Lue keskustelun säännöt.
Sairaus ja ero - mitä ihmettä teen?
05.02.2007 |
Minulla on todettu vakava sairaus. Tieto oli tietysti järkytys sekä minulle että miehelleni, ja olen ollut hyvin masentunut, itkeskellyt vähän väliä jne, mielenterveyden kanssa on vähän niin ja näin.
Mieheni reaktio on ollut sitäkin järkyttävämpi. Hän on jotenkin romahtanut täysin ja huutaa minulle vähän väliä, pinna katkeaa pienimmästäkin. Luuria tulee korvaan joka päivä. Hän haluaa ottaa avioeron. Hänellä ei ole aikaa puhua kanssani, " kun on niin kiire" .
Liittomme on alun perinkin ollut kehno, joten sairaus ei ole tähän mieheni eroaikeisiin ainoa syy. Mutta tuntuu todella pahalta, että sairauden iskiessä toinen ottaa jalat alleen. Olen muidenkin ihmisten kanssa kyllä pystynyt puhumaan sairaudesta ja siihen liittyvästä ahdistuksesta, mutta kyllä mielestäni oma perhe on kuitenkin siihen ensisijainen paikka. Mieheni ei jaksaisi asiasta puhua, vaan sanoo vaan, että minun täytyy käydä tätä asiaa läpi muiden kanssa. :´-(
Kommentit (3)
Kun olin teini, äitini sairastui vakavasti ja äkillisesti. Tästä johtuen isäni löysi uuden ja jätti koko perheen. Sanoi toki syitä muitakin kuin sairastuminen, mm. että ei liittonsa ollut ollut sellainen kuin avioliiton olisi pitänyt olla jne jne, mikä oli mustavalkoisen maailmankuvan omaavalle teinille aivan täyttä soopaa ja välit menivät poikki vuosiksi.
Minulle kävi niin että kun sairastuin kaksi vuotta sitten parantumattomaan krooniseen sairauteen joka todennäköisesti tulee ajan kuluessa rampauttamaan minut(nyt jo vaikeuksia kävellä), mieheni-silloinen kihlattuni- meni ja varasi salaa kirkon. :o) Olen selvinnyt diagnoosin aiheuttamasta järkytyksestä suureksi osaksi juuri hänen ansiostaan, mutta en voi vähätellä myöskään vertaistuen osuutta sekä terapiakeskusteluja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Ehkä sinä Ap voit myös kääntyä vastaavasti vertaistuen puoleen sekä muun perheesi puoleen jos miehesi on valitettavan heikko eikä kestä tätä äkillistä kriisiä?
voimia ja jaksamista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies on vammautunut, mutta mies on minun mieheni joka tapauksessa. Mieheni itse epäili pitkän aikaa, että minulla on joko toinen tai muuten suunnittelen hänen jättämistään. Vakuuttelin aina, että hän on minun mieheni silti. Nyt tilanne on tasaantunut.
Voimia teille! Kunpa se mieskin oppisi tukemaan sinua.
suostuisko miehesi vaikkapa terapiaan yhdessä sun kanssa?! Tuo elämäntilanne miehesi kanssa ei ainakaan helpota paranemistasi. Sinun täytyy käyttää kaikki voimasi nyt itseesi, vaikeaa se on, tiedän sen.