Lue keskustelun säännöt.
Te aikuiset, jotka koitte lapsena vanhempienne avioeron
18.08.2024 |
Millainen ero oli? Miten se vaikutti parisuhteisiinne myöhemmällä iällä?
Itse koin vanhempien riitaisan ja ruman eron murrosiän kynnyksellä. Ero johtui pettämisestä, ja eron jälkeen kumpikin vanhempi haukkui toista meille lapsille. Oireilin voimakkaasti mm. itsetuhoisuudella ja vetäytymällä omiin oloihini ja raivoamalla äidilleni, jonka luokse jäin asumaan. Myöhemmin parisuhteet ovat olleet hyvin vaikeita, koska johonkin mielensopukkaan jäi sellaiset perusajatukset, että a) avioliitto tarkoittaa riitelemistä ja pettämistä, b) puolison kanssa ei ole tarkoituskaan olla mukavaa ja tuntea kumppanuutta ja c) mies jättää vaimon ja lapset siinä vaiheessa kun parempi nainen ilmestyy näköpiiriin, niin että siihen on parempi vain varautua. Näitä olen sitten terapiassa työstänyt.
Kommentit (40)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhemmat erosivat, kun olin alle kouluikäinen. En tiennyt heidän ongelmistaan mitään ja ero tuli yllätyksenä.
Minulla ei ole ollut parisuhteita, koska olen ollut teinistä asti rakastunut erääseen nyt jo edesmenneeseen mieheen, eikä tunne ollut molemminpuolinen.
Toivoin aina, että voi kun munkin vanhempani olisikin vaan eronneet, kuten joidenkin.
Mutta mun isä kuoli yllättäen. Eikä mikään ollut sen jälkeen kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi.
Kiitos samoin. AP
Olin 3-vuotias kun äiti lähti. Kun olin 11-vuotias hän yritti ottaa meidät takaisin ja siitä seurasi kahden vuoden oikeusprosessi ja onneksi meitä lapsia kuultiin ja saatiin jäädä isälle. Tapasin mieheni kun olin 16-vuotias ja olen hänen kanssaan vielä näin 27-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helpotus. Olin jo pitkään toivonut että eroavat
Apn kuvaus on sellainen että monen sopisi miettiä tarkkaan katsoen peiliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpikin eli pitkään omaa elämäänsä ennen eroa ja meistä lapsista huolehti milloin ketäkin. Ei ero mitään muuttanut. Naimissa olen ollut vuodesta 2007.
Vierailija kirjoitti:
Olen antanut lapsuuteni anteeksi.
Kenelle? Paskoille vanhemmilesi vai itsellesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sama ajatus ollut että kun parempi ilmaantuu, siihen vaihdetaan ja oikeasti olen herkkä ihminen mutta en varmaankaan nähnyt sitten oikeaa rakkautta. Pahempaa että vanhemmat vielä myöhemmin ovat ylläpitäneet kuvaa että heillä oli normaali hyvä rakkaus?? miten se ei sitten heijastunut mihinkään, varsinkaan lasten (tai ainakin minun) hyvinvointiin?!
Käytännössä luottamus naisiin mureni. Äiti kyllästyi perhe-elämään ja lähti. Totesi teini-ikäisille lapsille, että mukaan saa lähteä mutta enemmän teillä on tilaa jäädä tänne kotitaloon. Nuorempi veli lähti mukaan, mutta itse jäin isän luo. Eikä siinä mitään, siihen ei sinänsä liittynyt mitään draamaa ja isän kanssa meni ihan hyvin kunhan hän pääsi katkeruudesta eroon.
No en kuitenkaan voi tässä elämässä luottaa kehenkään naiseen täysin, sillä oma äitinikin rikkoi parisuhteensa ja perheensä minusta aika pienistä syistä. Tämä tietenkin voi olla myös iso asia, sillä en pidä suhteiden päättymistä nyt aikuisena juuri minään. Toisinkuin jotkut, jotka ajattelevat "miten näin voi käydä..." no niin tosiaankin voi käydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen antanut lapsuuteni anteeksi.
Kenelle? Paskoille vanhemmilesi vai itsellesi?
Elämälle.
Äitini sekosi kun isä lähti ja äitini heitti huonekalut 4 kerroksen parvekkeelta alas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin alle 3 kun vanhemmat erosi. En muista isästä mitään. Kai siinä jotain vieraannuttamista tapahtui,mutta en kyllä muista äidin mitään pahaa koskaan isästä puhuneen. Ihan normaali minusta tuli. Läheiset välit isovanhempiin. Itsellä on hyvä pitkä vakiintunut parisuhde ja lapset. Äiti ei löytänyt koskaan uutta kumppania rinnalleen.
