistani ei meinaa tulla mitään muuta kuin sotkua. Niin, kuin nyt tämän aloituksen kirjoitus, koen, etten kirjoita hyvin vaan erittäin sekavasti, koska olen uupunut.

Saan myös välillä vainoharhaisia raivonpuuskia. Epäilen jonkun ajattelevan tai tekevän jotain niin saatan suuttua ja toimia tosielämässä, tiedän kuitenkin, ettei ajatukseni ole välttämättä totta, mutta en välitä siitä, haluan toimia silti. Välillä myöhemmin kaduttaa, toisinaan taas ei.

Olen myös koko ikäni ollut ns. Tarinankertoja. Valehtelen pienissä ja mitättömissä asioissa. En oikein tiedä, että miksi, jotenkin koen sen vain itselleni helpommaksi, välillä myös kertoilen tietoisesti satuja totena, ihan siinä mielessä, kun haluan hauskuuttaa kuulijaa.

Saatan myös tietoisesti liioitella asioita räikeästi, kun tavoittelen kuulijalta jotain. Olen aina ollut täysin tietoinen taipumuksesta, mutta en välitä.

En myöskään koe vahvasti huonoa omaatunoa, välillä koen, mutta osaan tukahduttaa sen uskottelemalla itselleni, että älä häpeä mitään, se oli ihan oikein maailmalle tms.

Mulla on myös ollut lapsesta asti outoja muistikatkoja. Sellasia, että en esimerkiksi 10 sekunttii meinaa muistaa, että onko syksy vai kevät, mutta tieto palaa kyllä nopeasti mieleen.

Pääni on kuvattu kolmesti elämäni aikana eikä mitään poikkeavaa tai neurologista syytä ole löytynyt. Lievää autisminkirjoa ainoastaan.

Eli mitä mieltä olette. Mikä minua voisi vaivat? Psykoottisuutta en edes ole uskaltanut ottaa puheeksi.

Enkä ole kaikkea psykologeille kertonutkaan.

Olenko terve psyykkisesti vai en? Lapsena elin lähes kokoajan kuvitellussa mielikuvitusmaailmassa josta irtaannuin vasta teininä. Tätäkään ei kukaan tiedä. Tiedostin kyllä, ettei se ole totta, mutta se toi mulle iloa ja turvaa elämään.

Kukaan ulkopuolinen ei huomannut sitä. Pystyin kyllä tekemään samaan aikaan normaaleja juttuja. Koulusta suoriuduin hyvin ja kävin lukion, lisäksi opiskelin korkeakoulututkinnon.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valehtelunikaan ei voi olla psykoottista, koska tiedostan sen täysin ja osaan itse tutkiskella sitä ja analysoida. Silti teen sitä toisinaan. En kuitenkaan jatkuvasti.

Ap

Vierailija
2/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen voin sanoa että ei ole todellakaan psyykkisesti terveen ihmisen tekstiä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

Vierailija
4/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen aika samanlainen lukuun ottamatta "vainoharhaisia raivonpuuskia", keski-ikäinen nainen jo. Kyllä minä itseäni olen ihan terveenä pitänyt. En ole koskaan apua mihinkään hakenut tai kaivannut, olen asiantuntijatyössä, on koulutus jne.

Tuo valehtelutaipumus oli mulla pahempi lapsena ja nuorena, nykyään yleensä jo ehdin huomata että suusta on tulossa ulos jotain puppua ennen kuin se tulee, ainakin tärkeissä tilanteissa kuten duunissa :D Ohimenevissä kohtaamisissa en välitä. Muistikatkoja on aina välillä mutta eivät haittaa mitään. Mulla oli myös nuorempana ahdistuneisuutta ja paniikkikohtauksia ja liiallista huolta omasta teveydestäni, mutta nekin on iän myötä menneet pois. Rikas mielikuvitusmaailma taas on minusta lähinnä lahjakkuus, ei ongelma.

Vierailija
5/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

No siis juttuhan tässä on se että jos et kerro kaikkea niin et tule saamaan oikeata apuakaan, oli se sitten mitä tahansa. Osastolle yleensä mennään jos aletaan olla itselle ja/tai ympäristölle vaarallinen.

