Miten selvisit pitkän parisuhteen päättymisestä

Hyvin sillä lopetin sen itse. Ei mitään vaikeuksia kun rakkaus oli kuollut. 

Saat myötätuntoni vaikka et sillä mitään teekään. Itselläni ei ole noin pitkää parisuhdetta takana. Erosin itse 15 vuoden suhteesta ja minulle se oli paras ratkaisu. Olen sittemmin löytänyt elämäni rakkauden. Ja ollaan mieheni kanssa monesti ajateltu että kaikki mitä ollaan koettu on muokannut meistä sellaisia kuin ollaan, täydellisiksi toisillemme. Toivottavasti tässä suhteessa osaamme kasvaa ja vanheta yhdessä. En näe mitään syytä miksi sinä et voisi vielä elämänkumppania löytää, mutta yleensä tänä päivänä siinä pitää itse olla aktiivinen. Sieltä kotoa harvemmin kukaan tulee hakemaan. 

Monun pitkä suhteeni oli ollut ohi jo pitkään siinä vaiheessa kun erottiin, joten se ei tuntunut paljonkaan. 

 

APltä kysyisin että itketkö päivittäin menettämääsi suhdetta, vai sitä tunnetta, että sinut on petetty? Minä surin jälkimmäistä. Ja lisäksi sitä, että olin antanut pettää itseäni. Mutta seeni ajan kanssa ohi ja ymmärsin ajatella, ettei pettäminen minun ongelmani ollut, vaan sen pettäjän.

 

kysyisin myös, minkä kaiken menetit? Meinaan vaan, onhan sulla nyt muutakin kuin mies ja aika vähän loppujen lopuksi on siitä miehestä kiinni. On lapset edelleen, aikuisinakin, ja ennen pitkää ehkä lapsenlapset, on oma ura, omat harrastukset, uusiakin voi hankkia. On oma keho ja siitä voi nauttia. Ei se ero oikeasti ole kaikkea vienyt.

Vaimo lähti toisen matkaan 35 vuoden jälkeen. Minkäs teet. Onhan tämä ihan kohtalaisesti sujunut. Melkoinen shokki ekat päivät. Aika korkea kynnys uuteen parisuhteeseen. Melkoisen työn takana. En ole vielä parissa vuodessa tehnyt mitään asian eteen. 

Helposti. Olin vihannut miestäni viimeiset 17 vuotta.

Olin äärimmäisen helpttunut. Parisuhde kesti reilut 10 vuotta ja 4/5 oli siinä liikaa.

Oikeasti, käykää ammattikeskustelijan luona. Moni asia voi päästä perspektiiviin. Pärjäätte.

Suosittelen lämpimästi eroseminaaria tmv. Kaksi vuotta kohta erosta ja olen onnellinen. Alku oli rankkaa ja monta muutakin vaihetta sen jälkeen. Jossain vaiheessa ajattelin, etten ole enää koskaan onnellinen, eikä elämällä ole minulle mitään. Tällä hetkellä kuitenkin onnellinen. Uutta suhdetta ei ole. Parempi antaa haavojen ensin parantua.

Nyt vuosi ja alkaa jo olla ihan selvästi oma mieli muualla kuin erossa.

Jos harrastat urheilua niin kannattaa saada seuraa omaan lajiin. On se sitten kuntosali, lenkkeily tai jokin muu niin koita tutustua muihin ihmisiin jotka harrastavat samaa. Kyllähän siinä kestää että kipu katoaa, mutta kyllä se siitä.

Kaikkea hyvää ja tsemppiä <3

Ymmärrän aloittajaa! Pitää vaan hyväksyä ettei ketään voi omistaa. Mahdollisuus löytää kumppani tai edes miesystävä on sinulla ihan hyvä. Sitten joskus kun aika on tai jos haluat. Surut pitää surra, joskus helpottaa ja aika kultaa muistot.