Miksei sukukaan voi pitää yhteyttä huostaan otettuun.
Veljeni poika 7v otettiin vanhempien eron ja vanhempien ongelmien takia huostaan. Äiti on ulkomaalainen ja saa tavata poikaa pari kertaa kuussa. Veljeni saa tavata poikaa kerran kuukaudessa.
Poika oli ennen aktiivisesti sukuun yhteydessä. Mummi on hoitanut häntä satoja päiviä. Poika oli kaikki lomat serkuillaan jne. Yhteys oli tiivis. Poika oli aina iloinen.
Nyt emme saa soittaa pojalle lainkaan. Emme lähettää kortteja. Poika on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan muttei saa olla yhteydessä somessa sukuun. Isä vie viestejä kyllä.Emme tiedä pojasta juuri mitään.
Poika pääsi isovaarin hautajaisiin jonkun naisen kanssa. Emme tienneet enempää. Poika ei enää tuntenut meitä. Oli hiljainen.
Kun kysyy miksi näin emme saa vastausta. Poika tulee perimään sukumme omaisuutta. Aion itse testamenta hänelle omaisuuteni koskei ole lapsia. Näin olisi hyvä olla yhteys sukuun.
Kommentit (6)
Ettei ne ole niihin vanhempiin salaa yhteydessä. Mä en ymmärrä miten Suomessa ensisijainen sijoitus ei ole vaikka isovanhemmilla, vaan lapsen saaminen sukulaisten tai tuttujen hoteisiin on kauhean paperisodan takana ja ensisijassa lapset tungetaan laitoksiin.
Kaikki lapset olisivat ennemmin jossain tutussa paikassa silläkin uhalla että lapset näkevät vanhempia enemmän kuin kerran kuussa.
Keneltä olet kysynyt? Kyllä ne sossusta jonkun selityksen antavat, vaikka ovat vaitiolovelvollisia monessa. Myös isovanhemmat voivat tiedustella.
Jos sijoitus on väliaikainen voi olla hyvä antaa lapselle rauhaa kerätä voimansa ja kokea turvaa.
Siihen voi olla joku sellainen syy, jota sinä et tiedä.
Onko kyseessä joku uhka sitten mukama mihin vedotaan joka olisi haitaksi?
Yjteys sosiaaliasiamieen ja sitä kautta neuvotellut saatte valittamiseen sosiaalijohtajalle?
Aika jännä. Minä sain edelleen käydä tapaamassa huostaanotettua kaveria lapsena SOS lapsikylässä aivan toiselta paikkakunnalta. En ollut edes sukulainen.