Vihaan työtäni + muut työelämän/kouluttautumisen vaikeudet
Maanantaina olisi taas töihin paluu edessä ja ahdistaa aivan kamalasti. Inhoan nykyistä työtäni, mihin olen jämähtänyt moneksi vuodeksi "helppouden vuoksi" (työ on siis sellaista, mihin ei vaadita koulutusta). Tämä työ ei muutenkaan sovi minulle, sillä usein jännitän edelleen työssä vuosien jälkeenkin. Työ on muutenkin henkisesti raskasta.
Olen aivan umpikujassa, mitä voisin tehdä. Pari tutkintoa minulla on - ensimmäisen töitä yritin tehdä hieman ja sain potkut, en pärjännyt työssä. Opiskelin toisen tutkinnon, mutta tuntui, ettei siitä ollut oikein mitään hyötyä. Lisäksi itsetuntoni oli tuolloin hyvin alhaalla, enkä oikein uskaltanut lähteä edes yrittämään. Siivoustyötä kokeilin tässä välissä myös ja se oli muuten ihan ok, mutta ihmiset suhtautuivat minuun samoin, kuin kädessäni olevaan siivousrättiin. Kamalaa kohtelua ja vähättelyä.
Ongelmana on, että olen todella tyhmä. Koulu on aina mennyt huonosti, rimaa hipoen. Lisäksi minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko, mikä sulkee paljon mahdollisuuksia pois (työelämän suhteen). Esim. joku asiakaspalvelutyö voisi olla ihan mukava, mutta olen asiakaspalvelussa jatkuvasti aivan tulipunaisena ja tulee ihan "pakoreaktio".
Mitä ihmettä voisin tehdä? Onko vertaistukea, se auttaisi paljon.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Miten hyvin taipuu matikka sun muut luonnontieteet?
Vaikkapa asteikolla 4-10
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hyvin taipuu matikka sun muut luonnontieteet?
Vaikkapa asteikolla 4-10
4. Matikasta pääsin juuri ja juuri aina läpi.
Ap
Minäkin vihaan työtäni. Olen vihannut kaikkia töitäni. En edes usko, että sellaista työtä on jota en vihaisi.
Vihaan kuitenkin köyhänä elämistä vielä enemmän, joten käyn töissä.
Onneksi nykyinen työni on helppoa, jos joku hopeareunus pitää löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hyvin taipuu matikka sun muut luonnontieteet?
Vaikkapa asteikolla 4-10
4. Matikasta pääsin juuri ja juuri aina läpi.
Ap
... Lisään vielä, että tukiopetustakin sain.
Vierailija kirjoitti:
Et ole tyhmä.
Kiitos lohdutuksesta <3
Ap
Itse rakastan työtäni. Esimies, työkaverit ja asiakkaat, kaikki tosi mukavia ja joka päivä on hauskaa mennä töihin tai tehdä etänä. Kirsikkana kakun päällä työssä on erinomainen palkka ja edut, eikä muutosneuvotteluita ollut vuosikymmeniin.
Vierailija kirjoitti:
Et ole tyhmä.
Mistä tiedät, että ap ei ole tyhmä?
Vierailija kirjoitti:
Itse rakastan työtäni. Esimies, työkaverit ja asiakkaat, kaikki tosi mukavia ja joka päivä on hauskaa mennä töihin tai tehdä etänä. Kirsikkana kakun päällä työssä on erinomainen palkka ja edut, eikä muutosneuvotteluita ollut vuosikymmeniin.
Ja tämä auttaa ap:tä miten?
Vierailija kirjoitti:
Itse rakastan työtäni. Esimies, työkaverit ja asiakkaat, kaikki tosi mukavia ja joka päivä on hauskaa mennä töihin tai tehdä etänä. Kirsikkana kakun päällä työssä on erinomainen palkka ja edut, eikä muutosneuvotteluita ollut vuosikymmeniin.
Mitä tämä liittyy aloitukseen?
Kuule ei se lääkärin työ ole aina herkkua ja siksi pidän töistä vähän taukoa. Huomenna Swiftin keikalle elleivät terrroristit iske ensin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten hyvin taipuu matikka sun muut luonnontieteet?
Vaikkapa asteikolla 4-10
4. Matikasta pääsin juuri ja juuri aina läpi.
Ap
... Lisään vielä, että tukiopetustakin sain.
Se vois olla sitten joku rekan/roska-auton/vastaavan ajaminen tai joku varastohomma ihan kokeilemisen arvoista. Ei tartte ihmisten kanssa olla paljoa tekemisissä eikä matikkapäätä tarvita. Rahaa saa kuitenkin ihan kohtuullisesti ja leppoisaa hommaa kuulemma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse rakastan työtäni. Esimies, työkaverit ja asiakkaat, kaikki tosi mukavia ja joka päivä on hauskaa mennä töihin tai tehdä etänä. Kirsikkana kakun päällä työssä on erinomainen palkka ja edut, eikä muutosneuvotteluita ollut vuosikymmeniin.