Vierailija
6/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

Et. Mikään tuossa ei viittaa siihen että olisit vaaraksi itsellesi tai muille, eikä ihmistä voi muuten laittaa vastoin tahtoaan hoitoon kuin jos tosiaan on vaaraksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä jaksa! Mene sepittämään juttujasi jollekin ammatti-ihmiselle.

Vierailija
8/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ap miettinyt että sulla voisi olla ADD? Se aiheuttaa tuollaista mielikuvitusmaailmoissa viihtymistä, joillakin valehtelua kun mieli käyttää mielikuvitustaan silloinkin kun ei oikeastaan pitäisi ja puhuu tositilanteessa mielikuvitelmia, muistikatkoja kun tarkkaavaisuus pätkii... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

          Ai että hoitoon? Tämän päivän Suomessa? Älä pelkää, varmasti et joudu. Et vaikka haluaisit.

10/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

Haluatko hoitoa? Et joudu yhtään mihinkään, jos et ole itsellesi tai muille vaaraksi.

Mielestäni tuo kertomasi voi sopia myös persoonallisuushäiriöön. Onko tätä vaihtoehtoa pohdittu?

🇺🇦🇮🇱

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

Et. Mikään tuossa ei viittaa siihen että olisit vaaraksi itsellesi tai muille, eikä ihmistä voi muuten laittaa vastoin tahtoaan hoitoon kuin jos tosiaan on vaaraksi. 

Kyllä voi laittaa, jos ihminen on mielisairas ja hoitamatta jättäminen pahentaisi sairautta eivätkä muut hoitokeinot (=avohoito) riitä.

Vierailija
12/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta voinko minä olla psykoottinenkaan. Kiinostaisi tietää mikä on todellinen mt diagnoosi? Joku persoonallisuushäiriö/ narsismi?

Psykoottisuus? Mitään fyysistä vaivaa ei löydy eikä oireiluni ole uutta vaan jatkunut vaihtelevasti lapsuudesta eli sekin puhuu vastaan esimerkiksi aivokasvainta kohtaan, olen sitäkin joskus epäillyt, mutta kuvissa ei ole paljastunut mitään. Olen sen vuoksi käynyt useasti, koska olen kaksi kertaa joutunut onnettomuuteen ja kerran pääsin omasta tahdostani. Ei merkkiäkään aivokasvaimesta. Käytökseni ei johdu myöskään aivovammasta. Se ei muuttunut, kun jouduin tärskyyn.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanut lukea sun jaaritteluas. Ole hiljaa kiitos.

Vierailija
14/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset



Psyykkisen terveyden ja sairauden raja on häilyvä ja siitä voi antaa hyvn arvion vain koulutettu alan ammattilainen.

 

Koska sinua itseäsi mietityttää nuo asiat ja ne vaikuttavat arkielämääsi, niin mielestäni sinun olisi hyvä mennä jonkun ammattilaisen juttusille. Psykologilta esimerkiksi voit aloittaa ja hän mitä luultavimmin ohjaa sinut psykiatrille diagnosointia varten. Tai sitten voit ottaa yhteyttä vaikka terveyskeskuksen psykiatriseen sairaanhoitajaan, joka ohjaa eteenpäin, jos on tarve siihen.

 

Joka tapauksessa kannattaisi käydä.

 

Hoitoon yleensä joudutaan (jos tarkoitit tuossa pakkohoitoa) silloin, kun on vaaraksi itselleen tai muille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole sellaista mustavalkoista jakoa, jolla voisi diagnosoida ihmisen mieleltään terveeksi tai sairaaksi. Jos sinua oma oireilu ahdistaa, niin ehdottomasti kannattaa ryhtyä selvittämään ammattilaisen kanssa, mistä voisi olla kyse. Joskus diagnoosin saaminen helpottaa, kun on nimi sille, mikä vaivaa. Mutta jos et ole itsellesi tai muille vaaraksi ja elämänhallintasi on omiin tarpeisiisi riittävää, niin voisit jonkin aikaa kokeilla suhtautua uteliaasti oireisiisi ja katsoa, helpottaako se ahdistusta. Kun riittävän tarkasti katsotaan, niin eihän yhdenkään ihmisen kokemus ja ymmärrys maailmasta ole kuin aivojen pienistä aistien kautta saamista vihjeistä muodostama illuusio tai hallusinaatio. 

Vierailija
16/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mutta voinko minä olla psykoottinenkaan. Kiinostaisi tietää mikä on todellinen mt diagnoosi? Joku persoonallisuushäiriö/ narsismi?

