Miten susta tuli erakko?

Ei ollut rahaa.

Nykyään menee 1000 eur vuodessa edes siihen, että pääsen kokeilemaan ihmisiin tutustumista. Eli että pääsen asettumaan tarjolle, jutustelemaan. Aina ei tule edes jutusteltua. Jos en halua vain harhailla ihmisten ilmoilla, vaan käydä vaikka uimassa tai kahvilla, se tekee 600 eur/v lisää. Jos kävisi keikoilla tai konserteissa vaikka joka toinen viikonloppu, niin se tekisi noin 600 eur/v kaiken muun lisäksi. 

Noiden lisäksi matkat ja mökkeilyt, joiden aikana ylläpidetään olemassaolevia ihmissuhteita. 

Yhdessä elämänvaiheessa mulla jäi asumisen ja ruuan jälkeen 80 eur/v rahaa vapaaseen käyttöön. Silloin sai olla aika hiton itsekseen :D

Oli paljon kavereita lapsena, sitten muutettiin hornantuuttiin ja yrityksistä huolimatta en saanut uusia kavereita kuin pari. Yläasteella he tiputtivat minut pois elämästään koska eivät halunneet olla sellaisen kanssa jota syrjitään ja kiusataan.

Opiskelemaan kun menin olin tosi hiljainen hissukka kun suurin osa muista taas oli niitä menijöitä. En oikein tutustunut kehenkään.

Opiskelut kun loppui etsin työpaikan mutta olin nyt vielä hiljaisempi hissukka ja kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja työpäivät olivat kuormittavia joten en töiden jälkeen jaksanut koskaan yhtään mitään joten suoraan vaan kotiin aina.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaamisen takia enkä luota ihmisiin. Yksi johon luotin ja joka halusi olla kanssani tekemisissä ja pyysi käymään useasti mutta olimme ihan eri yhteiskunta luokassa, hän hyvä tuloinen ja minä köyhä ja syrjäytynyt. Esitti ystävää ja kutsui minut juhliin missä oli muita hyvätulosia ja olin todella ulkopuolinen ja teki pilkkaa minusta muiden edessä, olin näyttelyesine siellä jolle naurettiin.

Kerro nimi ja osoite, niin saadaan "karma" korjaamaan asia.

Vierailija kirjoitti:

Kun pitkään on ollut yksin, niin siihen tottuu. Nuorempana olin yksinäinen ja jäin yleensä heti ulkopuoliseksi koulussa, opiskeluissa jne.

Nykyään aikuisena on paljon tilanteita, joissa pyydetään tapaamaan, kylään jne. Löytyykin ihmisiä, jotka haluavat tutustua.  Niin keksin heti useita eri syitä, miksen voi mennä. En taida osata oikein olla ihmisten kanssa. Eikä minulla koskaan nuorenakaan ollut kaveriporukkaa, parasta ystävää jne. Niin en osaa nyt aikuisenakaan olla kaverisuhteessa. 

Täysin sama kokemus. Nuorena kun olisin halunnut kavereita, en oikein saanut niitä (ainakaan hyviä sellaisia) ja sitten vaan totuin viettämään aikaani kotona lemmikkieni kanssa. 

Ja se sama touhu jatkuu edelleen nelikymppisenä, paitsi enää en kärsi siitä niin paljon. Lähinnä välillä tulee sellaisia haikeuden hetkiä, että minkälaista elämä voisi olla. Mutta sekin kuuluu ihmisyyteen, että ei koskaan ole täydellisen tyytyväinen elämäänsä, vaikka asiat olisivat hyvin. 

Vastuullinen työ ja siihen päälle sairastelevat lapset ja oma sairas vanha äiti. Ei riitä energiat yhtään mihinkään ylimääräiseen tällä hetkellä. 

Ketään ei kiinnosta minun seura eikä minua kiinnosta kenenkään seura.

Vierailija kirjoitti:

baarireissut vaihtuivat villasukkiin ja sohvaan, siten minusta tuli erakko.

:D

Up

Voisin hyvin erakoitua. Ja näin varmaan köy kun lapset muuttaa pois kotoa.

Joskus tuntuu että omassakin seurassa on yksi henkilö liikaa. Se vielä puuttuisi että joutuisi kestämään muita ihmisiä. Olen nyt ollut yksin noin 5-6 vuotta. Nukkuminen ja päihteet on ainoat edes vähän kiinnostavat asiat. Varsinkin lopullinen nukahtaminen on houkutteleva ajatus.

Aikoinaan kotona tehtiin minulle selväksi etten kuulu porukkaan muuta kuin silloin kun minulla voi jotain teettää

M52

Oman rytmin sovittaminen muiden rytmiin on työlästä ja kuluttavaa. Päivästä kuluu liian suuri tuntimäärä pois kaikkeen turhaan kun on ihmisten kanssa. En jaksa (enää) kuunnella muita, enkä voi sietää sitä kun muut ei jaksa kuunnella minua vaan keskeyttää puheeni. Ääniä on liikaa. Typeryyttä on liikaa. 

Silti ihmiset kiinnostavat kyllä, niiden seura vaan on raskasta. Pidän paljon yhteyttä viestein, watsapilla, puheluilla, ja teen toisinaan syöksyjä supersosiaalisuuteen kuten juhliin, laivalle, ostariin, syntymäpäiville tms. 1-2 päiväksi, höpötän ja seurustelen. Sen jälkeen voi mennä taas kuukausikin yksin. 

