Paraniko vaihtamalla?

Usein ne jotka kovaan ääneen somessa julistavat kuinka eroaminen ja vaihtaminen kannattaa aina ovat itse moninkertaisia sarjapettäjiä.

Kait tähän kuuluisi sanoa että parani tietenkin. Elämässähän ei saa koskaan katua mitään. Mutta olen tätä pohtinut kun parisuhde on ollut aika koetuksella tämän kesän. Kyllä miehet taitaa olla samasta puusta veistettyjä kaikki. Tai varmaan sielläkin on arkkityypit, mutta en mä omaa miestyyppiäni voi vaihtaa vaikka miestä vaihdoinkin. Nämä tämäntyyppiset miehet mistä tykkään niin kyllä ne vaan on niiiiin samanlaisia kaikessa. Samat hyvät puolet ja samat huonot puolet. Samoista asioita tulee riitaa ja samoihin asioihin hullaannun. Olilko sitten virhe vaihtaa? Niin. En tiedä vastausta. Ehkä joo siinä mielessä, että entisen kanssa rakennettiin elämän pohja, eli tehtiin lapset, oli iso omakotitalo, perheet oli ystäviä keskenään, kaikki ystävät oli yhteisiä jne. Nyt tämän nykyisen kanssa olen ollut 5v, mutta ei noita elämän peruspilareita tietenkään enää näin aikuisena rakennella. Kuitenkin sitten ns. ongelmat on tismalleen samat mitä exän kanssa oli. Mutta ei tässä enää jotenkin kannata erotakaan, koska kuten sanoin, samanlaisia ne mun kategorian miehet loppuviimein kuitenkin on. Ehkä pessimististä puhetta, mutta nyt 56v pitää olla samaan aikaan myös realisti. En mä voi pilvilinnoja enää tässä alkaa rakentelemaan. Jos nyt saisin uudestaan valita, niin menisin exän kanssa pariterapiaan enkä ottaisi eroa. Hyvä isä hän on aina ollut ja hyvän kodin tarjosi perheelle. Otti olutta vähän liikaa, mutta niin se ottaa nykyinenkin. Sitä vain jotenkin siinä kohtaa ajatteli, että kaikki elämän hyvä ikään kuin pysyy ennallaan ja erotessa eroaa vain niistä huonoista asioista. Mutta eihän se tietenkään niin oikeasti mene. Siinä erossa meni aika paljon hyvää pesuveden mukana ja kyllä mulla sitä on usein ollut ikävä.

Vierailija kirjoitti:

No ei se parantunut. Eron jälkeen seuraava mies oli loppuviimein samanlainen sekin. Voi sanoa että samat riidat ne tuli lopulta hänenkin kaljoittelustaan ja niin edelleen. Ehkä tälleen jälkiviisaana sanon että turhaa läksin vaihtamaan. Eka avioliitto oli kuitenkin ehkä sitten kuitenkin tasaisempi, eikä ukko kuitenkaan vieraissa naisissa käynyt kuten tämä viimeisin. Merkkejä oli jo alussa että on vähän ehkä naistenmies, mutta eihän sitä siinä huumassa halunnut tajuta. Harmittaa jälkeenpäin miten hölmö sitä olikaan. Nyt sinkkuna jo kolmatta vuotta ja saattaa olla että jatkan hamaan tappiin näin. Jotenkin usko mieheen on jo mennyt.

Jossain kohtaa voisi myös pohtia sitä omaa miesmakua...

Vierailija kirjoitti:

Kait tähän kuuluisi sanoa että parani tietenkin. Elämässähän ei saa koskaan katua mitään. Mutta olen tätä pohtinut kun parisuhde on ollut aika koetuksella tämän kesän. Kyllä miehet taitaa olla samasta puusta veistettyjä kaikki. Tai varmaan sielläkin on arkkityypit, mutta en mä omaa miestyyppiäni voi vaihtaa vaikka miestä vaihdoinkin. Nämä tämäntyyppiset miehet mistä tykkään niin kyllä ne vaan on niiiiin samanlaisia kaikessa. Samat hyvät puolet ja samat huonot puolet. Samoista asioita tulee riitaa ja samoihin asioihin hullaannun. Olilko sitten virhe vaihtaa? Niin. En tiedä vastausta. Ehkä joo siinä mielessä, että entisen kanssa rakennettiin elämän pohja, eli tehtiin lapset, oli iso omakotitalo, perheet oli ystäviä keskenään, kaikki ystävät oli yhteisiä jne. Nyt tämän nykyisen kanssa olen ollut 5v, mutta ei noita elämän peruspilareita tietenkään enää näin aikuisena rakennella. Kuitenkin sitten ns. ongelmat on tismalleen samat mitä e

Kapinoinnilla joka johtuu omista käsittelemättömistä pään sisällä olevista jutuista on hintansa.

Parani. Kummallakin kerralla. Nykyisen kanssa jo 20 vuotta yhteistä (mukavaa) yhteiseloa.