Meidän tyttö oli eilen kertonut koulussa, että hänellä on ad/hd yhdelle kaverilleen

ja, että lähtisin siltä pohjalta kertomaan tästä tyttäreni piirteestä jonka hän omaa. Kyllä suvaitsevaisuus pitää lähteä kotonta ja koulusta myös. En halua leimaantua tai antaa kasvoja, koska minulla ei ole siihen voimia. En voi sitoutua tekemään jotain sellaista mihin en pysty/kykene. Voiko sellaista edes vaatia?



Ap

Vierailija:

ne on ihan mahdottomia, itse en anna missään nimessä lapsieni hakea naapurin ylivilkasta kakaraa ulos, vaikka aina mankuvat, kun se tekee kaikkee " kivaa" heidän kanssa. Olen sitä mieltä, että tuollaiset lapset pilaavat muiden lasten toimintaa.

Kuule, siltä varalta, että et provoile, niin HÄPEÄ! Ota nyt äkkiä selvää, mistä adhd:ssä on kyse. Tai mahdatko osata googlatakaan, tuolla sivistystasollasi.

Adhd ei ole kehitysvammaisuutta, vaan ylivilkkaus- ja keskittymiskykyhäiriö. Kukin adhd -lapsi on yksilö, erilaisine piirteineen ja toimintatapoineen. Et siis voi kutsua heitä " hulluiksi" tai " leikinpilaajiksi" kaikkia. En minäkään kutsu kaikkia äitejä idiooteiksi yleistäjiksi sinun vuoksesi.

Ap:lle: tyttäresi toimi hienosti ja olisi toivottavaa, että KAIKKI erityislapset kertoisivat diagnoosistaan - koska silloin ne lakkaisivat olemasta omituisia " mörköjä" ja kiusaamisen aiheita. Nykyään tosi monella lapsella on jokin erityistukea vaativa juttu, joten siksi niistä " vammaiseksi" leimaaminen on todella typerää.

Ota yhteyttä tyttäresi opettajaan ja kerro asiasta. On syytä, että luokassa puhutaan erilaisista neurologisista diagnooseista tarkemmin ja korostetaan, ettei ketään saa kiusata ja leimata niiden vuoksi.

- autistisen lapsen äiti -

mieluiten aikuisen johdolla.



Oman kuulovammaisen lapseni kuntoutusohjaaja on käynyt päiväkodissa ja koulussa kertomassa asiasta, ja kun lapset ovat laitteisiin tutustuneet ja saaneet kysyä sekä lapselta että asiantuntijalta aiheesta kaikki kummastuttavat asiat, ei minkäänlaista kiusaamista ole esiintynyt. Sama voisi päteä aikuisiinkin, eli tilanteessasi voisi koulussa käydä joku jututtamassa lapsia, ja ehkä vanhempainillassakin, niin että typerimmät ennakkoluulot saataisiin karsituksi ja asiasta tulisi vain yksi juttu muiden joukossa.

On ominaisuus siinä, missä punatukkaisuus ja pisamatkin. Kiusaamisen kierre poikki nyt!

Ihmiset eivät osaa kasvattaa lapsiaan, nämä ns. aspergit, autistiset lapsetkin ovat vaan itsepäisiä..

pojan vanhemmat kävivät kertomassa pojan ad/hd - piirteistä ja tilanne paheni entisestään. Nyt jos koskaan poika on kuulemma yksin. :(

Asioista tiedottaminen ei aina paranna tilannetta.

Yks tuttu ottaa surutta turpaansa lapsiltansa ei tee mitään muuta kuin mäkättää vaan.

Kaverillani on ad/hd ja hänen pojallaan myös. Ei he sitä mitenkään salaile, mutta ymmärrän hyvin, miksi poika on todella yksinäinen. Vaikka vanhemmat kävisi koulussa kuinka paasaamassa, niin tuosta pojasta ei sosiaalista saa väkisin. Hän koittaa herättää huomiota aika epämääräisin keinoin. Mutta olen ajatellut, että koska ad/hd lapsen kasvattaminen vaatii järjestelmällisyyttä ja pitkää pinnaa, niin siihen ei kaikki vanhemmat kykene. Ad/Hd on vahvasti periytyvä, joten aika monen ad/hd lapsen kasvattaja on myös ad/hd-vanhempi. Kaverini ei ainakaan kykene.



