YLE: Toimeentulotuen leikkaukset räjähtivät kasvuun
Sosiaalipalvelut yrittävät auttaa tuen alentamisen kohteeksi joutuneita tarjoamalla erilaisia tukitoimia.
Kela lähettää tuen alentamisesta tiedon hyvinvointialueiden sosiaalihuoltoon, jotta ne voisivat tarjota ihmiselle sopivaa apua.
Joskus ohjataan esimerkiksi mielenterveys- ja päihdepalveluihin, palvelyksikköpäällikkö Jenny Rusk aikuisten sosiaalipalveluista kertoo. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kuntouttava työtoiminta tai nuorille Ohjaamojen järjestämät työpajat.
Tammi- ja heinäkuun välisenä aikana tukea on alennettu jo noin 12 000 saajalta.
Mielestäni kaikki tukea saavat kuuluisivat päihdepalveluihin ja kuntouttavaan työtoimintaan. Outoa, että tämä koskee vain osaa tukea saavista.
Kommentit (177)
Vierailija kirjoitti:
seuraava ylläri uutinen on että rikollisuus on räjähtänyt ja tarvitaan uusia vankiloita ym. mutta mistä rahat? Veronkorotuksia heille joilla on vielä töitä?
Tämä hallitus laittaa kaiken "säästetyn rahan" vankiloille, poliisille ja armeijaan.
Arvot ratkaisee. Perskokkareet puhuvat turvallisuudesta ja luksustuotteita, johon meillä ei ole varas. Eli ruokaa, asumista ja hoitoa, siihen ei ole varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuori jätetään kotiin maate niin nopeasti nousee kynnys lähteä yhtään mihinkään. Olen nuorilta itseltäänkin kuullut tämän. Sitten aletaan yöt valvomaan ja päivät nukutaan.
Nuoret tarvitsevat erityistä tukea mutta ovat samassa putkessa muiden työttömien kanssa.
Ja kuntouttavassa olen ollut niin kaikista rasittavin on ADHD-tyypit. Puhuvat kokoajan yms ei pysty muut keskittymään yms
No heidän kannattaisi mennä lääkäriin jotta voi rauhassa parantua jos ei ole hyvä olo tai on ongelmia. Miksi te pakotatte esimerkiksi aktiiviseen tekemiseen väkisin? Asiat kuntoon ja ymmärrystä siihen mistä henkilöllä on kysymys omassa tilanteessansa. Ei kuulosta tukevalta puheelta tuollainen arvostelu.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä 👍
Toivottavasti kaikki tuet lopetetaan!
Jeph sitten pääsee kadulle katsomaan kenellä on kallein auto niin sillä on sitten rahaa mitä hän voi antaa kun suostuttelee.
Omalla kohdallani Elisa sai maksaa tämän vuoden leikkauksen, katsotaan tilannetta uudestaan ensi vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
seuraava ylläri uutinen on että rikollisuus on räjähtänyt ja tarvitaan uusia vankiloita ym. mutta mistä rahat? Veronkorotuksia heille joilla on vielä töitä?
Tämä hallitus laittaa kaiken "säästetyn rahan" vankiloille, poliisille ja armeijaan.
Arvot ratkaisee. Perskokkareet puhuvat turvallisuudesta ja luksustuotteita, johon meillä ei ole varas. Eli ruokaa, asumista ja hoitoa, siihen ei ole varaa.
Ei laita sillä juuri SUPOlta potkittiin porukkaa pihalle.
Työnhakuvelvoite on ihan naurettavan pieni vaiva, ihan oma ratkaisu ettei viitsi sitäkään tehdä. Saati että oikeasti tahtoisi töihin. Ihan oma syy että leikataan.
Tukileikkaukset on hyvä asia, alkaa näkyä millaisia nämä tuilla elävät ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuori jätetään kotiin maate niin nopeasti nousee kynnys lähteä yhtään mihinkään. Olen nuorilta itseltäänkin kuullut tämän. Sitten aletaan yöt valvomaan ja päivät nukutaan.
Sama juttu aikuisten kanssa
Ei välttämättä jos on nuoresta asti lähtenyt opiskeluihin ja töihin. Ei se se rytmi sitten vanhemmalla iällä enää ihan sekaisin mene eikä ole vaikeaa lähteä tarpeentullen.
Kaikki tuntemani työttömät nukkuvat pitkälle iltapäivään.
Mita ne öisin tekevät. Minä ainakin nukun öisin ja herään aamu viideltä jo keitteleen kahvia ja teen aamupalat kunnes alkaa kolmosen Huomenta suomi ohjelma. Päivällä saatan vetää ruuan jälkeen pienet päikkärit kun ikää on lähes 60v.
Vierailija kirjoitti:
Jaa että palkkatyön päälle tarttis vielä jonnekin pupukurssillekin lähteä? Joo, ei kiitos.
terv. tt-tukea saava työläinen
Pupukurssit kaikille tulis kyllä järjettömän kalliiksi. Ap haluaa maksaa lisää veroja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimeentulotukea leikataan 40% ja sattuu olemaan vaikka lainoja, miten niistä lainoista oikein selviää?
No jospa edes esittäisi että hakee töitä, niin ei leikattaisi. Hyvä että tukia leikataan.
Tässä on enimmäkseen kyse ihmisistä, jotka ei kykene edes sellaiseen. Vakavasti mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, joilla ei ole mitään hoitosuhdetta minnekään jne.
Päihteitä en käytä joten en kuulu sinne ja kuntouttavaan ei ole pakko suostua. Pitää tietää omat oikeudet :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimeentulotukea leikataan 40% ja sattuu olemaan vaikka lainoja, miten niistä lainoista oikein selviää?
