Elämässä ei ole mitään mieltä masentuneena. En jaksa enää.

Tiedän mitä käyt läpi. Onneksi kuolema korjaa, saisi vaan tulla pian. En haluaisi tehdä läheiselleni sitä että lähtisin oman käden kautta, mutta tällä hetkellä elän ainoastaan heitä varten, en itseäni. Motivaatio on nolla.

Niin no sellaista tämä elämä on. Toivotonta ja lyö alas joka käänteessä. Tulee mietittyä omaehtoista lähtöä. Isäni on lähtenyt oman käden kaitta ja vaikka tiedän kokemuksesta, miten kauheaa se on, en ehkä näe muuta kuin omaa mahfollista poispääsyä ja sitten helpottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mitä käyt läpi. Onneksi kuolema korjaa, saisi vaan tulla pian. En haluaisi tehdä läheiselleni sitä että lähtisin oman käden kautta, mutta tällä hetkellä elän ainoastaan heitä varten, en itseäni. Motivaatio on nolla.

Miksi soimaat itseäs?

Kai sulla on oikeus muuttaa koko  ajatusmaailma itseäsi kohtaan?

Muualta ne ajatukset alunperin ovat sinne pääkoppaan tulleet, olet ehkä jäänyt jankkaamaan niitä ja uskonut ne omiksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama juttu,ei ole syytä elää eikä yrittää mitään. Kipuhelvetissä kun elää ja mikään pilleri ei auta niin ei sitä loputtomiin jaksa. Minä olen oman päätökseni tehnyt ja hetki koittaa uudenvuoden yönä.

Mikä kohta kipuilee?

Selkä ja jalat vaivaa niin että ei pysty liikkumaan kuin kepin kanssa vaivalloisesti. Leikattu monesti,ei apua.

Silloin kun missään ei ole toivoa, ei ole näkökykyä siihenkään että elämäsi myös saattaisi kääntyä sinulle onnellisempaan suuntaan. Usko minua, tämä on vaihe. Se ei nyt tunnu siltä, eikä tulevaisuus tunnu elämisen arvoiselta.

Jos olisin kolme vuotta sitten tehnyt sen minkä koin ainoana vaihtoehtona oloni parantumiselle, olisin kuollut ajatellen, että elämä ei voi kantaa kuin vain onnekkailla. Hakeudu avun piiriin. Vasta ammattilaisten kiltteys sai minut näkemään, että olen jonkun arvoinen ja minä en ole kunnossa. Vaikka lähipiirini olikin rakastava, toistuvat epäonnistumiset sekä syvälle iskostunut itseinho sai minut elämään harhassa, ettei minulla ole roolia tässä yhteiskunnassa, tai tarkoitusta elää.

Avun kautta elin päivä, viikko kerrallaan. Lääkkeet toivat apua ja hiljalleen sain tehtyä asioita, tiskasinkin, kävin ulkona. Koska vieras ihminen tuntematta minua, kohteli minua kunnioittavasti ja rakastavasti, olen tässä nyt. Silloin en sitä itselleni osannut tehdä ja tarvitsin ammattiavun. 

Pahimman vaiheen jälkeen, pakota itsesi pienen pieniin epämukaviin kehitysaskeliin elämässäsi. Suuntaa sinne, mitä elämääsi haluat mutta ymmärtäen, että et voisikaan suoriutua siitä vielä kuten muut. Eikä tarvitsekaan. Mielestäni pahasti masentuneena levon ja empatian jälkeen suurin askel on ottaa ne ensimmäiset epämukavat askeleet kohti elämää ja tavallista arkea. Hiljalleen tein asioita ja nyt käsittämättömien vaiheiden jälkeen olen unelmatyössäni, vajaavaisuuteni tiedostaen mutta elämääni arvostaen. Sain sen takaisin, mitä en synkkänä aikana nähnyt maailmassa olevan. Pohjalla ei ole enää kuin toivo, vaikka toivottomuuden tunteessa sen olemassa olo tuntuu mahdottomalta vitsiltä, joka on suotu vain onnekkaille eikä minulle. Elämä tulee kantamaan, ajallaan. Usko siihen.

