YLE: Toimeentulotuen leikkaukset räjähtivät kasvuun
Sosiaalipalvelut yrittävät auttaa tuen alentamisen kohteeksi joutuneita tarjoamalla erilaisia tukitoimia.
Kela lähettää tuen alentamisesta tiedon hyvinvointialueiden sosiaalihuoltoon, jotta ne voisivat tarjota ihmiselle sopivaa apua.
Joskus ohjataan esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluihin, palvelyksikköpäällikkö Jenny Rusk aikuisten sosiaalipalveluista kertoo. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kuntouttava työtoiminta tai nuorille Ohjaamojen järjestämät työpajat.
Tammi- ja heinäkuun välisenä aikana tukea on alennettu jo noin 12 000 saajalta.
Mielestäni kaikki tukea saavat kuuluisivat päihdepalveluihin ja kuntouttavaan työtoimintaan. Outoa, että tämä koskee vain osaa tukea saavista.
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuori jätetään kotiin maate niin nopeasti nousee kynnys lähteä yhtään mihinkään. Olen nuorilta itseltäänkin kuullut tämän. Sitten aletaan yöt valvomaan ja päivät nukutaan.
Sama juttu aikuisten kanssa
Ei välttämättä jos on nuoresta asti lähtenyt opiskeluihin ja töihin. Ei se se rytmi sitten vanhemmalla iällä enää ihan sekaisin mene eikä ole vaikeaa lähteä tarpeentullen.
Kaikki tuntemani työttömät nukkuvat pitkälle iltapäivään.
Mita ne öisin tekevät. Minä ainakin nukun öisin ja herään aamu viideltä jo keitteleen kahvia ja teen aamupalat kunnes alkaa kolmosen Huom
Ei vaan aamu viideltä kuten se eläkeläis mummo kehui ketjussa. lisäksi sinun tulee nukkua työpäivänä päivä unet.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä 👍
Toivottavasti kaikki tuet lopetetaan!
Ikävää tuottaa pettynys mutta ei lopeteta :) Oikein hyvin pärjään leikkauksista huolimatta ja se varmasti sua kiukuttaa 😊👍
Mä olen absolutisti, nyt jo viidettätoista vuotta. Mitään päihteitä ei mene. Enkä mene myöskään minä mihinkään nistien päiväkerhoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuori jätetään kotiin maate niin nopeasti nousee kynnys lähteä yhtään mihinkään. Olen nuorilta itseltäänkin kuullut tämän. Sitten aletaan yöt valvomaan ja päivät nukutaan.
Sama juttu aikuisten kanssa
Ei välttämättä jos on nuoresta asti lähtenyt opiskeluihin ja töihin. Ei se se rytmi sitten vanhemmalla iällä enää ihan sekaisin mene eikä ole vaikeaa lähteä tarpeentullen.
Kaikki tuntemani työttömät nukkuvat pitkälle iltapäivään.
Mita ne öisin tekevät. Minä ainakin nukun öisin ja herään aamu viideltä jo keitteleen
Ei ole kovin suuri vaiva herätä aamuviideltä kun on tottunut nuorena heräämään töihin klo neljältä tai lukiolaisena valvomaan koko viikon putkeen.
Vierailija kirjoitti:
Moni näistä tukien saajien mollaajista saa itse tukea jossain muodossa lapsilisät tms. niitä on monia erilaisia tukia eri muodoissa olemassa joten heillä ei ole varaa huudella.
Koulutus on myös tukea yhteiskunnalta, aika moni sen on unohtanut valmistuttuaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen absolutisti, nyt jo viidettätoista vuotta. Mitään päihteitä ei mene. Enkä mene myöskään minä mihinkään nistien päiväkerhoon.
Päihdetyö voi olla myös ennaltaehkäisevää.

Mitä sä tällä tarkoitit?
Vierailija kirjoitti:
Aina sanonut kaikille epätoivoisille, ettei pidä lopettaa vain itseään vaan viedä mukanaan pari pahantekijää, jotta pahantekijät oppivat olemaan.
Ennen kuin menet sinne junan alle, kaappaa kokkarin lapsi ja katso ensin, kun juna ajaa sen yli. Sen jälkeen voit jatkaa elämääsi vankilassa (usein paremmin eduin kuin työttömänä taivasalla) tai mennä myös sinne junan alle.
Kokkarien pitää oppia kantapään kautta, miltä leikkaukset ja Etelä-Amerikan malli tuntuvat. Vain siten kehitys on mahdollista. Voivat rakentaa muurit ja palkata joukon turvamiehiä tai tehdä sellaisia päätöksiä, jossa ketään ei ajetaan itsemurhaan hoitamattomien sairausten, työttömyyden ym. kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen absolutisti, nyt jo viidettätoista vuotta. Mitään päihteitä ei mene. Enkä mene myöskään minä mihinkään nistien päiväkerhoon.
Päihdetyö voi olla myös ennaltaehkäisevää.
Mitä sä tällä tarkoitit?
Työttömyys saa usein tarttumaan pulloon

No mene sinne pajalle sitten, jos kerran noin koet. Minä olen ilman päihteitä tulevaisuudessakin, koska haluan. Kokeile sinäkin, mikäli löytyy selkärankaa.