Ja valitettavasti tämän lapsen takia välillä kärsii koko perhe. Kysyivät meitä mökkiseuraksi hiihtolomalla, mutta parin loman kokemuksella omat lapseni kieltäytyvät enää lähtemästä samalle reissulle. Eikä totta puhuakseni enää huvita minuakaan. Oma lomakin menee ihan pilalle, koska joudun suojelemaan omia lapsiani kiusanteolta koko loman ajan. Ja kun minä puolustan omiani niin sitten joudun syytetyn penkille heidän lapsensa ' kiusaamisesta' . Pojallekin pitäisi kuulemma sallia kiva loma, eikä kieltää koko ajan. Siksi vanhemmat ei ainakaan lomilla kiellä juuri mitään. En tiedä kieltääkö nuo kotonakaan, luulen että ei sen koommin. Meidän lapsilla on useita vuosia ikäeroa, joten he ei kykene itse puolustautumaan selvästi kookkaampaa kaveria vastaan. Ja mielestäni oli ad/hd tai ei, 5 vuotta vanhempi ei voi tönäistä pienempäänsä, vaikka pienempi ohi juoksiessaan sattuisi häntä hieman hipaisemaan. Pojan mielestä nimittäin tuollainen on tappelun aloitus ja hänellä on ' oikeus' muksaista takaisin. Ja valitettavasti tuo muksaisu ei aina ole ollut ihan pieni, meillä on mm. lennetty uima-altaaseen, pudottu rapuilta jne.



Minkään diagnoosin ei pitäisi yleistää, ja monet vanhemmat kykenevät kasvattamaan myös AD/HD lapsesta kelpoisan kaverin joukkoon. Mutta kyllä lapsilla on myös oltava oikeus jättää ulkopuolelle sellainen, jonka sosiaaliset taidot ei riitä kaverien kanssa olemaan. Vaikka olisi vaikeaa, niin lapsen on vaan opittava käyttäytymään niin, että kaverit hyväksyy mukaan, sitten tuskin on millään diagnoosilla enää merkitystä.

Oli kiva kuulla sinun näkökulma asiaan ns. tavallisen ihmisen tuntoja kohdatessa tämänkaltainen lapsi tai saati koko perhe. Olet oikeassa siinä, että jokaisella on oikeus kieltäytyä hankalasta seurasta. Siinäkin olen samaa mieltä, että vaikka kantapään kautta erityislapsen ylivilkkaan ad/hd lapsen on opittava käyttäytymään sääntöjen mukaan, vaikka sitten " kantapään kautta." Jos pelkän diagnoosin takia tulee syrjintää ja haukkimista, niin silloin ei varmasti ole syynä ns. vuorovaikutuksen hankaluus.



Minä olen ad/hd aikuinen ja olen oppinut monien vastoinkäymisten kautta käyttäytymään ja ottamaan muut huomioon esim. lomaillessa muiden perheiden kanssa. Meidän koko perhe on tempperamenttinen ja tietyissä tilanteissa esim. kotona emme hillitse aina käytöstämme.



Tyttö on lääkityksen avulla, kuin kuka tahansa muukin ikäisensä lapsi. Lääkitys on antanut hänelle mahdollisuuden siihen, ettei ole tarvinnutkaan julkistaa asiaa hänen erityispiirteestään. Nyt sitten toista lasta puolustaessa tilanne tuli esiin ja tieto ad/hd julki. Toivottavasti tämä ei käänny häntä vastaan.

Hänellä on paljon kavereita ja kotona tulee näitä ongelmia enemmän lääkkeen vaikutuksen loputtua. On todella raskasta puolustaa tytön kaverita omaa lasta vastaan, koska usein on tilanteita, että lapseni yksinkertaisesti ärsyttää tahallaan muita. Olen kertonut hänelle, jos hän on vaikea muille, johtaa se siihen, ettei häntä oteta joukkoon.



Tyttäreni ollessa hyväntuulinen hän on mitä ihaninta ja halutuinta seuraa. Hänestä pidetään selvästi. Uskon, että myös hänen kavereilleen on raskasta tälläinen aaltoilu.



