Voiko hyvä parisuhde parantaa traumoja?

Mulla ollut sama ymmärrys asiasta. Voi olla parantavaa, tai sitten toistaa samaa kaavaa ja hakee ongelmia. Kai sitä pitää vain parhaansa mukaan kehittää itseään ja luottaa elämään tai jotain... Kaksi aiempaa kumppania pettänyt ja edellinen oli melkein 10v kestänyt sirkus. Olisihan se kiva jos uusi suhde sitten tekisi jotenkin ehjemmäksi, mutta pitää kyllä itse tunnustaa jokin kaava tässä omassa elämässä mitä voisi hieman työstää. 

Lyhyt aika erään ihmisen seurassa, ennestään tuntematon ihminen, korvasi 5 vuoden edestä surua ja murhetta, antoi parantavia tunteita. Eli eiköhän.

Mies

Hetken luulin. Kovin paljon analysoitiin reaktioita ja myönnettiin, ettei johdu tästä suhteesta. Mut aika solmussa ollaan silti ja alan jo antaa periksi. Ne traumareaktiot puolin ja toisin on tosi satuttavia toiselle osapuolelle. Esim. tällä hetkellä ajattelen, etten ehkä koskaan opi kuitenkaan luottamaan häneen, koska hänen reaktionsa on pako. Siis sanoo, ettei halua tätä, kun minä nostan ongelmia (joista osa minun traumoista nousevia). Aina jälkikäteen korjaa, että haluaa kyllä, mutta mulla on vaikeuksia luottaa muutenkin, joten ei ehkä toimi. Hänellä vaikea suhde takana ja mielestäni ihan normaaleistakin jutuista vetää ihan överisti liinat kiinni (ja seuraavana päivänä kaikki ok).

Meidän kohdalla totta, että traumatisoitunut on traumatisoituneen kanssa. Aluksi ajateltiin, että tästä syystä meillä riittää ymmärrystä toistemme tilanteille ja välillä onkin tosi hyviä keskusteluja. Mutta ne reaktiiviset ikävät sanat on tosi pahoja, vaikka niitä katuisikin myöhemmin. En ole enää varma tästä.. 1,5v yritetty. 

Niin, hyvä parisuhde. Huono parisuhde pitää trauman voimissaan, hyvä tukee paranemista. Jos kaksi traumatapausta päätyy yhteen, on molemmilta löydyttävä lempeyttä ja ymmärrystä trauman oireillessa jotta suhteesta voi muodostua parantava kokemus. Huonoista parisuhteista on kokemusta, lopulta ehdin olla kymmenen vuotta ilman mitään mielenkiintoa suhdetoimintaan. Nykyinen suhde on parantanut traumaani ja olen käsityksessä että minäkin olen parantanut hänen traumaansa. Se on tiedossa ettei kummallakaan tule kokonaan poistumaan, mutta pahimmasta suosta ollaan päästy jonkinlaiselle polku poloiselle. Se kyllä vaatii todella paljon molemmilta lempeyttä, tahtoa ja ymmärrystä jotta suhteesta saadaan hyvä ja parantava.

Mulla kävi niin, että satuin löytämään oikeasti hyvän miehen. Itsellä lapsuudesta alkaen traumoja ja huonoa parisuhteen  mallia (väkivaltaa, päihdeongelmaa). Aiemmat parisuhteet olivat sellaisia, joihin jäin, kun "joku minut huoli". 

Tässä nykyisessä suhteessa huomasin, että minut hyväksytään oikeasti. Minua rakastettiin sellaisena kuin olin ja itsekin oikeasti rakastin ihmistä. Se alkoi itselläni parantumisprosessin, koska ei enää tarvinnut hakea hyväksyntää väärillä tavoilla ja jäi tilaa käsitellä omia asioita. Parisuhde on ollut traumojeni takia myös kovilla, tosin kyllä mieskin on kasvanut itsensä kanssa. Olemme kuitenkin vaikeuksien keskellä valinneet toisemme ja etsineet parempia tapoja olla, pystytty näkemään traumareaktiot menneestä kumpuavana ilmentymänä ja niistä on päästy puhumaan. Molemmat on opetelleet kunnioittamaan niitä asioita, jotka toiselle on herkkiä ja laukaisee trauman. Minä mm. en korota ääntäni, koska se saa miehessä vaikean reaktion pintaan ja hän toisaalta koittaa olla lähelläni silloin, kun en ole ihan helpommillani. Nämä ovat hoitaneet niitä pelkoja hyvätyksitulosta itselläni, jotka ovat kaiken ytimessä.