Vierailija kirjoitti:
Päihteitä en käytä joten en kuulu sinne ja kuntouttavaan ei ole pakko suostua. Pitää tietää omat oikeudet :)
Niimpä, mutta jos haluan saada täydet tukeni niin ennemmin kävisin sen 4h viikossa askartelemassa. Ei siihen kuole. 😁 Tampereella saa julkisiin kuukausikortin 9e kulukorvauksen lisäksi. Jonkinmoisen ruuan ja kahvia. Onhan se matkakortti melkoinen etu kuin maksaisi pienistä rahoista bussimaksutkin.
Ei sinne saa tulla päihteissä eikä siellä käytellä. 🤣 Monet ovat löytäneet ystäviäkin sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnhakuvelvoite on ihan naurettavan pieni vaiva, ihan oma ratkaisu ettei viitsi sitäkään tehdä. Saati että oikeasti tahtoisi töihin. Ihan oma syy että leikataan.
Tukileikkaukset on hyvä asia, alkaa näkyä millaisia nämä tuilla elävät ovat.
Ei tässä ole kyse viitsimisestä, vaan niin huonossa kunnossa olevista ihmisistä, että eivät kykene siihen.
Niillä on sitten lääkärintodistus kunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päihteitä en käytä joten en kuulu sinne ja kuntouttavaan ei ole pakko suostua. Pitää tietää omat oikeudet :)
Niimpä, mutta jos haluan saada täydet tukeni niin ennemmin kävisin sen 4h viikossa askartelemassa. Ei siihen kuole. 😁 Tampereella saa julkisiin kuukausikortin 9e kulukorvauksen lisäksi. Jonkinmoisen ruuan ja kahvia. Onhan se matkakortti melkoinen etu kuin maksaisi pienistä rahoista bussimaksutkin.
Ei sinne saa tulla päihteissä eikä siellä käytellä. 🤣 Monet ovat löytäneet ystäviäkin sieltä.
4h viikossa ei ole vielä mitään, ne muut tehdään rahojemme eteen 40-50h tunnissa.
Kyllä siihen omaan toipumiseen pitää sitoutua, ei vaan vaatia vastikkeetonta rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen absolutisti, nyt jo viidettätoista vuotta. Mitään päihteitä ei mene. Enkä mene myöskään minä mihinkään nistien päiväkerhoon.
Päihdetyö voi olla myös ennaltaehkäisevää.
Mitä sä tällä tarkoitit?
Työttömyys saa usein tarttumaan pulloon
No mene sinne pajalle sitten, jos kerran noin koet. Minä olen ilman päihteitä tulevaisuudessakin, koska haluan. Kokeile sinäkin, mikäli löytyy selkärankaa.
En ole työtön. En saa tt-tukea. Miksi ihmeessä minun pitäisi sinne mennä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimeentulotukea leikataan 40% ja sattuu olemaan vaikka lainoja, miten niistä lainoista oikein selviää?
No jospa edes esittäisi että hakee töitä, niin ei leikattaisi. Hyvä että tukia leikataan.
Tässä on enimmäkseen kyse ihmisistä, jotka ei kykene edes sellaiseen. Vakavasti mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, joilla ei ole mitään hoitosuhdetta minnekään jne.
Ei ole kovin suuri vaiva tehtailla samalla kaavalla hakemusta, jossa on yksi lause, haen töitä
Ei todellakaan, CV on kaikilla töitä haluavilla jo valmiina, siihen pari riviä copy-pastattua työhakemusta, aikaa menee ehkä 20min/kk. Ihan oma valinta jättää noi tekemättä eikä hakeutua hoitajalle/lääkäriin, jos on liian sairas noihin.
Kun viime vuoden kesäkuussa perusosaa alennettiin yhdeltä ihmiseltä, tämän vuoden kesäkuussa heitä oli jo 3 800.
Tammi- ja heinäkuun välisenä aikana tukea on alennettu jo noin 12 000 saajalta. Suurin syy tuen vähentämiseen oli työnhaun laiminlyönti tavalla tai toisella.
Toimeentulotuen alentaminen oli koronaepidemian takia hyllyllä useita vuosia. Kela alkoi toimeenpanna lakia taas täysimääräisesti viime vuoden elokuusta alkaen.
Ennen koronaa tuen perusosaa alennettiin vuosittain noin 12 00016 000 ihmiseltä. Tämä tarkoittaa noin viittä prosenttia kaikista toimeentulotuen hakemuksista.
Paluu normaaliin on koittanut, ei mitään uutta. Aina tämä yhteiskunta on hyljeksinyt ja potkinut päähän heikompiaan oli hallitusvastuussa kuka tahansa.
Toimeentulotukea saa alentaa maksimissaan 2 kuukauden ajan. Kunnalta voi hakea täydentävää toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Jos toimeentulotukea leikataan 40% ja sattuu olemaan vaikka lainoja, miten niistä lainoista oikein selviää?
Hallitus haluaa ajaa tt-tukea saavat it semur hiin ja rikosten pariin
Siis "tukitomia" eli töihin 9e palkalla. Keitä nämä luulevat kusettavansa?
Ei ole kovin suuri vaiva tehtailla samalla kaavalla hakemusta, jossa on yksi lause, haen töitä