Lue keskustelun säännöt.
Kävin katsomassa muistisairasta läheistäni
05.08.2024 |
En ole muutamaan vuoteen häntä tavannut, ja vointi oli mennyt todella paljon huonommaksi. Olin hänen luonaan vain n. 20 minuuttia. Sieltä poistuttuani huomasin huokailevani raskaasti. Sitä huokailua ja henkistä väsymystä on nyt jatkunut monta päivää. Olen miettinyt, mikä siinä oli niin vaikeaa.
Nyt tajusin, että minusta tuntuu pahalta se, kun hän on edelleen elossa, vaikka ei ymmärrä tästä maailmasta yhtään mitään. Ei tiedä, onko yö vai päivä, vaikka ikkunasta näkee ulos, ja siellä on valoisaa.
En tiedä, alanko kohta kannattamaan eutanasiaa parantumattomasti muistisairaille ihmisille, jotka ovat jo sosiaalisesti kuolleita?
Kommentit (40)
Totta kai perikunnalla tulee olla oikeus laittaa nimet eutanasiapaperiin. Kaikki vanhat ihmiset eivät aina oikein ymmärrä itse omaa parastaan, jolloin pitää läheisten olla apuna ja tukena. Se on sivistystä.
Hyvää taivasmatkaa mummu!
Älä itke mummu. Eutanasia on parhaaksesi, olethan sairaudentunnoton! Nimet on paperissa ja päätös sitova!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein kuvatun tyyppiset ihmiset ei itse juurikaan kärsi. He elävät ikään kuin unen omaisessa omassa todellisuudessaan pääosin. Jos se todellisuus ei ole ahdistava, he voivat olla ihan tyytyväisiäkin. Silloin se on surullista lähinnä ulkopuolisille, jotka muistavat millainen persoona hän oli aiemmin.
Tämä kyseinen tapaus kyllä ihan itse kertoo kärsivänsä. Puhelimessa aina siitä valittaa, ja kaikki, ketkä ovat häntä tapaamassa käyneet, ovat kertoneet, että valittaa kurjaa elämäänsä.
AP
Miten hän voi valittaa jotain kurjaa eläämäänsä, jos hän on muistisairas?Ei hän muista sitä, millaista se elämä oli ennen. Ei muista lähivuosikymmeniä ollenkaan. Koska esim.juuri Alzerheimerin taudissa, lähimuisti katoaa ensimmäisinä.
Katoaa myö
Jotkin asiat säilyy. Mieheni mummolla on paha alzheimer. Hän elää tällä hetkellä sodanaikaista lapsuuttaan. Ne asiat hän muistaa. Joskus hän etsii vauvaansa, eli mieheni jo edesmennyttä isää. Hän ei muista oliko vauva tyttö vai poika eikä minkä niminen, mutta hän muistaa että hänellä on vauva.
Hän on hyvin ahdistunut koko ajan em. syistä ja sitä on aika kurjaa seurata. Vierailujenkin aikana hän saattaa kysyä yhtäkkiä jotain sotaan liittyvää tai alkaa yhtäkkiä miettiä missä vauva onkaan.
Sitten taas minun pappani on hyvin hilpeä Alzheimerpotilas. Ei paljoa ymmärrä, muttei ole vielä vajonnut sinne sota-aikoihin. Kertoilee seikkailuistaan kuin muumipappa (suurin osa ihan keksittyjä juttuja). Hän on hyväntuulinen.
Mutta kyllä sitä läheisen henkistä näivettymistä on hirveä seurata vierestä. Ja se on pelottavaakin. Kun ei voi tietää elätkö loppuelämäsi seikkailuja täynnä olevassa maailmassa vai etsitkö loputtomiin vauvaasi.
Sillä ei ole väliä oliko ap 20min vai 2h siellä kylässä. Ei muistisairaan luona tietyssä pisteessä enää käydä muuta kuin oman itsen takia. Se muistisairas ei muista oliko siellä joku. Pappani tuhahti syntymäpäivillään että on se nyt kumma kun lapset ja lapsenlapset ei käy. Olimme kaikki samassa tilassa hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisille ihmisillehän eutanasiaa ei voitaisi joka tapauksessa tehdä. Eutanasiahan tehdään täysissä järjissään olevan ihmisen omasta pyynnöstä. Pitkälle edennyttä muistisairautta sairastava ihminen ei ole kykenevä tällaista päättämään.
