Kertokaas te jotka ymmärrätte paremmin whatsappia, että miten tämä juttu voi mennä näin?
Whatsappissa voi poistaa viestejä ja kun menee poistamaan oman viestinsä, niin siinä lukee poistetaanko kaikilta vai itseltä tai sitten siinä voi lukea poistetaanko itseltä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa vastaanottaja ei ole poistanut saamaansa viestiä itseltään ja tokassa vaihtoehdossa vastaanottaja on jo poistanut saamansa viestin itseltään.
No mä laitoin keskiviikkona viestin jonka vastaanottaja kyllä luki, mutta ei vielä poistanut. Eilen aamupäivällä laitoin toisen viestin jota vastaanottaja ei lukenut. Illalla myöhään huomasin, että vastaanottaja on poistanut sen keskiviikkona saamansa viestin, mutta eilen saamansa viesti näkyy edelleen mulle lukemattomana eikä ole sitä poistanut. Siis miten ihmeessä on voinut poistaa aiemman viestin avaamatta ketjua niin, että eilinen viesti kuittaantuisi luetuksi?!?
Onko mut estetty vai? Eilinen viesti näkyy mulla toimitettuna joten tuskin on niin, että viesti ei olisikaan mennyt oikeasti perille.
Ei, en ole mikään häirikkö joten ihan turha tulla sellaista länkyttämään. Kaksi lyhyttä viestiä olen laittanut ja kysynyt tapaamista. Nyt olen sydän särkyneenä. Ei, en laita enää viestiä. Asia tuli selväksi, mua ei haluta enää nähdä.
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlella löytyi tämmöinen:
Aikaraja: WhatsAppissa on mahdollista poistaa lähetettyjä viestejä kaikilta vastaanottajilta vain kahden päivän sisällä viestin lähettämisestä. Tämän jälkeen viestin voi poistaa vain omasta keskustelusta.
Poiston ilmoitus: Kun poistat viestin kaikilta, keskusteluun jää ilmoitus Tämä viesti on poistettu, joka näkyy kaikille keskustelun osapuolille.
Noniin, tässähän tuli selitys.
Ap lähetti miehelle viestin ke iltana. Mies luki viestin.
Pe iltana viesti ei ollut enää poistettavissa kaikilta, sillä 2 vuorokauden aikaraja ylittyi.
Mies ei ole avannut siis ap:n viestiketjua lainkaan, koska ei ole lukenut ap:n perjantain viestiä. Eikä mies ole poistanut sitä keskiviikon viestiä. Täten ap:n ihmettely siitä, miten mies o
olen joskus poistanut viestin edes avaamatta sitä, jos se on tullut henkilöltä jolle en halua vastata ja sisällön näkee esikatselussa. Voisiko mies olla tehnyt näin?
Tietääkö joku että mitä tapahtuu jos itse lähettää viestin jollekin ja heti sen jälkeen poistaa koko viestiketjun? Meneekö viesti perille? Vai poistuuko se siltä jolle on sen lähettänyt?
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö joku että mitä tapahtuu jos itse lähettää viestin jollekin ja heti sen jälkeen poistaa koko viestiketjun? Meneekö viesti perille? Vai poistuuko se siltä jolle on sen lähettänyt?
Ei tietenkään vaikuta mitenkään sen toisen whatsappiin. Miksi ihmeessä vaikuttaisi.

No mietin toimiiko samalla tavalla kuin se viestien poistaminen? Eli jos viestejä voi erikseen poistaa niin voiko sen tehdä poistamallakoko viestiketjun jos tekee sen 2 vuorokauden sisään.