Psykoottisuus? Mitään fyysistä vaivaa ei löydy eikä oireiluni ole uutta vaan jatkunut vaihtelevasti lapsuudesta eli sekin puhuu vastaan esimerkiksi aivokasvainta kohtaan, olen sitäkin joskus epäillyt, mutta kuvissa ei ole paljastunut mitään. Olen sen vuoksi käynyt useasti, koska olen kaksi kertaa joutunut onnettomuuteen ja kerran pääsin omasta tahdostani. Ei merkkiäkään aivokasvaimesta. Käytökseni ei johdu myöskään aivovammasta. Se ei muuttunut, kun jouduin tärskyyn.

Ap

Noihin kysymyksiin ei voi vastata kuin ammattilainen. 

Haittaako nuo arkea? Jos ei, niin veikkaisin ensisijaisesti ns aloittelijan syndroomaa (joskin olet epäillyt itselläsi jopa syöpää, ja tunnettu fakta on, että jos mitä tahansa oireita alkaa googlailla niin google tarjoaa aina dg:ksi syövän). 

Vierailija
17/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mutta voinko minä olla psykoottinenkaan. Kiinostaisi tietää mikä on todellinen mt diagnoosi? Joku persoonallisuushäiriö/ narsismi?

Psykoottisuus? Mitään fyysistä vaivaa ei löydy eikä oireiluni ole uutta vaan jatkunut vaihtelevasti lapsuudesta eli sekin puhuu vastaan esimerkiksi aivokasvainta kohtaan, olen sitäkin joskus epäillyt, mutta kuvissa ei ole paljastunut mitään. Olen sen vuoksi käynyt useasti, koska olen kaksi kertaa joutunut onnettomuuteen ja kerran pääsin omasta tahdostani. Ei merkkiäkään aivokasvaimesta. Käytökseni ei johdu myöskään aivovammasta. Se ei muuttunut, kun jouduin tärskyyn.

Ap

No mutta ethän sinä ole psykoottinen. Sulla on korkeintaan harhaluuloja. 

Oliko lapsuudessasi päihteidenkäyttäjiä tai hämmentäviä ihmisiä? Joku lievä todellisuudentajun nyrjähdys sulla on, mutta se voi olla mitä tahansa traumaoireilusta ADD:een.

Minusta vaikutat vaan hämmentyneeltä, ehkä jossain määrin sumutetulta/gaslightatulta. 

Vierailija
18/19 |
22.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

Tiedä häntä, mutta mistään terapiasta ei ole tuon taivaallista hyötyä, jos valehtelee tai peittelee asioita. Aivan turhaa rahan ja ajan haaskausta. Ootko ajatellut, että terapeutti on saattanut laittaa merkille, että välttelet joitain asioita, ja näkee epärehellisyytesi. Ovat yleensä aika tarkka näköisiä ja - korvaisia. Toivottavasti kustannat itse terapiasi, mutta epäilen, että se on Kelan = yhteiskunnan maksamaa. Alkuperäiseen kysymykseen, et ehkä ole vielä psykoottinen, mutta aika lähellä kuilun reunaa kyllä. 

Vierailija
19/19 |
23.08.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin, että jos kertoisin oikeasti tämän kaiken terapeutilleni niin joudunko hoitoon?

Ap

Et. Mikään tuossa ei viittaa siihen että olisit vaaraksi itsellesi tai muille, eikä ihmistä voi muuten laittaa vastoin tahtoaan hoitoon kuin jos tosiaan on vaaraksi. 

Kyllä voi laittaa, jos ihminen on mielisairas ja hoitamatta jättäminen pahentaisi sairautta eivätkä muut hoitokeinot (=avohoito) riitä.

 

Sen mielisairauden täytyy tosin olla psykoottistasoinen. Ei voi esim. perusmasentunutta tai ahdistunutta laittaa tahdonvastaiseen hoitoon, jos tämä kieltäytyy lääkkeistä tai tekee muuta mikä pahentaa sairautta kuten lääkitsee itseään alkoholilla. Aikuinen ihminen saa ihan rauhassa valita itselleen haitallisiakin elämäntapoja, myös mielenterveysdiagnoosin omaava, ellei tosiaan mielisairauden katsota olevan niin paha, että todellisuudentaju on kadonnut. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yhdeksän viisi