Ilmeisesti puhut nyt eutanasiasta jotenkin sellaisessa merkityksessä kuin eläimillä, joilla kotieläimen omistaja voi päättää milloin on aika lähteä. Mutta mikään eutanasiakeskustelu ainakaan tässä maassa ei ole sellaista ehdottanut, että esim. sukulaiset voisivat päättää omaisensa eutanasiasta jos henkilö itse on päätöskyvyttömässä tilassa. Enkä itse ainakaan pystyisi sellaista kannattamaankaan, vaikka itse valittua eutanasiaa kannatan. Kaikenlaisia kaunaisia ja perinnönhimoisia sukulaisia kyllä riittää, jotka onnistuisivat jopa itseään huijaamaan että toisen hyväksi tässä vaan toimivat, kun oikeasti haluavat vain äkkiä sen perinnön tai jatkamaan omaa elämäänsä vapaana
Mutta eutanasian ollessa sallittu, voisi hoitotahtoon kirjoittaa, että kun on henkisesti aivan muilla mailla, toivoo eutanasiaa. Itse en ainakaan halua ottaa riskiä, että elän jatkuvasti pelossa ja surullisena elämäni hirveimpiä hetkiä tunnistamatta lapsiani tai lapsenlapsiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein kuvatun tyyppiset ihmiset ei itse juurikaan kärsi. He elävät ikään kuin unen omaisessa omassa todellisuudessaan pääosin. Jos se todellisuus ei ole ahdistava, he voivat olla ihan tyytyväisiäkin. Silloin se on surullista lähinnä ulkopuolisille, jotka muistavat millainen persoona hän oli aiemmin.
Kyllä muistisairaat yleensä kärsivät. On karmeita pelkotiloja.
Niillä on melkoinen lääkearsenaali. Se hitaus ja tuijottelu voi olla myös sitä perua. Ilman lääkearsenaalia sitten meno voikin olla astetta pelottavampaa.
Kävin mummin luona vanhainkodissa. Puhekyky oli mennyt, mutta kovasti katseellaan etsi ihmisiä. Kun laitoin hetkeksi käteni mummin edessä olevan tason päälle niin mummi laittoi käden mun käden päälle ja piti mun kädestä kiinni. Puuro ei meinannut maistua, mutta kun laitoin sekaan mansikkakeittoa, niin taas alkoi maistumaan puurokin. Mummin ilmeistä näki, että vierailut olivat hänelle mieluisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onpa "läheinen", kun et ole moneen vuoteen edes tavannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein kuvatun tyyppiset ihmiset ei itse juurikaan kärsi. He elävät ikään kuin unen omaisessa omassa todellisuudessaan pääosin. Jos se todellisuus ei ole ahdistava, he voivat olla ihan tyytyväisiäkin. Silloin se on surullista lähinnä ulkopuolisille, jotka muistavat millainen persoona hän oli aiemmin.
Kyllä muistisairaat yleensä kärsivät. On karmeita pelkotiloja.
En sanoisi, että yleensä kärsivät, sanousun usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kävin mummin luona vanhainkodissa. Puhekyky oli mennyt, mutta kovasti katseellaan etsi ihmisiä. Kun laitoin hetkeksi käteni mummin edessä olevan tason päälle niin mummi laittoi käden mun käden päälle ja piti mun kädestä kiinni. Puuro ei meinannut maistua, mutta kun laitoin sekaan mansikkakeittoa, niin taas alkoi maistumaan puurokin. Mummin ilmeistä näki, että vierailut olivat hänelle mieluisia.
Olin tuolloin kymmenisen vuotta vanha.
Vierailija kirjoitti:
No onpa "läheinen", kun et ole moneen vuoteen edes tavannut.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niillä on melkoinen lääkearsenaali. Se hitaus ja tuijottelu voi olla myös sitä perua. Ilman lääkearsenaalia sitten meno voikin olla astetta pelottavampaa.
😰.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika usein kuvatun tyyppiset ihmiset ei itse juurikaan kärsi. He elävät ikään kuin unen omaisessa omassa todellisuudessaan pääosin. Jos se todellisuus ei ole ahdistava, he voivat olla ihan tyytyväisiäkin. Silloin se on surullista lähinnä ulkopuolisille, jotka muistavat millainen persoona hän oli aiemmin.