Päädyin erilaisten vaiheiden jälkeen isäni exälle kahdeksan vuotiaana, kun kumpikaan vanhemmista ei huolinut minua. Viina oli tärkeämpää. Erosin juuri pitkästä parisuhteesta. Kävin juoppohoidon, enkä enää juo eikä liitto oikein toimi juovan miehen kanssa. Nyt opettelen taitoa olla yksin.
Kyllä se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei syyllistä voi loputtomasti etsiä itsensä ulkopuolelta.
Hyvä kun olet työstänyt.
Voi ne vanhemmat kyllä erota vaikkei oli ulkopuolista osallista lainkaan. Mies voi jättää vaimonsa ja lapsensa. Sillai teki yksi erittäin "kunnollisena" ja älykkäänä pidetty mies. Perhe oli lomalla, sillä aikaa iskä keräsi kamppeensa ja muutti salaa vuokraamaansa yksiöön.
Nähkääs, hän oli ihan itsekseen työstänyt eron, ja jätti lomalta palaavalle iloiselle perheelleen lapun pöydälle. Siinä oli vaimoraukalla järkytys ja pienille lapsille piti keksiä joku selitys. Vaimolla kesti vuosia löytää taas hymy kasvoilleen ja hieman lihaa luittensa päälle.
Meillä äiti on aina uhannut erolla. Jos riitelivät niin en tiedä mistä - luultavasti alkoholista joka tuli ympyröihin kausittain ja rahaa paloi. Joku kumma juttu josta en oikein tiedä mitään mutta jos isäni joi niin se ei koskaan tapahtunut kotona vaan Kämpissä ja Tornissa ja kuulosti siltä niin kuin hän olisi maksanut suuremmankin porukan juomiset. Outoa koska meillä ei ollut koskaan viinaa kotona eikä kotona juopoteltu. Minulla olisi kyllä eräs selitys mutta en viitsi tässä paljastaa.
Sitten isäni ympärillä pyöri oikeita häirikkönaisia jotka olivat aiheuttamassa sotkua. Isäni ei koskaan ollut heistä kiinnostunut eikä mitään pettämistä meillä ole koskaan ollut.
Vanhempani erosivat ensimmäisen kerrran kun olivat olleet naimisissa noin 16 vuotta. Sitten tapahtui jotain outoa kun isäni yritettiin myrkyttää. Koska asuivat eri osoitteissa ja olivat erossa niin asia ei kuulunut äidilleni ja minä jouduin paikalle. Isääni hoiti hänen tuttunsa joka oli endokrinologi.
Sitten vanhempani menivät uudestaan toistensa kanssa naimisiin. Sitä uutta avioliittoa keskenään kesti 10 vuotta. Tuolloin olin itse muutanut pois joten en kaikkea tiedä. Isäni ei olisi halunnut erota. Niinpä he riitelivät omaisuudesta vuodesta toiseen ja jostain syystä erosta ei meinannut tulla mitään. Kaikki omaisuus myytiin pilkkahinnalla ja siitä sanottiin että isäni tuhosi kaiken. Siis jotain täysin kummallista.
Sitten kului jonkin aikaa ja isäni kuoli kovin väkivaltaisen kuoleman. En voi vieläkään ymmärtää kaikkea niin kuin asioita yritetään esittää ja minulla on omia vaihtoehtoisia käsityksiä asioista mutta niitä ei ole saanut minnekään eteenpäin. Monet asiat eivät taida olla sitä millaisina ne esitetään!
En tiedä mitä kaikesta ajattelisin. Minulla oli erittäin nuoret vanhemmat ja kun olin 20-vuotias niin tuntui että olin jo kokenut kaiken mitä vain voi ihminen kokea.
Vierailija kirjoitti:
Kasva aikuiseksi.
Taisi mennä sulla ihon alle. Miksi?
Pirunmoinen järkytys se oli, enkä varmaan ikinä toipunut. Olin 5 v. Aika heppoisista syistä 80-luvulla erottiin, toki nykyään varmaan vielä helpommin.
Ihminen on itsekäs, ei pysty ajattelemaan jälkikasvunsa parasta oman huvinsa edelle.
3 pitkää suhdetta, kaikissa toisena osapuolena joko väkivaltainen tai päihdeongelmainen tai uskoton mies, joiden ongelmat paljastuneet vasta seurustelun myötä.
Oma isä ei juuri lapsista tai naisistaan piitannut, alkoholisti joka on kuitenkin hoitanut työnsä. Kyvytön puhumaan tunteistaan tai ottamaan muita huomioon. Aikuisena ymmärsin, että vaihtuvat puolisot piti meistä huolta, ei isä.
Kasva aikuiseksi.