Kännykkäkielto vain oppitunnin ajaksi.
Lapsella on oikeus turvalliseen elämään ja kännykkä on myös turva, jolla voi soittaa vanhemmalle tai muulle läheiselle. Tämä kiellon ehdotus, joka koskisi muka myös koulumatkoja on riski. Etenkin kun kaikki muuttuu maailmassa, ei voi verrata entiseen aikaan. Vanhempien tai muiden on turha valitella jälkikäteen kun vie puhelimen, jolla voisi soitella jos oikeasti hätä tulee. Kun lapsesta ei kuulu mitää tai on sattunut jotain, eikä saa keneltäkään tietoa. Haluatteko tätä omalle lapsellenne? Ikinä ei tiedä mitä koulumatkoilla tapahtuu, se voi olla se eräs kaunis kerta kun voikin sattua niin ettet kuule lapsestasi yhtään mitään... Siksi puhelin on myös turva.
Oppitunnin ajaksi kielto on kohtuullinen, ei matkoille. Onneksi teknologia on kehittynyt paljon, jolla voi oikeasti ottaa yhteyden toiseen myös hädän tullessa.
Kommentit (3)
Lapsen alakoulussa oli kännykkäkielto sekä oppi- että välitunneilla. Hyvin toimi, kännykkä olivat repussa koulupäivän ajan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen alakoulussa oli kännykkäkielto sekä oppi- että välitunneilla. Hyvin toimi, kännykkä olivat repussa koulupäivän ajan.
Myös kotiolot vaikuttavat siihen oppimiseen.
Pitäisikö myös aikuisten riippuvuudesta olla huolissaan? Kaikki jotka internetissä on riippuvaisia tavalla tai toisella.