Pystytkö laittamaan tunteet pois päältä?

Tunteet pois! No, jos haluaa stoalaiseksi kuvapatsaakai tai vahanukeksi.

Enpä kai. Olen just taas tilanteessa jossa mies luultavasti haluaa vain seksiä. Ja välillä ajattelen että no niin, mä otan sen yhden kerran nyt, mutta kun mulla niitä tunteita jo heräsi niin mietin että hulluko olen, mun ei pidä tehdä sitä.

En pysty, olen erittäin empaattinen ja tunteellinen ihminen (välillä liiankin kanssa.)

Tunteet voi laittaa pois päältä jopa aivot voi laittaa tyhjäkäynnille jos homma on monotonista ja tylsää. Oikeastaan tunteet on vähän niin ja näin kun niitä muutenkaan ymmärrä. Tunnen joitakin tunteita, mutta monia en.

Pystyn.  On asioita ja tilanteita,  joissa on ajateltava ja toimittava järjellä eikä tunteella.  

Ne menee luonnollisesti mutta kyllä osaan. Ette näe mitään mitä ei tarvitse nähdä, sopii tässä kylmässä yhteiskunnassa itsearvostukseksi minulle. Te heikot pipipäät!

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ensihoitajat, palomiehet, sotilaat ym.pystyvät tuohon ja on itseasiassa toiminnan ehto. Kriisitilanteessa ei tunteilu auta, on toimittava.

 

Arkielämän ongelmiin voi soveltaa.

Noihin ammatteihin vaaditaan ihan omanlaisensa luonne

Vierailija kirjoitti:

En pysty, olen erittäin empaattinen ja tunteellinen ihminen (välillä liiankin kanssa.)

Ei vaan et pysty siihen. Minä pystyn eikä se sulje empaattisuutta pois. Onko nyt hyvä ja nautinnollinen elämäntyyli? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ensihoitajat, palomiehet, sotilaat ym.pystyvät tuohon ja on itseasiassa toiminnan ehto. Kriisitilanteessa ei tunteilu auta, on toimittava.

 

Arkielämän ongelmiin voi soveltaa.

Noihin ammatteihin vaaditaan ihan omanlaisensa luonne

Siksi kaikki eivät sovi kaikkeen työhön. Vinkki vitonen.

Ilmeisesti pystyin koska oikeastaan mikään ei tunnu enää miltään vaan aivan sama kaikki. En ole surullinen enkä iloinen vaan olen vaan.

Pakkohan sitä on välillä laittaa tunteet hyllylle.  Eihän esim psykiatri  voi lähteä potilaan tunteisiin mukaan. Ja monta muuta vastaavaa ammattia.

Tottakai ihmisen pitää kyetä hillitsemään tunteitaan, ei muuten kukaan pystyisi tekemään töitä vähänkään vaativammissa tehtävissä, eikä edes myyjänä/asiakaspalvelussa, ei siinäkään voi asiakkaalle näyttää negatiivisia tunteitaan, pitää hymyillä ja olla ystävällinen vaikka olisi läheinen kuollut tai tullut avioero. Mutta tuo on kyllä sairasta, että jos jotain tunteita "laittaa pois päältä" ne häiritsevät tunteet joita laittaa pois, on positiiviset, jotka ei koskaan haittaa missään, mutta sitten kaikenmaailman ärtyneisyydet ja muut erittäin haitalliset negatiiviset tunteet jätetään. Eli käytännössä et silloin laita mitään tunteita pois päältä, vaan tunnet pelkkiä negatiivisia tunteita.

Joo, olen saman tyyppinen. Vaikeissa tilanteissa olen parhaimmillani, kun muut alkavat säätää ja epäröidä. Puoliso onneksi ymmärtää sitten purkuja, mitä saatan tarvita päivän jälkeen. Purkaa pitää heti, niin sitten asia on selvä. Sama koskee yksityiselämää, voin olla aivan rauhallinen pitkään, kun muilla alkaa naama punertaa. Sitten kun hermostun tarpeeksi, annan ikään kuin itselleni luvan ja suutun tosi näyttävästi, puin asiat viimeiseen pisaraan. Siitä on helppo jatkaa. Olen opetellut tämän tekniikan, aikaisemmin saatoin vatvoa ja olla päättämätön, siitä tuli vain ylimääräistä lastia elämään.