Nykyään kaikenlainen trauma-aktivoituminen on hyvinhyvin vähäistä. Olemme aika tasapainoisia ja vapaita. Kaikki hallinta ja kontrollointi on myös itsestäni kadonnut parantumisen myötä.

Mutta olemme olleet yhdessä 18v, joten on tässä joitakin vuosia jaksettu harjoitellakin.

Vierailija kirjoitti:

Hetken luulin. Kovin paljon analysoitiin reaktioita ja myönnettiin, ettei johdu tästä suhteesta. Mut aika solmussa ollaan silti ja alan jo antaa periksi. Ne traumareaktiot puolin ja toisin on tosi satuttavia toiselle osapuolelle. Esim. tällä hetkellä ajattelen, etten ehkä koskaan opi kuitenkaan luottamaan häneen, koska hänen reaktionsa on pako. Siis sanoo, ettei halua tätä, kun minä nostan ongelmia (joista osa minun traumoista nousevia). Aina jälkikäteen korjaa, että haluaa kyllä, mutta mulla on vaikeuksia luottaa muutenkin, joten ei ehkä toimi. Hänellä vaikea suhde takana ja mielestäni ihan normaaleistakin jutuista vetää ihan överisti liinat kiinni (ja seuraavana päivänä kaikki ok).

Meidän kohdalla totta, että traumatisoitunut on traumatisoituneen kanssa. Aluksi ajateltiin, että tästä syystä meillä riittää ymmärrystä toistemme tilanteille ja välillä onkin tosi hyviä keskusteluja. Mutta ne reaktiiviset ikävät sanat on tosi pahoja,

Joudutaanko taaskin käymään läpi pilvipalvelimelle menneitä viestejä ja valvontakameran nauhoittamia nauhoja? Kukaan teistä ei ole ollut täällä,eikä nähnyt mua ulkosalla (Gopro)

Vierailija kirjoitti:

Niin, hyvä parisuhde. Huono parisuhde pitää trauman voimissaan, hyvä tukee paranemista. Jos kaksi traumatapausta päätyy yhteen, on molemmilta löydyttävä lempeyttä ja ymmärrystä trauman oireillessa jotta suhteesta voi muodostua parantava kokemus. Huonoista parisuhteista on kokemusta, lopulta ehdin olla kymmenen vuotta ilman mitään mielenkiintoa suhdetoimintaan. Nykyinen suhde on parantanut traumaani ja olen käsityksessä että minäkin olen parantanut hänen traumaansa. Se on tiedossa ettei kummallakaan tule kokonaan poistumaan, mutta pahimmasta suosta ollaan päästy jonkinlaiselle polku poloiselle. Se kyllä vaatii todella paljon molemmilta lempeyttä, tahtoa ja ymmärrystä jotta suhteesta saadaan hyvä ja parantava.

Edellisen kommentin kirjoittaja kysyy, että kävittekö aluksi suossa myös nykyisessä parisuhteessa, ja siitä nousitte, vai tarkoitatko suolla edellisiä suhteita, ja nykyinen oli alusta asti hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hetken luulin. Kovin paljon analysoitiin reaktioita ja myönnettiin, ettei johdu tästä suhteesta. Mut aika solmussa ollaan silti ja alan jo antaa periksi. Ne traumareaktiot puolin ja toisin on tosi satuttavia toiselle osapuolelle. Esim. tällä hetkellä ajattelen, etten ehkä koskaan opi kuitenkaan luottamaan häneen, koska hänen reaktionsa on pako. Siis sanoo, ettei halua tätä, kun minä nostan ongelmia (joista osa minun traumoista nousevia). Aina jälkikäteen korjaa, että haluaa kyllä, mutta mulla on vaikeuksia luottaa muutenkin, joten ei ehkä toimi. Hänellä vaikea suhde takana ja mielestäni ihan normaaleistakin jutuista vetää ihan överisti liinat kiinni (ja seuraavana päivänä kaikki ok).

Meidän kohdalla totta, että traumatisoitunut on traumatisoituneen kanssa. Aluksi ajateltiin, että tästä syystä meillä riittää ymmärrystä toistemme tilanteille ja välillä onkin tosi hyviä keskusteluja. M

 

Anteeks nyt ei ehkä ihan osunut. Olen hyvin itsenäinen nainen ja en tarvitse parisuhdetta (lapset tehtynä, hyvä taloudellinen tilanne). Olin jo päättänyt, etten enää koskaan ryhdy parisuhteeseen ja olinkin muutaman vuoden ilman (vaikka vaihtoehtoja olisi ollut). Mutta rakastuin. Mutta se on tunnetasolla vaikeaa, koska en luota. Molemmilla oma tila tietenkin silti. Kyse on tunteesta, että luotanko, että hän on minun kanssani, eikä aio satuttaa minua. En minä todellakaan kaipaa sitä, että voisin seurata hänen menemisiään. Itsekin teen reissutyötä, että kyse on vain tunteesta, että voiko luottaa, ei kontrollin tarpeesta. Jos hän jättää minut heti riidan alettua, niin miten voisin luottaa tähän, vaikka hän hetken päästä pyytääkin anteeksi.  