En tiedä mikä on se oikea ja viisain ratkaisu? Pelkään, että syrjäytyminen jo lapsena aiheuttaa sitten aikuisen vielä enemmän ongelmia yhteiskunnassa.



Ap

Ihan jotta voisin puuttua asiaan. Keskustelisin lapseni kanssa vakavasti asiasta, en todellakaan hyväksi mitään haukkumista enkä yksinjättämistä ilman oikeaa syytä. Ja pelkkä diagnoosi ei tottatosiaan ole mikään syy. SItten jos tuo ad/hd lapsi vaikka kiusaisi lastani koko ajan tms., sanoisin ettei hänen kanssaan tarvi leikkiä, mutta ei myöskään haukkua.



t tavismamma

se menee todennäköisesti ohi.



Ja miksi he ovat noin julmia? No vammanahan sinäkin näyt sitä pitävän, kun olet sitä mieltä, että " ei olisi saanut kertoa kenellekään" .

ne on ihan mahdottomia, itse en anna missään nimessä lapsieni hakea naapurin ylivilkasta kakaraa ulos, vaikka aina mankuvat, kun se tekee kaikkee " kivaa" heidän kanssa. Olen sitä mieltä, että tuollaiset lapset pilaavat muiden lasten toimintaa.

siis tulos, mitä sillä on väliä mitä mieltä itse olen? Tulisko minun kertoa mitenkin avoimesti? Miksi pitäisi kertoa, kerrotko sinä kaikki asiat avoimesti muille? Itse en ainakaan halua kuulla muiden diagnooseja, ovat mitä ovat.



Vastaus kakkoselle

Ap

Tuon viestisi perusteella tulet varmaan hylkäämään heidätkin heti kadulle jos heissä ilmenee jotain " vikaa" tai " normaalista poikkeavaa" . sillä eihän se nyt sopisi että lapsi olisi jotenkin poikkeava, hyi kamalaa!!

...argh että pistää tommonen vihaksi! Minunkin äitini siis olisi pitänyt hylätä minut kun sairastuin ja koko naapuruston olisi pitänyt kohdella kuin spitaalista niinkö?



Tsemppiä ap, älä lannistu vaan rohkaise lastasi olemaan välittämättä kiusaajista! :o)

olen itse puhunut oman poikani aspergerista vain parille harvalle. Poika itse on kyllä kertonut avoimemmin. Mutta sinä olit kysynyt omalta tyttäreltäsi, että " Miksi piti mennä kertomaan" . Syystät siis lastasi siitä että hän kertoi. Minä en syyttäisi omaani, koska miinusta olisi silloin mahdoton tukea häntä itsensä ja oman ongelmansa hyväksymisesssä. Miltä sekin nyt kuulostaisi " Sulla on kultaseni asperger, eikä siinä ole mitään hävettävää, mutta älä nyt silti vaan kerro siitä kenellekään?" Ei ainakaan kovin uskottavalta.



TYttäresi on toiminut oikein, puolustanut heikompaa ja välittänyt oikeaa tietoa omasta sairaudestaan. Älä sinä häntä syyllistä, vaan kaikkia niitä aikuisia, jotka piiloutuvat pensaisiin, eivät ota selvää eivätkä edes yritä jakaa oikeampaa tietoa asioista. VIka ei ole sinun tyttäresi, eikä se oikeastaan ole hänen tietämättömien luokkakavereidensakaan, vaan kaikkien meidän vanhempien, jotka emme tee tiedon levittämisen eteen tarpeeksi.

omasta ad/hd- taustastaan. Todella rohkeasti toimittu kun kyseessä on 4. s luokkalainen. Kuuluu tämän kaltaisten lasten ominaisuuksiin.



Olen todella ylpeä lapsestani kaikesta huolimatta. En vain halunnut hänen kannettavakseen tälläistä taakkaa, koska suurin osa pitää vammana tätä diagnoosia. :(



ap

tee se selväksi myös hänelle, hän tarvitsee sitä tietoa juuri nyt.

itse kertomaan sairaudesta lapseni luokkakavereille.