Te vanhusten palvelukodin hoitajat

Hoidokki..?

Muistisairaudet etenevät. Joku on loppuun asti suhteellisen kiva joku taas ei. Se voidaan sanoa, että sairaiden ihmisten säilöminen suhteellisen pieniin tiloihin ilman mahdollisuutta yksityisyyteen tai vapaaseen valintaan asioiden suhteen - mihin aikaan nousee ylös, nouseeko olleenkaan sängystä tmv. Päivässä on satoja jopa tuhansia pieniä ja isompia valintoja, joita ei saa enää tehdä. Muut päättävät puolestasi.

Suomalaiset ovat muutenkin aika omissa oloissaan, ehkä yksinäisyyteen tottuneita. Sitten alkaa viimeinen vaihde elämässä, jolloin on sopeuduttava lähes vankilamaiseen tai big brother tyyppiseen yhdessäoloon muiden sairaiden ihmisten kanssa, joita ei voi valita. Pakko olla yhdessä kaikkien kanssa koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaudet etenevät. Joku on loppuun asti suhteellisen kiva joku taas ei. Se voidaan sanoa, että sairaiden ihmisten säilöminen suhteellisen pieniin tiloihin ilman mahdollisuutta yksityisyyteen tai vapaaseen valintaan asioiden suhteen - mihin aikaan nousee ylös, nouseeko olleenkaan sängystä tmv. Päivässä on satoja jopa tuhansia pieniä ja isompia valintoja, joita ei saa enää tehdä. Muut päättävät puolestasi.

Suomalaiset ovat muutenkin aika omissa oloissaan, ehkä yksinäisyyteen tottuneita. Sitten alkaa viimeinen vaihde elämässä, jolloin on sopeuduttava lähes vankilamaiseen tai big brother tyyppiseen yhdessäoloon muiden sairaiden ihmisten kanssa, joita ei voi valita. Pakko olla yhdessä kaikkien kanssa koko ajan.

Joo, on kyllä kamalaa. Toivottavasti ei itse koskaan joudu samaan tilanteeseen.

Pikemminkin jotkut asukkaan omaiset kykenevät esittämään asiallista, kunnes hoitopaikka varmistuu ja samalla myös mahdollisuus kipata oma paha olo ja syyllisyys joka käyntikerralla hoitajien niskaan. Onneksi suurin osa asukkaiden omaisista on normaalisti käyttäytyviä ja mukavia ihmisiä. Ymmärrän omaisten tuskan, mutta se ei johdu hoitajista. Minua ei haittaa, jos asiasta sanotaan ja olen aina valmis pyytämään anteeksi oikeista syistä. Sen sijaan pikkuseikoista niuhottaminen,  mahdottomuuksien vaatiminen ja todellinen työpaikkakiusaaminen ovat asioita, joita en siedä.

Kyllä muistisairaatkin osaa olla vieraskoreita, mutta aika nopeasti se koreus karisee ja todellinen nahka tulee esille. Jotkut ei ole hankalia ja toiset sitten muidenkin edestä. Jotkut ei ole edes muistisairaita eikä voi sen piikkiin laittaa käytösongelmia. Ovat vain veemäisiä luonteeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaudet etenevät. Joku on loppuun asti suhteellisen kiva joku taas ei. Se voidaan sanoa, että sairaiden ihmisten säilöminen suhteellisen pieniin tiloihin ilman mahdollisuutta yksityisyyteen tai vapaaseen valintaan asioiden suhteen - mihin aikaan nousee ylös, nouseeko olleenkaan sängystä tmv. Päivässä on satoja jopa tuhansia pieniä ja isompia valintoja, joita ei saa enää tehdä. Muut päättävät puolestasi. Suomalaiset ovat muutenkin aika omissa oloissaan, ehkä yksinäisyyteen tottuneita. Sitten alkaa viimeinen vaihde elämässä, jolloin on sopeuduttava lähes vankilamaiseen tai big brother tyyppiseen yhdessäoloon muiden sairaiden ihmisten kanssa, joita ei voi valita. Pakko olla yhdessä kaikkien kanssa koko ajan.

Joo, on kyllä kamalaa. Toivottavasti ei itse koskaan joudu samaan tilanteeseen.

On kyllä tosi huono paikka asua, jos ei voi itse vaikuttaa mihin aikaan nousee ylös tai nouseeko ollenkaan sängystä tmv. Kyllä niissä asumispalveluyksiköissä, missä minä olen ollut töissä, on aina asukas voinut vaikuttaa tuollaisiin asioihin. Eikä tietenkään ole pakko olla koko ajan yhdessä muiden kanssa, vaan voi olla ihan rauhassa omassa huoneessa. Sehän on asukkaan koti. Useinkin olen jollekin omissa oloissa viihtyvälle asukkaalle vienyt aamiaisen tarjottimella omaan huoneeseen, jos eivät ole halunneet tulla yhteiseen saliin syömään muiden kanssa. Ja joillakin se heidän aamu on ollut vasta lähempänä puolta päivää. Olen ollut töissä kolmessa eri paikassa, yksityisellä ja julkisella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistisairaudet etenevät. Joku on loppuun asti suhteellisen kiva joku taas ei. Se voidaan sanoa, että sairaiden ihmisten säilöminen suhteellisen pieniin tiloihin ilman mahdollisuutta yksityisyyteen tai vapaaseen valintaan asioiden suhteen - mihin aikaan nousee ylös, nouseeko olleenkaan sängystä tmv. Päivässä on satoja jopa tuhansia pieniä ja isompia valintoja, joita ei saa enää tehdä. Muut päättävät puolestasi.

Suomalaiset ovat muutenkin aika omissa oloissaan, ehkä yksinäisyyteen tottuneita. Sitten alkaa viimeinen vaihde elämässä, jolloin on sopeuduttava lähes vankilamaiseen tai big brother tyyppiseen yhdessäoloon muiden sairaiden ihmisten kanssa, joita ei voi valita. Pakko olla yhdessä kaikkien kanssa koko ajan.

Joo, on kyllä kamalaa. Toivottavasti ei itse koskaan joudu samaan tilanteeseen.

No, ehkä lapsesi ottaa luokseen asumaan. Luultavasti kuitenkaan ei. 

Suurin osa vanhuksista on herttaisia ja kilttejä. Muistisairauteen kuuluvat myös käytösoireet, mutta ei ne läheskään kaikkien kohdalla tarkoita aggressiivisuutta, vaan useimmin jonkinlaista masennusta tai vetäytymistä. Käytösoireita kyllä hoidetaan mm. lääkkeillä ja menee ne ajan myötä muutenkin ohi, koska muistisairaus on etenevä ja oirekuva muuttuu etenemisen myötä. 

Pikemminkin sanoisin että päin vastoin.

Asukkaat tulee ympärivuorokautiseen hoivaan yleensä siinä vaiheessa kun muistisairaus on kesivaikeassa vaiheessa, ja eivät enää pärjää kotona edes kotihoidon avulla. Taustalla on usein esim. eksymistä lähiympäristöön tai kaatumista kun ovat hortoilleet jossain. Moni on laiha, koska ei ole syönyt tarpeeksi. Jokin syy siihen aina on, että on päätetty, että koti ei enää ole heille hyvä paikka. He on alussa aika pelokkaita eikä muista missä tai miksi ovat uudessa oudossa paikassa.

Alkuun voivat sen takia vaellella käyvällä, tonkia myös muiden asukkaiden huoneita ja kolkutella ulko-ovea kun haluavat mennä "omaan kotiinsa". Sitten kun tottuvat, niin on paljon helpompaa.