En usko. Toki hyvä suhde parantaa elämää paljonkin, mutta ei suhde ketään korjaa. Eikä ole reilua sellaista edellyttääkään.

Voiko hyvä parisuhde parantaa traumoja?

 

Vain Harlequin kirjoissa tai Hollywood elokuvissa. 

En usko, että parantaisi traumasta. Se trauma tulee käsitellä ennen suhteen aloittamista.

En ois itekään uskonut, että hyvä parisuhde parantaa traumoja, mutta nyt on 2 vuotta kokemusta sellaisesta, ja oon ihan kuin eri ihminen. Se on ihmeellistä, miten tulee nähdyksi ja kuulluksi, etenkin silloin kun tarvitsee tukea ja ymmärrystä. 

Kyllä, jos kyse on parisuhteisiin liittyvästä traumasta.

Kyllä voi !!!!!!!!@!@@!!!!!!!!

Sinä et pystynyt.

Kyllä voi, jos traumat ovat syntyneet parisuhteessa.

Kyllä hyvä suhde parantaa traumoja. Mun eka vakava parisuhde oli väkivaltanen, toka oli parantava siinä mielessä, että väkivaltaa ei juurikaan ollut ja opin olemaan pelkäämättä sitä, mutta toka kohdisti muhun seksuaali väkivaltaa ja vielä monta vuotta sen jälkeen mulla oli turvaläpyt kaikkeen kosketukseen uuden kumppanin kanssa. Mun kolmas suhde on ollu parantavin ja siinä oon edelleen. Yhtäkkiä mulla olikin kumppani, joka halus tietää musta kaiken ja ymmärsi ja rakastaa mua just sellasena kun oon. Lisäks ei oo mitään väkivaltaa, hän kunnioittaa mun rajoja. Ja mä oon oppinut ettei hyvässä parisuhteessa tarvitse pelätä. Myös mun nykyisellä on ollut traumoja edellisistä suhteista. Hän reagoi ennen todella vahvasti fyysisesti riitoihin, sai päänsärkyjä ja vatsa ei toiminut. Pelkäsi aina, että riidan tullen jätän ja ajatteli, että mut pitäisi jotenkin ostaa. Nykyään eletään rauhallisessa turvallisessa suhteessa, jossa kumpikin saa olla oma itsensä. Molemmat on eheyttäneet toisiaan. Mulla on edelleen joitain traumoja ja vaikeuksia tunteiden ilmaisussa, mutta mun mies tukee mua niissä. Hänen traumoistaan on vielä jäljellä se, että joskus jos kosketan liian nopeasti hän säikähtää ja suojaa itseään, koska aiemmissa suhteissa on saattanut tulla lyöntejä tai muuta väkivaltaa ihan yhtäkkiä. Tosi surullista, mutta uskon, että joku päivä päästään tuostakin yhdessä yli. 

Itse ainakin traumojen takia en ole missään nimessä parisuhdekelpoinen. Ei sillä että olisi kysyntääkään, normaalit ihmiset näkevät varmaan kilometrin päähän mun tilan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, jos kyse on parisuhteisiin liittyvästä traumasta.

Ei välttämättä tarvitse olla kyse parisuhde traumasta. Me opitaan kuitenkin kiintymyssuhdemallit jo lapsuuden perheestä ja sanoisin, että esim ristiriitaisesti turvaton kiintymyssuhdemalli kertoo jonkun näköisestä lapsuuden traumasta. Se voi kertoa esim siitä, että lapsuudessa vanhemmat reagoivat arvaamattomasti ja lapsena joutui aina ennakoimaan tilanteita ja vanhempien reaktioita joka aiheutti stressiä ja tietynlaisia traumoja. Hyvässä parisuhteessa myös tälläisistä traumoista voi toipua ainakin osittain, kun saa turvallisuuden kokemuksen.

Vierailija kirjoitti:

En usko, että parantaisi traumasta. Se trauma tulee käsitellä ennen suhteen aloittamista.

Minulla oli loppua kohden vaikea suhde joka päättyi. En tiedä, onko minulla traumoja, joten en osaa niitä kauheasti yksin käsitelläkään. Sen tiedän, että kaipaan kovasti kumppanuutta, läheisyyttä, hellyyttä ja seksiä. Se lienee minun traumani.

Kyllä ehdottomasti voi parantaa.