Kriisi syvenee
Syksystä tulee synkkä
Yrityksiä menee nyt konkurssiin kovalla tahdilla. Pienet ja keskisuuret yritykset yrittävät sinnitellä pinnalla tekemällä maksusuunnitelmia myöhässä oleville laskuilleen. Monen työpaikka on vaarassa. Asiantuntijat kertovat nyt, mistä on kyse.
Kommentit (86)
Valtio säästää ja sen esimerkin mukaisesti minäkin ajattelin toimia. Siispä kävin vaihdattamassa jakohihnan virossa ja säästin. Nyt tilasin vaihteistoöljyt Saksasta ja vaihdan itse. Säästyihän noissakin muutama satanen 👌.
". Eli tarkoittaa sitä että leikkaukset olisivat kohdistuneet eri kohteisiin osittain mutta samalla laajuudella tietenkin."
Eri leikkauskohteilla on kuitenkin erilaisia vaikutuksia vaikkapa kulutuskysyntään. Ei siis ole ihan yhdentekevää että mistä leikataan.
Jos rikkaalta leikkaat tonnin niin hän laittaa tonnin vähemmän säästöön tai sijoituksiin. Jos leikkaat köyhältä tonnin niin hän ostaa tonnilla vähemmän ruokaa, vaatteita ja palveluita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä kaikki on huomattu. Maksut monella yrityksellä pahasti myöhässä. Jos kaikki laskut laitettaisi perintään heti niin raatoja tulisi vaikka kuinka paljon. Hallitus ajautuu vielä umpikujaan.
Melko erikoista ..jouduttiin teettämään työkoneeseen iso remontti jonka kustannus on monta tuhatta euroa toukokuussa ja vieläkään nyt elokuussa ei ole tullut laskua
Vierailija kirjoitti:
Hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä varsinkin pienyrittäjyyden lopettamiseksi. Ne ovat niitä pieniä tekijöitä, joista suurin osa ansaitsee n. 2000 euroa kuussa ja elättää itsensä. Ne on kaikkea torimyyjistä jalkahoitajiin ja kampaajiin ja graafikkoihin. Heitä on lähes 200 000.
Ensin edellinen hallitus pakkonosti eläkemaksuja tilanteessa, jossa yritettiin toipua pandemiasta, jona aikana moni kaatui rajoituksiin. Nämä pienyrittäjät eivät mitään Business Finlandin tukia saa, kun niitä ei yksinyrittäjä edes voi hakea.
Nyt tämä hallitus nostaa ALV:in kertarysäyksellä, aiheuttaen lisäkuluja ja asiakkaiden katoa.
Ei ihme, että firmoja kaatuu. Olen itsekin pistämässä pillit pussiin.
Eli firman kannattavuus perustunut asumistukeen?? No, sanotaanko nyt näin että siinä tapauksessa ei taida olla hallituksen vika jos menee nurin...
Vierailija kirjoitti:
". Eli tarkoittaa sitä että leikkaukset olisivat kohdistuneet eri kohteisiin osittain mutta samalla laajuudella tietenkin."
Eri leikkauskohteilla on kuitenkin erilaisia vaikutuksia vaikkapa kulutuskysyntään. Ei siis ole ihan yhdentekevää että mistä leikataan.
Jos rikkaalta leikkaat tonnin niin hän laittaa tonnin vähemmän säästöön tai sijoituksiin. Jos leikkaat köyhältä tonnin niin hän ostaa tonnilla vähemmän ruokaa, vaatteita ja palveluita.
Juuri näin..sosiaaliturva leikkaukset on suoraan pois kansantaloudesta ..kansantaloudessa kaikessa mihin käytetään rahaa maksetaan siitä suoraa ja välillistä vero n. 50 prosenttia suomessa..
Nuo 6 miljardin sos. Leikkaukset vähentää verotuloja n. 3 miljardia euroa...
En tiedä onko kokkareet osanneet tätä laskea
Vierailija kirjoitti:
Mahtaakohan itsemurhien määrä nousta?
Mitä me opimme 90-luvusta?
Vierailija kirjoitti:
Riikan velkajuna puksuttaa, seuraavana määränpäänään Kurjuuden Kierre.
Jos velkaa ei olisi otettu, niin sun sossutuet olisi pitänyt leikata nollaan. Mietipä sitä ja ole kiitollinen hallitukselle, kun sallivat loisimisen näinkin tiukassa paikassa.
Nyt ollaan jouduttu suomessa siihen kurjitumis kierteeseen joka vähentää veroja ja tuloja joka sitten johtaa lisäleikkauksiin ja taas vähenee verot ja työttömyys lisääntyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Eli tarkoittaa sitä että leikkaukset olisivat kohdistuneet eri kohteisiin osittain mutta samalla laajuudella tietenkin."
Eri leikkauskohteilla on kuitenkin erilaisia vaikutuksia vaikkapa kulutuskysyntään. Ei siis ole ihan yhdentekevää että mistä leikataan.
Jos rikkaalta leikkaat tonnin niin hän laittaa tonnin vähemmän säästöön tai sijoituksiin. Jos leikkaat köyhältä tonnin niin hän ostaa tonnilla vähemmän ruokaa, vaatteita ja palveluita.
Juuri näin..sosiaaliturva leikkaukset on suoraan pois kansantaloudesta ..kansantaloudessa kaikessa mihin käytetään rahaa maksetaan siitä suoraa ja välillistä vero n. 50 prosenttia suomessa..
Nuo 6 miljardin sos. Leikkaukset vähentää verotuloja n. 3 miljardia euroa...