Mitä tämä liittyy aloitukseen?
Ei ollut tarkoituskaan auttaa. Toin vain sen ulottuvuuden ankeuttajien keskelle, että kyllä työstäkin voi nauttia.
Työssäkäynti on itselleni vain välttämätön paha. Pyrin omavaraisuuteen ja siihen että ei tarvitsisi käydä töissä mutta ainakin 6-8v on vielä tehtävä töitä että saa mökin maksettua ja settingsit kuntoon. Sitten kerään korkeintaan marjoja ja sieniä jos tarvitsen rahaa.
Työssäkäynti on ihan mälsää.
Ap:n kirjoittama teksti ei ole tyhmän ihmisen tuottamaa tekstiä.
Yksi ongelma tässä ehkä on huono itsetunto ja se että sen vuoksi ei uskalla kokeilla siipiään kun pelkää että ei kuitenkaan pärjää. Jos yhdestä työpaikasta sai potkut, voisi kokeilla ehkä jossain toisessa työpaikassa.
Inhoan itsekin jokaista työpäivääni. Olen ihan hyvä työssäni nykyään, mutta en ole tippaakaan motivoitunut. Ehkä olen väärässä paikassa töissä. Kadehdin niitä jotka rakastavat työtään.
"Se vois olla sitten joku rekan/roska-auton/vastaavan ajaminen tai joku varastohomma ihan kokeilemisen arvoista. Ei tartte ihmisten kanssa olla paljoa tekemisissä eikä matikkapäätä tarvita. Rahaa saa kuitenkin ihan kohtuullisesti ja leppoisaa hommaa kuulemma."
Itseasiassa rekkakuskin työ olisi epärealistinen unelma-ammattini. Mutta todellisuudessa rohkeutta minulla ei riittäisi siihen hommaan. Olen aika pelokas kuski (ainakin vieraissa paikoissa) ja auton hallinnassa myös aika huono.
Varastotyö voisi sopiakin, mutta aika yksitoikkoista hommaa sekin on. Ehkä juuri sitä murehdinkin tässä eniten, että joudun koko elämäni tekemään itselleni vastenmielistä hanttihommaa, mistä en pidä, koska olen tyhmä enkä pysty muuhun.
Ap
Ap, kirjoitat aivan liian fiksusti ollaksesi tyhmä :)
Muuta lohduttavaa en valitettavasti osaa sanoa, koska minäkin vihaan työtäni ja tunnen olevani umpikujassa. Työpaikan vaihto ei onnistu, sitä olen jo monta vuotta yrittänyt. Alallani on ylitarjontaa pätevistä työntekijöistä ja työpaikkoja vähän. Ne harvat paikat menevät fiksuille, dynaamisille ja sosiaalisille tyypeille, joihin en itse kuulu.
En voi lähteä opiskelemaankaan mitään toista alaa, koska päiväopintoihin en saisi rahaa mistään (kaikki opintotuki kuukaudet käytetty). Töiden ohessa en yksinkertaisesti jaksa opiskella.
Onko sulla ap tutkittu mahdolliset oppimisvaikeudet ja ADHD? Onko sun taustassa syitä, mitkä voisi vaikuttaa itsetuntoon ja koulumenestykseen (kuten koulukiusaaminen)?
Samaa mieltä toisen kommentoijan kanssa, että kirjoitat sujuvaa tekstiä!
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoittama teksti ei ole tyhmän ihmisen tuottamaa tekstiä.
Yksi ongelma tässä ehkä on huono itsetunto ja se että sen vuoksi ei uskalla kokeilla siipiään kun pelkää että ei kuitenkaan pärjää. Jos yhdestä työpaikasta sai potkut, voisi kokeilla ehkä jossain toisessa työpaikassa.
Inhoan itsekin jokaista työpäivääni. Olen ihan hyvä työssäni nykyään, mutta en ole tippaakaan motivoitunut. Ehkä olen väärässä paikassa töissä. Kadehdin niitä jotka rakastavat työtään.
Kiitos <3
Ja olet aivan oikeassa. En oikein uskalla yrittää mitään, koska en usko, että kestän enää yhtään epäonnistumista (ja olen varma epäonnistumisesta).
On ihan kamalaa olla työssä, josta ei pidä. Toivottavasti sinäkin löydät vielä mieluisan työn.
Ap
Miten hyvin taipuu matikka sun muut luonnontieteet?