Onko nykyään enää ns. normaaleja ja terveitä lapsia

ilman jonkinlaista diagnoosia olemassakaan? En voi muuta kuin ihmetellä sitä että heti jos keskiarvosta poikkeat piirunkin verran johonkin suuntaan niin alkaa armoton tutkimusrumba ja diagnoosien antaminen. Mikä nykyään on edes normaalia? Tuntuu välillä siltä että on menty jo aivan yli tässä jatkuvassa normittamisessa eikä enää uskotakaan lapsen yksilökohtaiseen kehitykseen. Enkä nyt tarkoita lapsia joilla selkeästi on viivästymää puheessa ( joka voi sekin olla vain viivästymä ilman sen pahempaa ongelmaa taustalla ) tai ylivilkkautta tmv. Itse olen nyt 30+ ja kun mietin omia kouluaikojani, ei silloin mielestäni oltu niin hysteerisiä ja tarkkailtu lakkaamatta, osaako Mikko nyt tämän ja tämän juuri tässä kohtaa ja onko Minnan keskittymisvaikeuksien taustalla kenties ylivilkkautta vai jotakin muuta. Kyllä varmasti on kehitystä tapahtunut siinäkin kuinka helposti saadaan tutkimuksilla selville mahdolliset ongelmat mutta onko tässä jo menty liian pitkälle, mitä muut olette mieltä? Ja jos tässä on tapahtunut lasten osalta näin suuri muutos ts. ilmenee näin paljon erilaisia ongelmia verrattuna normaaliin kehitykseen, niin se on mielestäni jo todella huolestuttavaa. Keskustelua!