Mä oon ollu 20 v masentunut (psykoottistasoisesti eli eri kuin aloittajalla) enemmän tai vähemmän, nyttenki määräaik eläkkeellä kolmatta kertaa, lääkäri arveli että tuskin tulen kuntoutumaan tämän enempää enkä itekään usko siihen. Mutta se olis ihan ok jos vaan olisi riittävästi rahaa elää muutenkin kuin kituuttamalla. 

Hei, onko sinulla masennuslääkitystä ? Jos ei ole, käy lääkärillä ja kerro voimakkaasta ahdistuksestasi. Saat lääkityksen ja alkaa helpottamaan. Minullakin on mieto lääkitys ja jaksan ihmisiä vain rajallisen määrän, mutta ei masenna enää.

Kyllä se olo voi pitkänkin ajan jälkeen lähteä parantumaan, todennäköisesti lähteekin. Älä heitä toivoa.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollu 20 v masentunut (psykoottistasoisesti eli eri kuin aloittajalla) enemmän tai vähemmän, nyttenki määräaik eläkkeellä kolmatta kertaa, lääkäri arveli että tuskin tulen kuntoutumaan tämän enempää enkä itekään usko siihen. Mutta se olis ihan ok jos vaan olisi riittävästi rahaa elää muutenkin kuin kituuttamalla. 

Pystytkö yhtään tekemään mitään keikkaa, että saisit lisää rahaa? Mä olen myös pitkään ollut enemmän tai vähemmän masentunut, tosin tavallisen epätyypillisesti. Uskon ymmärtäväni tuon angstisi rahasta. Se on nöyryyttävää ja ahdistavaa ja ruokkii jatkuvasti negatiivisten tunteiden kierrettä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollu 20 v masentunut (psykoottistasoisesti eli eri kuin aloittajalla) enemmän tai vähemmän, nyttenki määräaik eläkkeellä kolmatta kertaa, lääkäri arveli että tuskin tulen kuntoutumaan tämän enempää enkä itekään usko siihen. Mutta se olis ihan ok jos vaan olisi riittävästi rahaa elää muutenkin kuin kituuttamalla. 

Pystytkö yhtään tekemään mitään keikkaa, että saisit lisää rahaa? Mä olen myös pitkään ollut enemmän tai vähemmän masentunut, tosin tavallisen epätyypillisesti. Uskon ymmärtäväni tuon angstisi rahasta. Se on nöyryyttävää ja ahdistavaa ja ruokkii jatkuvasti negatiivisten tunteiden kierrettä. 

Enpä mä oikein jaksa päivisin kuin esim käydä kaupassa. Ja toki en mitään keikkaa saisikaan kun cv on enemmänkin sairauskertomus kuin työhistoria. 

Hae apua. Kerro niille, kenen luona olet, miltä tuntuu tai näytä tuo viestisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama juttu,ei ole syytä elää eikä yrittää mitään. Kipuhelvetissä kun elää ja mikään pilleri ei auta niin ei sitä loputtomiin jaksa. Minä olen oman päätökseni tehnyt ja hetki koittaa uudenvuoden yönä.

Mikä kohta kipuilee?

Selkä ja jalat vaivaa niin että ei pysty liikkumaan kuin kepin kanssa vaivalloisesti. Leikattu monesti,ei apua.

 

Oletko kertonut lääkärille tämän, missä mennään? Voiko olla, että ihan kaikkia kiviä eivät ole vielä nähneet tarpeelliseksi kääntää sinun tapauksessasi, kun arvelevat että pärjäät? Eikös nykyisin ole niitä sähköstimulaattoreitakin vai mitä ne on? Jos ei pillerit riitä.