Tämä kyseinen tapaus kyllä ihan itse kertoo kärsivänsä. Puhelimessa aina siitä valittaa, ja kaikki, ketkä ovat häntä tapaamassa käyneet, ovat kertoneet, että valittaa kurjaa elämäänsä.
AP
Miten hän voi valittaa jotain kurjaa eläämäänsä, jos hän on muistisairas?Ei hän muista sitä, millaista se elämä oli ennen. Ei muista lähivuosikymmeniä ollenkaan. Koska esim.juuri Alzerheimerin taudissa, lähimuisti katoaa ensimmäisinä.
Katoaa myö
Höh, ei se mjuisti katoa yhdellä hetkellä kuin nappia painamalla, se on prosessi, ja päiviä on monenlaisia.
EI kannata kommentoida, kun ei mistään mitään tiedä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onpa "läheinen", kun et ole moneen vuoteen edes tavannut.
Ihmiset yleisesti käyttävät sanaa läheinen tosi laajasti. Vähän sama kun englanniksi käytetään sanaa loved one.
Itseltäni läheinen kuoli, minun ainoa läheinen. Onhan minulla sukulaisia, biologisia perheenjäseniä ja ystäviä, mutta en pidä heitä läheisinäni. Yksi sanoi, että jaksu hali hei, kai sulla muitakin läheisiä on, elämä jatkuu. No ei ole jatkunut. Läheinen ei ole sama kuin joku joka on seuraa tai jonka kanssa vietät aikaa tai jolla on jokin biologinen side, mutta jonka kanssa et ole kuitenkaan läheinen... On paljon ihmisiä, joilla ei ole ketään läheistä, siksi he eivät tätä ymmärrä
Olipa itsekeskeinen aloitus, kyllä se vanhuus aikanaan sinullekin tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli onnellinen muistisairas. Hymyili vaan. ( alkuvuosina tosin aika-ajoin tiedosti muistin menevän, jote se häntäkin suretti). Mutta alzheimerissa on muotoja, kotka saavat potilaan väkivaltaiseksi, rivoksi tms. Se onkin omaisille jo astetta vaativampaa.
Moni vanhus tai muistisairas (jo 50v voi olla) elää hoitokodissa hyvää elämää. Heitä kannattaa käydä katsomassa ja ulkoiluttaa niin kauan kuin pystyvät istumaan edes pyörätuolissa. Jos ei muisti riitä keskusteluun, niin ihaillaan kedon kukkasia ja pihlajanmarjoja, mutta tärkeintä on se muistisairaan hyvä olo, että on jonkun kanssa ulkona. Käyn pari kertaa kuussa katsomassa entistä naapuria vanhainkodissa ja kyllä näkee kun mieli virkistyy pienestä. Ja se 20 min on ihan hyvä aika, muistisairas väsyy kuitenkin aika nopeasti. Sitten kunnon heikentyessä, kun muistisairas makaa jo puhumattomana sängyssään, niin voi syöttää ja lukea vaikka päivän lehteä sängyn vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Omaishoitajana tuota katselee päivästä päivään. Raskasta on. Jokainen päivä eteenpäin, vie aina jotain pois. Vaikka tämä ihminen ei ymmärrä tästä maailmasta, hänen oma sisäinen maailmansa on joskus varsin värikäs. Yritän elää siinä niin paljon kun voin, koska hän ei enää elä siinä maailmassa missä me muut.
Hienoa, tämä juurikin.
Eipä me tiedetä noiden muistisairaiden elämästä millaista se on heidän sisällään.
Vierailija kirjoitti:
Eipä me tiedetä noiden muistisairaiden elämästä millaista se on heidän sisällään.
Se kannattaisi pitää mielessä, että vaikka itseilmaisutaito olisi jo lähes täysin menetetty, he saattavat ymmärtää erittäin hyvin, mikä ympärillä olevien ihmisten asenne heitä kohtaan on. Heitä ei pitäisi aliarvioida, vaan he ansaitsevat hyvän ja ihmisarvoisen kohtelun. Heille on myös syytä antaa aikaa ilman turhia häiriötekijöitä.
Pystyin itse tulkitsemaan muistisairasta läheistäni hyvin pitkälle ja siksi tiedän mistä puhun.
Totta kai perikunnalla tulee olla oikeus laittaa nimet eutanasiapaperiin. Kaikki vanhat ihmiset eivät aina oikein ymmärrä itse omaa parastaan, jolloin pitää läheisten olla apuna ja tukena. Se on sivistystä.
Hyvää taivasmatkaa mummu!