No jospa edes esittäisi että hakee töitä, niin ei leikattaisi. Hyvä että tukia leikataan.
Tässä on enimmäkseen kyse ihmisistä, jotka ei kykene edes sellaiseen. Vakavasti mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, joilla ei ole mitään hoitosuhdetta minnekään jne.
No, nuo ovat sairauksia jotka eivät parane sillä että heille annetaan vastikkeetonta rahaa. Päinvastoin se pääsääntöisesti pahentaa tilannetta. Lisäksi nuo sairaudet vaativat omaa eforttia paranemiseen, jos ei sitä löydy niin se ei millään rahalla parane.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nuori jätetään kotiin maate niin nopeasti nousee kynnys lähteä yhtään mihinkään. Olen nuorilta itseltäänkin kuullut tämän. Sitten aletaan yöt valvomaan ja päivät nukutaan.
Sama juttu aikuisten kanssa
Ei välttämättä jos on nuoresta asti lähtenyt opiskeluihin ja töihin. Ei se se rytmi sitten vanhemmalla iällä enää ihan sekaisin mene eikä ole vaikeaa lähteä tarpeentullen.
Kaikki tuntemani työttömät nukkuvat pitkälle iltapäivään.
Mita ne öisin tekevät. Minä ainakin nukun öisin ja herään aamu viideltä jo keitteleen kahvia ja teen aamupalat kunnes alkaa kolmosen Huomenta suomi ohjelma. Päivällä saatan vetää ruuan
Mä teen öisin töitä. On rauhallista ja hiljaista ja olen kronotyypiltäni iltaihminen. Toki tämä on väärin. Mut pitää ehdottomasti saada tyhjää toimittamaan jonnekin pajalle kello 8.00.
Vierailija kirjoitti:
Jos toimeentulotukea leikataan 40% ja sattuu olemaan vaikka lainoja, miten niistä lainoista oikein selviää?
Ei niistä varmaan selviäkään, ulosottoon menevät. :(
Moni näistä tukien saajien mollaajista saa itse tukea jossain muodossa lapsilisät tms. niitä on monia erilaisia tukia eri muodoissa olemassa joten heillä ei ole varaa huudella.
Vierailija kirjoitti:
Työnhakuvelvoite on ihan naurettavan pieni vaiva, ihan oma ratkaisu ettei viitsi sitäkään tehdä. Saati että oikeasti tahtoisi töihin. Ihan oma syy että leikataan.
Tukileikkaukset on hyvä asia, alkaa näkyä millaisia nämä tuilla elävät ovat.
Ei tässä ole kyse viitsimisestä, vaan niin huonossa kunnossa olevista ihmisistä, että eivät kykene siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos toimeentulotukea leikataan 40% ja sattuu olemaan vaikka lainoja, miten niistä lainoista oikein selviää?
No jospa edes esittäisi että hakee töitä, niin ei leikattaisi. Hyvä että tukia leikataan.
Tässä on enimmäkseen kyse ihmisistä, jotka ei kykene edes sellaiseen. Vakavasti mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, joilla ei ole mitään hoitosuhdetta minnekään jne.
No, nuo ovat sairauksia jotka eivät parane sillä että heille annetaan vastikkeetonta rahaa. Päinvastoin se pääsääntöisesti pahentaa tilannetta. Lisäksi nuo sairaudet vaativat omaa eforttia paranemiseen, jos ei sitä löydy niin se ei millään rahalla parane.
Jos noille ihmisille ei anneta rahaa, niin varastelevat tai kuolevat.
Ei noita ihmisiä yritetä hoitaa, heidät on jätetty heitteille.
Ei jatkuvasti harhaiselta skitsofreenikoita voida olettaa omaa eforttia paranemiseen, koska eihän hän tiedä olevansa sairas, vaan uskoo omiin harhoihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnhakuvelvoite on ihan naurettavan pieni vaiva, ihan oma ratkaisu ettei viitsi sitäkään tehdä. Saati että oikeasti tahtoisi töihin. Ihan oma syy että leikataan.
Tukileikkaukset on hyvä asia, alkaa näkyä millaisia nämä tuilla elävät ovat.
Ei tässä ole kyse viitsimisestä, vaan niin huonossa kunnossa olevista ihmisistä, että eivät kykene siihen.
Kyllä moni viitsii niistä jotka eivät ole huonossa kunnossa mutta valtaosa työnantajista eivät palkkaa työttömiä ja se on suurin ongelma jota kaikki eivät tunnu tajuavan.
Se on oikein että tätä demariperkeleiden jäljiltä olevaa sosiaalisyöpä-utopiaa karsitaan ja pakotetaan ottamaan vastuuta omasta elätyksestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
seuraava ylläri uutinen on että rikollisuus on räjähtänyt ja tarvitaan uusia vankiloita ym. mutta mistä rahat? Veronkorotuksia heille joilla on vielä töitä?
Tämä hallitus laittaa kaiken "säästetyn rahan" vankiloille, poliisille ja armeijaan.
Arvot ratkaisee. Perskokkareet puhuvat turvallisuudesta ja luksustuotteita, johon meillä ei ole varas. Eli ruokaa, asumista ja hoitoa, siihen ei ole varaa.
Turvallisuus vaan saattaa kärsiä, kun pienimmilä tuilla olevat käyvät epätoivoisiksi, mutta totta, eihän Purra kaikkien turvallisuutta tarkoita siitä puhuessaan, vaan perussuomalaisten työtätekeviä kannattajia.
Aloitetaan yritystuista ja lapsilisistä ja katsellaan sitten mikä meininki.