Kertoisitko yhtään tarkemmin noista vaivoista, kun oma selkä on juuri ollut tuossa kunnossa että kyynärsauvan kanssa vessaan. Nivuset puutuvat ja polvet nousevat laiskasti. Oma kipu on kuitenkin niin laimeaa, että pärjäilen kevyillä avuilla, ja välillä on kivuttomia kausia. Nousee vaan tukka pystyyn kun lukee sinun tilanteestasi. Kyllä varmaan väsyttääkin jos on monta kertaa joutunut pettymään. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä rumana kilttinä miehenä se vasta masentaakin. En saa koskaan naista ja rakkautta. Yksin joudun elämää koska naiset haluaa elää jonkun pahis jännämiehen kanssa. Sinun murheesi ovat pieniä verrattuna minun murheisiin.

Ja kaiken lisäksi, sulla on pieni SE.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ollu 20 v masentunut (psykoottistasoisesti eli eri kuin aloittajalla) enemmän tai vähemmän, nyttenki määräaik eläkkeellä kolmatta kertaa, lääkäri arveli että tuskin tulen kuntoutumaan tämän enempää enkä itekään usko siihen. Mutta se olis ihan ok jos vaan olisi riittävästi rahaa elää muutenkin kuin kituuttamalla. 

Pystytkö yhtään tekemään mitään keikkaa, että saisit lisää rahaa? Mä olen myös pitkään ollut enemmän tai vähemmän masentunut, tosin tavallisen epätyypillisesti. Uskon ymmärtäväni tuon angstisi rahasta. Se on nöyryyttävää ja ahdistavaa ja ruokkii jatkuvasti negatiivisten tunteiden kierrettä. 

Enpä mä oikein jaksa päivisin kuin esim käydä kaupassa. Ja toki en mitään keikkaa saisikaan kun cv on enemmänkin sairauskertomus kuin työhistoria. 

Eihän sitä tiedä. Esimerkiksi ottaisit jonkun koiran päivähoitoon? Hakisit jollekin huonojalkaiselle kaupasta ruuat? Kysy joltain yrittäjältä, jos löytyisi jotain satunnaista pikkuhommaa? Monella varmaan olisikin joku yksittäinen homma, joka kaipaisi tekijää, muttei talossa kukaan ehdi. Varmaan moni heistä ymmärtäisi tilanteesi ihan riittävän hyvin ja mielellään jeesaisi järjestämällä sulle jotain. Työsuhteeseen voi olla vaikka miten korkea kynnys, mutta tuollaisiin pikkujuttuihin ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä rumana kilttinä miehenä se vasta masentaakin. En saa koskaan naista ja rakkautta. Yksin joudun elämää koska naiset haluaa elää jonkun pahis jännämiehen kanssa. Sinun murheesi ovat pieniä verrattuna minun murheisiin.

Jokaisella on oma elämän tarkoitus. Sinä et vain ole löytänyt vielä omaasi. Kehotan sinua rukoilemaan.

Mikä v**un kehottaja sä oot! Emme usko satuolentoihin!

Mulla helpottaa lopullisen ratkaisun miettiminen. Yksi läheinen teki jo itsemurhan jonkin aikaa sitten ja olen alkanut miettiä että joko sitä ensi talvena joutaisi täältä pois. Hoitosuhteet on ja hoito tuhosi elämääni vaan lisää monelta osin. Vuosien masennuslääkitysten jälkeen olo on entistä enemmän turra ja seksuaalisuuskin lähti. Vaikken niitä enää käytäkään.

En myöskään jaksa enää korvien sointia mistä kärsin. Se vie loputkin keskittymiskyvystäni. Elämä on vain ahdistusta ja masennusta ja köyhyyttä. Haluan pois. 

Vierailija kirjoitti:

Elämä rumana kilttinä miehenä se vasta masentaakin. En saa koskaan naista ja rakkautta. Yksin joudun elämää koska naiset haluaa elää jonkun pahis jännämiehen kanssa. Sinun murheesi ovat pieniä verrattuna minun murheisiin.

Unohdit "normaalipainoista ja nättiä" naista. 

Tietysti kaikilla saa olla sellaiset vaatimukset kuin haluaa, mutta jos itse on ulkoisesti ja sisäisesti "meh", niin on hullua vaatia kuuta taivaalta. 

Kyllä jaksat, nyt on ihana syksyn aika alkamassa.