Ei voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan pysty näkemään wa:ssa, onko joku poistanut minulta saamansa viestin itseltään vai ei.
Sitä ei tosiaan pitäisi voida nähdä
No kyllä näkee jos menee poistamaan oman viestinsä ja siinä lukee vain poistetaanko itseltä. Jos toinen ei ole sitä poistanut, niin lukee poistetaanko kaikilta vai itseltä.
ap
V I T. T U miten tyhmä olet, ap.
Ap taitaa olla sama joka kirjoittanut tuon ketjun varatun miehen kanssa olevasta suhteesta. Surullista.mies vedättää 6-0

En ole se sama ja mun tietojen mukaan mies ei ole varattu.
ap
Kylläpä on poikkeuksellisen sekopäinen ketju. Jos se toinen on lukenut viestin et sinä sitä enää voi poistaa molemmilta. En edes tajua miksi ap tätä kysyy. Stalkkaatko miestä?
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä oli aloittaa koko tämä keskustelu? Ap on jo päättänyt, että juttu loppui tähän eikä hän enää aio ottaa yhteyttä jos toinen osapuoli ei vastaa.
Veikkaan että ap toivoo jotain. Niin minäkin kun olen ihastunut. Hitto se on perseestä.

Toivoin löytäneeni miehen joka välittää musta, mutta pieleen meni taas. En tajua mitä tapahtui koska meillä oli niin hauskaa kun viimeksi tapasimme ja viestiteltiin keskiviikkoon asti normaalisti. Ei me muita tapailtu tai niin mies ainakin sanoi, että ei tapaile kuin yhtä kerrallaan. Taisi olla kusetusta koko homma.

Kun et aio edes kysyä mieheltä itseltään missä mennään, on turha valittaa ettet tiedä mitä tapahtui. Et selvästi haluakaan tietää.

Ei juma lauta suoraan sanottuna!!! Miksi hel netissä mun pitäisi mitään kysyä ja nöyryyttää itseäni lisää?!? En ala anelemaan miestä ja kitisemään perään. Kyllä mä haluaisin tietää mitä tapahtui, mutta kyllä mulla on itsekunnioitukseni enkä ala kyselemään enää perään kun jo kaksi kertaa olen kysynyt.
ap
"Mutta on sekin omituista, jos ei ollenkaan avaa sitä viestiketjua vaikka on paikalla ja vaikka siihen on tullut uusi viesti. Sehän on ihan helppoa, ei vaadi mitään vaivannäköä. Itselleni ei tulisi edes mieleen toimia noin, oli sitten kyse kenen tahansa viesteistä ja vaikka kuinka haluaisin vältellä niiden lähettäjää."
Nimenomaan, koska viestin avaaminen on helppoa eikä vaadi vaivannäköä, niin mies ei avaa sitä tarkoituksella osoittaakseen ap:lle, että häntä EI KIINNOSTA.
Tää on tätä nykyaikaa.

Niin kun ei ole sen vertaa munaa kertoa suoraan, että ei enää kiinnosta.
ap
Niin just. Siks kertoo sen kiertoteitse siten, että ei vastaa sulle eikä ees enää avaa sun viestiäs!
Mihinkään noihin sovellusten aikaleimoihin tai muihin ei kannata jumittua. Joskus laitteet ei toimi jne. Enemmänkin sinun pitäisi vaan miettiä sitä, miksi mies ei halua vastata mahdollisimman nopeasti. Jos häntä ei kiinnosta, niin kurja juttu, mutta sinun pitää vaan hyväksyä se.

No mitä muutakaan mä voin kuin hyväksyä? En ala kyselemään perään. Surullinen olen silti.
ap
Ap, ku nyt olet selkeesti linjoilla tässä, niin onko mies siis vieläkään avannu sitä sun perjantaista viestiäs? Ja milloin viimeks mies on ollu paikalla whatsappissa?
Kuinka kauan ehditte tapailla?
Ootteko 20 + ikäisiä? (näin päättelen kaikesta)

No ei todellakaan olla mitään 20v vaan yli 40v olen ja mies yli 50v. Älytöntä kuvitella tietävänsä palstan perusteella jonkun ikä.
Ei ole mies lukenut viestiä ja tuskin edes lukee. Varmaan poistanut koko keskustelun. Miehellä oli näy viimeisin paikallaolo whatsappissa työkuvioiden vuoksi. Joillakin asiakkailla ollut paha tapa kytätä. Tapailimme nelisen kuukautta aika tiiviisti heti alusta lähtien.
ap
Jos mies haluaisi päästä sinusta eroon, olisi kyllä todennäköisesti estänyt sinut.