Uskallanko ottaa saksanpaimenkoiran?
Olen haaveillut kyseisestä rodusta, mutta epäilyttää hieman. Tarkoituksenani on lenkkeillä koiran kanssa, ei siis harrastaa mitään erityistä. Koira tulisi olemaan kotikoira. Kertokaa asiantuntijat mielipiteenne! Minulla on aikaisempaa kokemusta kahden koiran verran, mutta onkohan rotu silti liian vaativa? Perheessämme on kaksi alle kouluikäistä lasta.
Kommentit (4)
eli sakemannit tarvitsee liikunnan lisäksi paljon leikkiä ja paljon jämptiä koulutusta, muuten siitä tulee pitelemätön
sakemannit on palveluskoiria, ja rodunmukaisiin tarpeisiin kuuluu " tehtävien suorittaminen" , joita sille täytyy tarjota
jos sakemannia ei kouluta tottelevaisuuteen, se on hankala pidettävä ja vaarallinenkin
Schäferin toiminnantarve ei tyydyty pelkällä lenkkeilyllä, se turhautuu. Se on jalostettu tekemään töitä. Se on onnellinen vain saadessaan tehdä töitä ja tehtäviä. Toisekseen se on pomon vaativa koira, eli sinun pitää tuntea aika tarkkaan koirien sielunelämää voidaksesi olla schäferille sen kunnoittama oikeudenmukainen johtaja. Muuten se ottaa lauman johdon.
Toisekseen jos on 2 pientä lasta, miten sinulla riittää aikaa kouluttaa ja harrastaa koiran kanssa? Minä liikuin ensimmäisen schäferini kanssa 3-4 tuntia päivässä, ja siitä oli paljon myös tottista, agilityä, kaikenlaista touhua, koirapuistoa....Minulla on 3 lasta ja 5 schäferiä + pari sekarotuista, mutta asunkin maalla ja vietän lasten ja koirien kanssa paljon aikaa ulkona ja metsissä.
Ota mieluummin joku reipas seurakoira. Esim. terriereissä on monia lapsiystävällisiä ja reippaita lenkkikavereita, joista ei irtoa paljon karvaakaan. Sakuista lähtee karvaa enemmän tai vähemmän, vuodenajasta riippuen.
etkä miltään " takapihan kasvattajalta" , vaikka et aikoisikaan kisata ja käydä näyttelyissä!
...mutta sakemannihauva taitaa vaatia kovasti enemmän toimintaa kuin vain ajoittaista lenkkeilyä. Muuten se sekoaa ja syö huonekalut ja soittaa levysoittimesta marssimusiikkia.