Jollain tasolla kyllä. Olen työssä, jossa on hyvin tärkeä tehdä (ikäviäkin) päätöksiä vain ja ainoastaan lain ja faktojen perusteella. Joskus on pakko laittaa itsensä työmoodiin ja pyrkiä juurikin "laittamaan tunteet pois päältä".

Normi olotila. Oon mennyt ns autopilotilla kaikki parisuhteetkin. En ainakaan vielä ole löytänyt mitään tunteita herättävää naista, mutta koska olen satyyrinen ihminen niin käytännön syistä nainen kotona on ihan järkevä ratkaisu. Toisaalta ammattini ensihoitajana käytännössä vaatii tunteettomuutta, sillä muuten sitä olisi henkisesti aivan loppu jo viikon töissä olon jälkeen. Ehkä ihmiset eivät tajua, mutta duuni on duunia, eikä loppujen lopuksi kiinnostele pätkän vertaa selviääkö ihminen hengissä vaiko ei. Teen vaan mikä tehtävä on. Oli minulla kerran tunteet vähän pinnassa, kun poliisit lopettivat koiran joka oli purrut, minusta ihan aiheellisesti, asiakasta jota hieman paikkailtiin pikku pureman tähden. Voin myöntää, että silloin kyllä vtutti.

Kyllä, varsinkin kun on kriisi päällä. Mutta nykyään tunnen itseni sen verran hyvin, että pystyn ylläpitämään sitä tilaa vain tietyn aikaa ennen kun sillä on seurauksia. Mutta ajatus siitä että on tilanteita joissa niitä tunteita ei tarvitse sillä hetkellä ilmaista, on vahva. Sen takia myös ärsyynnyn ihmisistä jotka alkavat kriisitilanteessa hysterisoimaan, kiukuttelemaan tai raivoamaan. Pahennetaan tilannetta täysin turhaan, tunteet voi purkaa myöhemminkin. 

Pakkohan se on, kun ei psyyke kestäisi muuten tämän maailman pahuutta. Enkä tarkoita mitään purran päätöksiä, vaan ihmisiä, jotka kuolevat nälkään ja sotiin ja levottomuuksiin.

Me vielä kehtaamme jatkuvasti uikuttaa ihan joutavista asioista. Tai ehkä sekin voi jollekin olla totuuden kieltämistä.

Vierailija kirjoitti:

Pakkohan se on, kun ei psyyke kestäisi muuten tämän maailman pahuutta. Enkä tarkoita mitään purran päätöksiä, vaan ihmisiä, jotka kuolevat nälkään ja sotiin ja levottomuuksiin.

Me vielä kehtaamme jatkuvasti uikuttaa ihan joutavista asioista. Tai ehkä sekin voi jollekin olla totuuden kieltämistä.

Maailma on viime vuosina mennyt huonompaan suuntaan, mutta tilastollisesti ajateltuna olemme menneet koko ajan parempaan suuntaan silti, kokonaiskuvassa. Kannattaa lukea vaikkapa Faktojen maailma, niin asiat asettuvat paremmin mittasuhteisiin eikä tarvitse turruttaa itseään aikana jolloin asiat ovat kuitenkin kohtuullisen hyvin. Säästä ne keinot kovempiin paikkoihin. 

Hyh, kuulostat ihan työkaverilta josta kukaan ei oikeastaan pidä. Oletkohan meidän toimistosta? Nainen joka vähät välittää mitä toiset ajattelee, hämmentää soppaa selkien takana, valehtelee, kieroilee ja nauttii siitä että saa toiset tolaltaan?