Puolierakko?

Jouduin jäämään sairauseläkkeelle harvinaisen sairauden vuoksi. Aluksi minulta tentattiin kaikkea mahdollista tautiin liittyvää. Sitten ihmiset lakkasivat kutsumasta minua mukaansa ja kun en pysty enää tekemään päivällisiä ja tekemään suursiivousta ennen päivällisiä, ei kukaan halua tulla luonani edes käymään. Minulla eivät käsivoimin riitä esimerkiksi tyhjän uunipellin nostamiseen. En ole voinut leipoa yli kymmeneen vuoteen.

Vaikka minusta näkee paljaalla silmällä, etten ole fyysisesti terve, tuli naapuri puhumaan minulle että kodin siivoaminen ja leipominen tekee hyvää mielenterveydelle jne. Hän elää siinä luulossa, että olen työkyvytön mt-syiden vuoksi.

Sitä en ymmärrä, ettei toinen ymmärrä etten voi tietenkään käyttää mitään sähkövispilää jo sen painon vuoksi ja sitä, ettei toinen tajua minun olevan poikki ja todella kipeänä kun teen edes tavallisen mutta perusteellisemman siivouksen, jonka jaan kolmelle viikonpäivälle samalla viikolla. Siivoan tietenkin arkisiivousta ja pesen vaatteitani, mutta en voi tyhjentää kerralla koko pyykkikoneellista ja kantaa sitä märkää pyykkikasaa ja laittaa kerralla kuivumaan. Osan pyykistä kuivataan sovinnolla kuivausrummussa. 

Sen olen huomannut, että minulle puhutaan monesti apteekissa, kaupassa jne kuin vähä-älyiselle. Vain kirjastossa osataan suhtautua kuin normaaliälyiseen aikuiseen. Minulla sairaus runtelee kehon, muttei mieltä. Sitä ei moni ymmärrä.

Koronasulku, etätyöt, yöjuopottelu, vuorokausirytmin kääntyminen. En enää kaipaa ihmislaumoja ympärilleni. 

Ihmisisistä vain pieni osa on sellaisia kenet haluaisin henkilökohtaiseen elämään.

En luota ihmisiin. Elämänkokemuksien myötä vahvistunut vain. 

Ja kaikki se paha mitä tehneet minulle. 

Olen yhteiskunnan hylkiö.

Lähes joka kerta saa pettyä jos luottaa ihmiseen.

Suhtaudun lähtökohtaisesti ihmisiin vihollisina ellei todista muuta.

Hyvä näin, normaalien ihmisten elämä ei sopisi minulle. Jouluja, häitä, juhlia, matkoja mitä lie.

Minulla on omat mielenkiintoni. Toivon vielä pääseväni yhteiskunnasta irti. Raha on ainoa este. 

Tavallisissa ihmisissä on myös äärimmäisiä kusipäitä. En halua olla tekemisissä ja minua vahingoittaneet sellaiset niin kalavelat tulee takaisin.

Maatila 2,5m teräsaidalla ympäröitynä ja natolangalla ja kookkaita vahtikoiria on unelmani. Aidan ulkopuoli ikäviä yllätyksiä täynnä. Yksi portti joka aukeaa ja mistä kuljetaan.  Tuollainen paikka olisi unelma ja siihen toki normaali kameravalvonta joka paikkaan. Maantieteellisesti myös sellainen että vaikea lähestyä. Täydellinen oma rauha. 

Tuhansia ja tuhansia ihmisiä tavannut ja paskoja muistoja paljon, hyvin harvinaista että positiivisia kokemuksia tulee.

Toivon kolmatta maailmansotaa.

Aina ollut yksi tai max kaksi läheistä ihmistä tai ei yhtään. 

Olen ollut aina introvertti.

Opiskeluaikoina oli kuitenkin aika tiivis kaveripiiri, mutta valmistumisen jälkeen kun kaikki kaljoittelu ja pelaaminen jäi pois kuvioista, niin aika nopeasti huomasi, ettei meillä niiden lisäksi ollut oikeastaan mitään yhteistä. Silloin tajusi, että oli tullut roikuttua varsinaisten junttien, toisten latistajien ja kiusaajien seurassa. Nörtitkin voivat olla toisilleen varsinaisia p*skapäitä.

Siihen päälle vielä epäonnistunut avioliitto, jossa puoliso tehokkasti katkoi jäljellä olevat / kehittymässä olevat ystävyyssuhteet ja jonka seurauksena itsetunto romuttui vuosiksi, niin yksinäisyys on tuntunut ihan hyvältä ja turvalliselta.

Vierailija kirjoitti:

Lakkasin menemästä mihinkään, baarireissut vaihtuivat villasukkiin ja sohvaan, siten minusta tuli erakko. Uuvuttava työ edes auttaa asiaa, ei ole enää työviikon jälkeen haluja mennä mihinkään.

Ihan täsmälleen 100% tämä.

Siihen on syitä..   monta. 

Kyllästyin ihmisiin. Pelkkää vittuilua ja selän takana naureskelua. Naiset eivät tee aloitteita. Ihmisillä on typeriä mielipiteitä vaikka eivät tajua todellisuudesta mitään, kuvittelevat maailman uskomustensa mukaiseksi. Ystävällisyys on pelkkäää naamioitua omaneduntavoittelua. Onhan niitä erilaisia ihmisiä varmasti olemassa, mutta hekin varmaan ovat erakoituneet itseni tavoin.