En tiedä onko kokkareet osanneet tätä laskea
Meinaat että valtion talous pyörii sossutukien varassa? :D
E voisi vähempää kiinnostaa nykymeno. Ihan sama vaikka alkaisi mellakat. Lähden sitten tästä paskalandiasta missä työtön tukikuppari on kuningas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikan velkajuna puksuttaa, seuraavana määränpäänään Kurjuuden Kierre.
Jos velkaa ei olisi otettu, niin sun sossutuet olisi pitänyt leikata nollaan. Mietipä sitä ja ole kiitollinen hallitukselle, kun sallivat loisimisen näinkin tiukassa paikassa.
Eussa Suomi on kuitenkin rikas ja taattu tulonsiirtojen maksaja ..olemmehan yksi EUn suurista nettomaksajista yhdeksän maan joukossa
Hyvä hyvä. Vanhakantaiset yritysmallit joutavatkin hautaansa. Mitä nopeammin sen parempi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikan velkajuna puksuttaa, seuraavana määränpäänään Kurjuuden Kierre.
Jos velkaa ei olisi otettu, niin sun sossutuet olisi pitänyt leikata nollaan. Mietipä sitä ja ole kiitollinen hallitukselle, kun sallivat loisimisen näinkin tiukassa paikassa.
On arvovalinta mitä leikataan. Jotkut asiat on kirjattu jopa perustuslakiin kun toiset ovat poliittisia valintoja. Muista tämä kun ajattelet luovasti.
Olisiko aika jo lopettaa ansiosidonnainen niin että koton lomailevat työttömät vähän aktivoituisivat työn etsintään. Työttömät ovat tämän maan syöpä ja tukipummieliittiä pitää alkaa kurmuuttamaan oikein kunnolla. Voisiko sakko joutilaisuudesta olla näille niljakkeille ihan paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaakohan itsemurhien määrä nousta?
Mitä me opimme 90-luvusta?
Laman aikaan itsemurhien määrä laski ja on ollut laskussa viimeiset kolmekymmentä vuotta.
Olen pitkän linjan yrittäjä , ja voin sanoa että en tunne oikein ketään kollegaa jolla menisi hyvin tai edes joten kuten ,näyttää siltä että monella ovet sulkeutuu joka vapahtetoisesti tai pakolla ihan lähikuukausina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Eli tarkoittaa sitä että leikkaukset olisivat kohdistuneet eri kohteisiin osittain mutta samalla laajuudella tietenkin."
Eri leikkauskohteilla on kuitenkin erilaisia vaikutuksia vaikkapa kulutuskysyntään. Ei siis ole ihan yhdentekevää että mistä leikataan.
Jos rikkaalta leikkaat tonnin niin hän laittaa tonnin vähemmän säästöön tai sijoituksiin. Jos leikkaat köyhältä tonnin niin hän ostaa tonnilla vähemmän ruokaa, vaatteita ja palveluita.
Juuri näin..sosiaaliturva leikkaukset on suoraan pois kansantaloudesta ..kansantaloudessa kaikessa mihin käytetään rahaa maksetaan siitä suoraa ja välillistä vero n. 50 prosenttia suomessa..
Nuo 6 miljardin sos. Leikkaukset vähentää verotuloja n. 3 miljardia euroa...
En tiedä onko kokkareet osanneet tätä laskea
Meinaat
Tätä on kutsuttu myös sosialistiseksi ikiliikkujaksi ..siemen rahalla joka suomen tapauksessa on velkaa on pyöritetty aika suurta taloutta ..jos tämä vedetään pois leikkaantuu suomen. Taloudesta ja BKT sitä 30 prosenttia..
Ja jos vielä leikataan kansallisesti maataloustuet romahtaa koko maatalous sektori ja siihen liittyvä elintarviketeollisuus ja kauppa ja sen lisäksi Suomesta tulisi entistä suurempi nettomaksaja EUlle kun lähes kaikki tuki on ollut maatalapustukea EUlta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Eli tarkoittaa sitä että leikkaukset olisivat kohdistuneet eri kohteisiin osittain mutta samalla laajuudella tietenkin."
Eri leikkauskohteilla on kuitenkin erilaisia vaikutuksia vaikkapa kulutuskysyntään. Ei siis ole ihan yhdentekevää että mistä leikataan.
Jos rikkaalta leikkaat tonnin niin hän laittaa tonnin vähemmän säästöön tai sijoituksiin. Jos leikkaat köyhältä tonnin niin hän ostaa tonnilla vähemmän ruokaa, vaatteita ja palveluita.
Juuri näin..sosiaaliturva leikkaukset on suoraan pois kansantaloudesta ..kansantaloudessa kaikessa mihin käytetään rahaa maksetaan siitä suoraa ja välillistä vero n. 50 prosenttia suomessa..
Nuo 6 miljardin sos. Leikkaukset vähentää verotuloja n. 3 miljardia euroa...
En tiedä onko kokkareet osanneet tätä laskea
Meinaat ett
Tukieurot palaavat vähitellen takaisin valtion kassaan veroina. Pääasia on että raha liikkuu, joka liikahduksestahan valtio ottaa osansa.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko aika jo lopettaa ansiosidonnainen niin että koton lomailevat työttömät vähän aktivoituisivat työn etsintään. Työttömät ovat tämän maan syöpä ja tukipummieliittiä pitää alkaa kurmuuttamaan oikein kunnolla. Voisiko sakko joutilaisuudesta olla näille niljakkeille ihan paikallaan.
Tämä. Kaikki tuet pois ja jos "töitä ei löydy", niin alkakoon yrittäjäksi. Kotona makaaminen ei saa olla vaihtoehto enää missään tapauksessa.
Selitäpä muillekin miten talous nousee lakkoilemalla ja sossutukia nostamalla.